Aspo: Vaikeista lähtökohdista kelpo tulos
Aspo julkaisi tiistaina selvästi odotuksiamme heikomman tuloksen. Raportoituja lukuja kuitenkin painoivat tiedossa olleet Supramax-alusten myyntitappiot, joiden tulosvaikutus kirjattiin kvartaalia aiemmin suhteessa odotuksiimme. Operatiivisesti kvartaali sujui varsin kelvollisesti haastavista olosuhteista huolimatta. Ennusteemme ovat kokeneet jonkin verran muutoksia. Näistä valtaosa liittyy Aspon toteuttamiin yritysjärjestelyihin, kun taas operatiiviset ennustemuutokset ovat jääneet maltillisiksi. Arviomme Aspon osakkeen arvosta on pysynyt ennallaan, ja toistamme 6,0 euron tavoitehintamme sekä vähennä-suosituksen.
Olosuhteisiin nähden kelvollinen kvartaali
ESL:n vertailukelpoinen liikevoitto oli varsin hyvin linjassa odotuksiimme (2,7 MEUR vs. 3,1 MEUR ennuste). Supramax-alusten myynnistä seurannut myyntitappio kirjattiin kuitenkin odotustemme vastaisesti jo Q1:lle, joten segmentin raportoitu liikevoitto painui selvästi pakkaselle. Kertakuluista oikaistunakin tulos laski odotetusti vertailukaudesta, sillä lakot ja talven haastavat jääolosuhteet heikensivät varustamon toimintaedellytyksiä. Telkon kvartaali sujui hieman odotuksiamme vahvemmin kun taas Leipurinin liikevoitto oli ennusteidemme mukainen. Katsauskauden osakekohtaisen tuloksen reipas alitus selittyy siten valtaosin ESL:n kirjanpidon myyntitappiolla. Raportoitu EPS oli lopulta -0,16 euroa.
Ohjeistukseen Aspo ei tehnyt muutoksia, vaan vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan ylittävän 30 MEUR. Yhtiö odottaa markkinatilanteen parantuvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja tukevan tuloskehitystä. Lisäksi uusien alusten saapuminen kasvattaa asteittain varustamon kapasiteettia. Ohjeistus sisältää myös yritysostot, joten Telkon alkuvuonna toteuttamat hankinnat vaikuttavat positiivisesti loppuvuoden tuloskertymään. Lakkojen negatiivisten vaikutusten odotetaan puolestaan jatkuvan vielä Q2:n puolelle, joskin selvästi ensimmäistä kvartaalia miedompina.
Suurimmat ennustemuutokset liittyvät alkuvuonna toteutettuihin järjestelyihin
Ennusteemme ovat kokeneet jonkin verran muutoksia. Valtaosa ennustemuutoksista liittyy Aspon toteuttamiin yritysjärjestelyihin, kun taas operatiivisten ennusteiden osalta muutokset ovat jääneet kohtalaisen maltillisiksi. Odotamme Aspon normalisoidun tulostason olevan noin 35–40 MEUR (noussut). Tämän vuoden ennusteillamme tästä jäädään, sillä poliittiset lakot sekä kuljetusvolyymejä laskeva talouden heikko suhdanne rokottavat erityisesti varustamon kannattavuutta vuoden alkupuoliskolla. Vuosikymmenen loppupuolella tulostaso saa kuitenkin tukea uudesta ESL:n investointiohjelmasta, jonka 45 MEUR:n vähemmistösijoitus mahdollistaa.
Osake on suunnilleen oikein hinnoiteltu
Annamme Aspon arvonmäärityksessämme suurimman painoarvon tuloskertoimille sekä tasepohjaiselle arvostukselle, jotka pohjautuvat näkemykseemme nykyisestä kasvu-, kannattavuus -ja riskiprofiilista. Menetelmien keskiarvona saamme Aspon osakekannan arvoksi noin 6,2 euroa osakkeelta (aik. 6,2e), joka on myös linjassa tavoitehintamme kanssa. Yhtiön arvonmäärityksen keskeinen oletus liittyy yhä normaaliin tulostasoon, jonka hahmottaminen on varsin haasteellista. Olemme huomioineet ESL:n vähemmistösijoituksen tarjoaman kasvupotentiaalin, mutta tätä saadaan odottaa vuosikymmenen loppupuolelle. Arvonmäärityksen kannalta järjestelyn vaikutus osakkeen arvoon on nykytiedoilla neutraali, sillä korkeamman tulospotentiaalin vastapainoksi vähemmistöjen tulososuudet vievät huomattavan osan lähivuosien tuloksesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Aspo
Aspo on Suomessa vuonna 1929 perustettu teollisuuden logistiikkapalveluihin keskittyvä monialayhtiö, jonka liiketoiminta koostuu kolmesta liiketoimintasegmentistä: ESL, Telko ja Leipurin. Aspon strategian keskiössä on omistaa ja kehittää B2B-markkinoilla pääsääntöisesti operoivia yrityksiä. Maantieteellisesti Aspo on fokusoitunut toimimaan Pohjois-Euroopassa ja itämarkkinoilla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 536,4 | 603,6 | 623,7 |
kasvu-% | −16,63 % | 12,54 % | 3,32 % |
EBIT (oik.) | 25,7 | 31,2 | 36,0 |
EBIT-% (oik.) | 4,79 % | 5,16 % | 5,77 % |
EPS (oik.) | 0,46 | 0,48 | 0,68 |
Osinko | 0,47 | 0,48 | 0,49 |
Osinko % | 7,86 % | 8,11 % | 8,28 % |
P/E (oik.) | 13,13 | 12,22 | 8,72 |
EV/EBITDA | 6,77 | 6,65 | 5,30 |