Alisa Pankin pääomavaatimus kasvaa
Alisa Pankki tiedotti, että Finanssivalvonta on asettanut sille 2,5 %:n harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen. Vaatimus on pankille uusi, sillä se oli ensimmäistä kertaa osana kyseistä arviointiprosessia, joka koskettaa kaikkia suomalaisia luottolaitoksia. Uusi pääomavaatimus astuu voimaan 31.12.2024. Lisäksi huhtikuun alussa voimaan astui suurelle osalle suomalaisia luottolaitoksia asetettu 1,0 %:n järjestelmäriskipuskuri. Näin ollen Alisa Pankin ydinvakavaraisuusvaatimus (CET1) nousee 11,2 %:iin ja kokonaispääomavaatimus 13,75 %:iin vuoden loppuun mennessä.
Vakavaraisuus paimentaa yhä kasvuhaluja
Alisa Pankin nykyisenä tavoitteena on ylläpitää yli 16 %:n kokonaisvakavaraisuussuhdetta, joka vuoden lopussa oli 15,2 %. Pankin keskeisenä haasteena onkin yhä tiukka vakavaraisuusasema, joka rajoittaa luottokannan kasvua. Hiljattain tiedotettu yhdistyminen PURO Financen kanssa kuitenkin tarjoaa tähän kaivattua lääkettä, sillä hankitun yhtiön liiketoiminta on jo nykyvolyymeilla kannattavaa. Näin ollen uuden kokonaisuuden tulorahoitus on selvästi aiempaa vakaammalla pohjalla, vaikka kireästä vakavaraisuustilanteesta johtuen luottokannan olennainen kasvattaminen ei vielä lähivuosina onnistukaan. Olemme käsitelleet järjestelyä aiemmin täällä.
Uusi vakavaraisuustavoite saadaan todennäköisesti kesällä
Vaikka nyt tiedotettu muutos pääomavaatimuksissa tiukentaakin Alisa Pankin taseasemaa entisestään, ei tällä ole nykytietojemme valossa suurempaa vaikutusta, sillä pankin oma tavoitetaso on yhä yli 2 % uuden vaatimuksen yläpuolella. Alisa Pankki määrittelee tarkemmat keskipitkän aikavälin tavoitteet arviolta kesäkuussa, joten viimeistään silloin saanemme myös päivitetyn vakavaraisuutta koskevan tavoitteen. Pidämme mahdollisena, että pankki pitää ennallaan aiemman tavoitetasonsa, jolloin uuden lisäpääomavaatimuksen merkitys jäisi pieneksi. Vakavaraisuustavoitteen nosto puolestaan heikentäisi kasvunäkymää, sillä pankin vakavaraisuus on jo nyt alle tavoitellun tason. Näin ollen odotettua pidempi aika kuluisi vakavaraisuuden vahvistamiseen kasvun sijaan.
Alisa Pankin lainakanta on varsin lyhyttä, joten vakavaraisuuden pienen säätämisen lainakantaa supistamalla pitäisi onnistua kohtalaisen ripeällä aikataululla. Näin ollen emme näe olennaista riskiä siitä, että vakavaraisuus painuisi edes hetkellisesti alle viranomaisvaatimuksen, kunhan tiedotettu järjestely PURO Financen kanssa toteutetaan suunnitellusti.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Alisa Pankki
Alisa Pankki on huhtikuussa 2022 liiketoimintansa käynnistänyt digitaalinen ja asiakaslähtöinen pankki, joka tarjoaa pankki- ja rahoituspalveluita kuluttajille, pk-yrityksille ja korkotuottoa hakeville säästäjille. Alisa Pankin ansainta perustuu antolainauskannan korkokatteeseen sekä antolainaukseen liitännäisiin palkkiotuottoihin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.04.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liiketoiminnan tuotot | 16,7 | 17,1 | 19,8 |
kasvu-% | 63,09 % | 2,35 % | 16,08 % |
EBIT (oik.) | 0,3 | −0,4 | 1,4 |
EBIT-% (oik.) | 1,80 % | −2,09 % | 6,86 % |
EPS (oik.) | 0,00 | −0,00 | 0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 49,98 | - | 27,37 |
EV/EBITDA | - | 823,03 | - |