BBS: Artebone Pasten kaupallistaminen viivästyy
BBS tiedotti sunnuntaina yhtiön CE-merkintäprosessin viivästymisestä. Merkintää odotettiin Q2’24:lla, mikä olisi mahdollistanut kaupallistamisen aloittamisen Euroopassa. BBS ei antanut uutta arviota aikataulusta, mikä vähentää näkyvyyden prosessin etenemisestä minimiin. Liikevaihto- ja kustannusennusteemme laskevat kaupallistamisen siirtyessä todennäköisesti eteenpäin. Ennustettujen rahavirtojen siirtyminen tulevaisuuteen laskee osakkeen arvoa. Myös rahoitusriski kasvaa, sillä yhtiö joutunee järjestämään rahoituskierroksen ilman CE-merkinnän osakkeelle tuomaa arvostustukea. Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 0,4 euroon.
CE-merkinnän saaminen on ollut kuoppainen tie
BBS jätti CE-merkintähakemuksen sen luusiirteenkorvikkeelle Artebone® Pastelle maaliskuussa 2022. CE-merkintä tarvitaan tuotteen kaupallistamiseen Euroopassa. Hakemuksen jättämistä edelsivät useat viivästykset listautumisvuodesta 2018 lähtien. Hakemuksen jättämisen jälkeen prosessin pitkä kesto ei ole varsinaisesti ollut ollut yllätys, sillä lääkinnällisten laitteiden viranomaisprosessit ovat pitkittyneet Euroopassa. Pitkittymisen aiheuttaa uuden Medical Device Regulation -asetuksen toimeenpano, joka on ruuhkauttanut hakemuksia käsittelevien ilmoitettujen laitosten toimintaa. BBS on aiemmin arvioinut CE-merkintäprosessin valmistuvan Q2’24 aikana. Nyt yhtiö kertoo, että prosessi ei tule valmistumaan siinä aikataulussa eikä anna uutta arviota aikataulusta. Näkyvyys CE-merkinnän saamiseen laskee siten minimaaliseksi joskin prosessi on jo käsityksemme mukaan varsin pitkällä.
Liikevaihtoennusteet siirtyvät pidemmälle tulevaisuuteen
Siirrämme odotuksiamme CE-merkinnän saamisesta ja liikevaihdon kertymisestä eteenpäin. Odotamme nyt CE-merkintää Q4’24 (aik. Q2’24) ja ensimmäistä maltillista liikevaihtoa myynnistä H1’25 (aik. H2’24). Vuoden 2025 liikevaihtoennusteemme on 0,6 MEUR, jonka jälkeen odotamme alalle tyypillisesti askeittain kasvavaa myyntiä maantieteellisen laajentumisen ja käyttäjäkohtaisten käyttömäärien kasvun myötä. Kaupallistamisen siirtyminen eteenpäin laskee odotuksiamme kustannusten kasvusta, mikä näkyy pienentyvänä liiketappiona kuluvan vuoden ennusteissamme. Pidemmällä aikavälillä liikevaihdon hitaampi kertyminen laskee tulosennusteita.
Rahoitusriski kasvussa
Arviomme BBS:n nykykassan riittävän Q3’24:ään saakka. Prosessin viivästyminen tarkoittaa arviomme mukaan sitä, että BBS todennäköisesti tulee toteuttamaan seuraavan rahoituskierroksen ennen CE-merkinnän saamista. Tämä tarkoittaa, että kierros ei saane tukea CE-merkinnän mahdollisesti tuomasta osakkeen arvonnoususta. Osakeannin järjestäminen nykyisellä absoluuttisesti alhaisella arvostustasolla johtaisi arviomme mukaan osakemäärän useiden kymmenien prosenttien kasvuun.
Lyhyen aikavälin korkea riskit painavat pitkän aikavälin potentiaalia enemmän
Kassavirtalaskelma DCF antaa osakkeen arvoksi 0,4 euroa laskelman nojatessa pitkän aikavälin kaupallistamisen onnistumiseen, maantieteelliseen laajentumiseen ja uusien tuotteiden kehittämiseen. EV/S-kertoimet 2025-26 ovat 32x-12x. Kertoimet laskevat nopeasti, jos ennusteet toteutuvat. CE-merkinnän ja rahoituksen epävarmuus sekä osakemäärän todennäköinen kasvu painavat vaakakupissamme toistaiseksi pidemmän aikavälin potentiaalia enemmän.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
BBS-Bioactive Bone Substitutes
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj on vuonna 2003 perustettu biolääketieteellinen teknologiayritys, joka kehittää, valmistaa ja kaupallistaa, bioaktiivisia lääkinnällisiä laitteita ja implantteja ortopediseen kirurgiaan. Yhtiön hallinto ja laadunvalvontalaboratorio sijaitsevat Oulussa ja EU-sertifioitu tuotantolaitos Reisjärvellä. Yhtiö on tuotekehitysvaiheen loppuvaiheessa ja lähestyy ensimmäisen tuotteen lanseerausta markkinoille.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 0,0 | 0,0 | 0,6 |
kasvu-% | 14 164,30 % | ||
EBIT (oik.) | −3,4 | −3,2 | −4,0 |
EBIT-% (oik.) | −84 150,00 % | −81 239,00 % | −704,62 % |
EPS (oik.) | −0,18 | −0,17 | −0,22 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | - |