Efore H2 - enää tarvitaan näkyvyyttä volyymeihin
Toistamme Eforen vähennä-suosituksen ja 0,46 euron tavoitehinnan. Yhtiö on saavuttanut nyt liiketoiminnan tervehdyttämisessä kustannustasoa tehostamalla vaiheen, jossa volyymien elpymisen pitäisi näkyä nyt tuloksessa ripeästi. Viime vuonna volyymit kuitenkin lähtivät alta erityisesti telekommunikaatiossa, minkä takia yhtiön käänne ei vielä onnistunut. Yhtiö suunnittelee nyt telekommunikaatiosektoriin rakennemuutoksia, joilla vuosia ongelmissa ollut liiketoiminta saataisiin kestävälle pohjalle. Jos volyymit elpyvät tai rakennemuutokset onnistuvat, on yhtiöllä edellytykset selvään tulosparannukseen ja sitä kautta myös osakkeessa olisi nousupotentiaalia. Nykytilanteessa näkyvyys tähän on kuitenkin todella heikko ja riskitaso yhtiön heikon taseen myötä liian korkea, minkä takia mielestämme on parempi pysyä odottavalla kannalla.
Eforen H2-tulos oli tulosvaroituksen jäljiltä odotetusti heikko. Liikevaihto laski 15 % erityisesti telekommunikaation vetämänä (-25 %), kun ennusteissamme oli 10 %:n lasku. Heikoista volyymeistä huolimatta Efore ylsi kohtalaisen hyvään liiketulokseen (EBIT -0,9 MEUR vs. ennusteemme -1,3 MEUR), mikä osoittaa yhtiön edenneen kustannussäästöissään. Koko vuoden osalta oikaistu liikevoitto parani -4,8 MEUR:sta -0,2 MEUR:oon, vaikka vertailukelpoinen 2017 liikevaihto laski samaan aikaan 11 %. Tämä osoittaa yhtiön kulusäästöjen toimineen ja mikäli volyymit eivät olisi loppuvuonna lähteneet alta, olisi vuosi päättynyt vähintään muutaman prosentin liikevoittoon. Eforen tase on yhä heikko (omavaraisuus 18 %), mutta tilanne on vakaa yhtiön onnistuttua kääntämään liiketoiminnan rahavirran positiiviseksi (2017: 4,6 MEUR, 2016: -1,1 MEUR).
Efore etsii edelleen toimintaansa lisää tehokkuutta selvittämällä telekommunikaatiosektorin liiketoimintaan liittyviä rakennejärjestelyitä. Lisäksi yhtiö etsii edelleen tehokkuusparannuksia liiketoimintaan kehittämällä Tunisian tehtaan toimintaa, muuttamalla organisaatiomallia sekä jatkamalla kustannussäästöjen hakemista.
Efore ei julkaissut ohjeistusta tälle vuodelle johtuen yhtiön taloudellisesta tilanteesta sekä telekommunikaatiosektorin epävarmuudesta. Ohjeistuksen antamatta jättäminen on osakkeen kannalta huono asia, sillä nykytilanteessa pienikin yhtiön antama näkyvyys olisi parempi kuin ei mitään. Arvioimme yhtiön vuoden 2018 liikevaihdon laskevan 7 %, mutta kulusäästöjen ansiosta arvioimme liikevoiton nousevan 2 %:iin ja 1,3 MEUR:oon (2017: -0,2 MEUR). Vuodesta 2019 eteenpäin arvioimme yhtiön yltävän noin 4 %:n liikevoittoon liikevaihdon elpyessä pieneen kasvuun.
Mielestämme nykyisessä tilanteessa odotukset kannattaa pitää varovaisina, eikä H1- tuloksesta todennäköisesti saada vielä tukea osakkeelle. Kuuntelemme kuitenkin herkällä korvalla yhtiön kommentteja volyymien näkymistä, sillä liikevaihdon kasvu voisi kääntää tuloksen ripeästi. Vuoden 2019 ennusteellamme (EBIT-% 4 %) laskee P/E-luku 14x ja EV/EBIT 10x tasolle. Arvostusta on kuitenkin vaikea tukea tulosennusteista johdettuihin arvostuskertoimiin nykyisellä näkyvyydellä. Näemme osakkeessa nousuvaraa, mikäli yhtiö yltäisi yli 5 %:n liikevoittoon. Tämä edellyttää volyymien elpymistä nykytasoilta tai vähintään telekommunikaation rakennejärjestelyissä onnistumista.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
