NYAB Q1 keskiviikkona: Odotamme reipasta kasvua vertailukauteen nähden
Toistamme NYABin vähennä-suosituksen ja 0,45 euron tavoitehintamme. Yhtiö julkistaa Q1-raporttinsa keskiviikkona. Odotamme yhtiön liikevaihdon nousseen reippaasti kausiluontoisesti hiljaisimmalla neljänneksellä kasvaneen tilauskannan ja tälle vuodelle siirtyneiden projektien tukemana. Vastaavasti operatiivisen tuloksen odotamme painuneen pakkaselle kausiluontoisuutta heijastellen. Olemme nostaneet päivityksen yhteydessä Q1:n ja myös hieman lähivuosien ennusteitamme, mutta absoluuttiset muutokset olivat vähäisiä. Kuluvaan vuoteen kohollaan olevaa arvostuskuvaa peilaten jatkamme osakkeessa odottavalla kannalla.
Odotamme liikevaihdon nousseen selvästi vertailukaudesta
Odotamme yhtiön liikevaihdon kasvaneen Q1:llä 35 % vertailukaudesta ja olleen 52,9 MEUR (aik. 46,6 MEUR). Arvioimme liikevaihdon kehitystä tukeneen vuoden lopun tilauskannan kasvu (+23 % vs. 2022) sekä osin Q4:ltä tälle vuodelle siirtyneet projektien tuloutukset. Vastaavasti raportoidun liikevoiton odotamme asettuneen -1,5 MEUR:oon (aik. -1,7 MEUR) yhtiön kausiluontoisesti selvästi hiljaisimmalla neljänneksellä. Puolestaan tuloslaskelman alariveillä ennustamme osakkuusyhtiöiden tappioiden sekä rahoituskulujen olleen noin Q4:n tasolla käynnissä olevaa kotipaikan siirtoon liittyvää prosessiakin peilaten. Vastaavasti tappiollista tulosta heijastellen verojen odotamme olleen lievästi positiiviset. Puolestaan tätä kokonaiskuvaa heijastellen oletamme raportoidun nettotuloksen asettuneen -2,7 MEUR:oon (aik. -2,9 MEUR).
Nostimme myös lähivuosien ennusteitamme
NYAB on ohjeistanut kuluvalle vuodelle liikevaihdon (2023: 280 MEUR) sekä liikevoiton (2023: 15,2 MEUR) kasvua viime vuoteen nähden. Emme odota yhtiön tekevän muutoksia ohjeistukseensa myöskään Q1-raportin yhteydessä, mutta seuraamme mielenkiinnolla kommentteja kysyntätilanteestä sekä tilauskannan kehityksestä. Käsityksemme mukaan kysyntänäkymät ovat kuitenkin jatkaneet asteittaista piristymistään etenkin sen suuremmalla maantieteellisellä markkina-alueella Ruotsissa. Hiljalleen piristyvää näkymää peilaten nostimme myös hieman lähivuosien kasvu- ja tulosennusteitamme, mutta absoluuttisesti ennustemuutokset jäivät vähäisiksi (oik. EBIT ennusteet nousivat noin 2 %). Tulemme kuitenkin tarkastelemaan ennusteitamme tarkemmin vasta Q1-tuloksen yhteydessä.
Arvostus on kuluvalle vuodelle koholla, mutta tasoittuu lähivuosina tuloskasvun tullessa läpi
Ennusteillamme vuoden 2024 oikaistu P/E-kerroin on 21x ja vastaava EV/EBIT-kerroin 14x. Siten tulospohjaisissa kertoimissa on mielestämme tähän vuoteen katsottaessa laskuvaraa hyväksymäämme arvostushaarukkaan peilattuna (P/E: 13x-17x, EV/EBIT 12x-16x). Sen sijaan tuloskasvun toteutuessa ennustamallamme tavalla laskevat kertoimet kokonaisuutena neutraaleiksi ensi vuoteen katsottaessa (2025e EV/EBIT 12x, P/E 15x). Tästä indikoi myös haarukoimamme keskipitkän aikavälin kokonaistuotto-odotus, joka on keskimäärin positiivinen, mutta hieman tuottovaatimuksemme alapuolella. Lyhyen aikavälin arvostuksen haastavuudesta indikoi myös osien summa -mallimme, joka asettuu nyt 0,42-0,53 euroon osakkeelta (aik. 0,41-0,51 euroa) Skarta Energyn verrokkiarvostuksen nousua heijastellen. Nykyisellä kurssitasolla osake on mielestämme varsin oikein hinnoiteltu, minkä myötä riskikorjattu tuotto-odotus seuraavalle 12 kuukaudelle jää edelleen riittämättömäksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
NYAB
NYAB on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Olemme mahdollistamassa Pohjoismaiden vihreää siirtymää tarjoamalla uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. NYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 300 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 280,4 | 334,7 | 378,2 |
kasvu-% | 10,70 % | 19,35 % | 13,00 % |
EBIT (oik.) | 17,8 | 22,0 | 26,3 |
EBIT-% (oik.) | 6,35 % | 6,57 % | 6,96 % |
EPS (oik.) | 0,02 | 0,02 | 0,03 |
Osinko | 0,01 | 0,01 | 0,02 |
Osinko % | 2,55 % | 2,12 % | 2,88 % |
P/E (oik.) | 29,49 | 22,46 | 16,70 |
EV/EBITDA | 17,25 | 13,61 | 11,37 |