Fellow Pankin liiketoiminta on lähtenyt käyntiin mallikkaasti
Fellow Pankki julkaisi perjantaina tietoja sen luotto- ja talletuskannan toukokuun kehityksestä. Yhtiö myönsi toukokuussa rahoitusta 26,1 MEUR:lla ja pankin luottokanta oli toukokuun lopussa 96,6 MEUR. Vastaavasti talletusvaroja pankilla oli katsauskauden lopussa 226,2 MEUR:n edestä (4/2022: yli 230 MEUR). Yhtiö tulee jatkossa raportoimaan laina- ja talletuskannan kehityksestä kuukausittain.
Perjantain tiedotteen perusteella Fellow Pankin liiketoiminta on saanut selvästi odotuksiamme vahvemman aloituksen, sillä olimme itse odottaneet lainasalkun olevan H1’22:n lopussa reilut 60 MEUR. Fellow Pankin liiketoiminta käynnistyi huhtikuun alussa, minkä jälkeen yhtiö on aloittanut antolainaustoiminnan ja edeltäjä Fellow Financen ulkona oleva vertaislainakannan (~ 140 MEUR) konvertoinnin omaan taseeseensa. Arvioimme yhtiön edenneen toukokuun kehityksen perusteella vertaislainakannan konvertoinnissa odotuksiamme nopeammin ja olimme itse odottaneet lainakannan absoluuttisen kasvun painottuvan vahvemmin H2:lle.
Toukokuun kehityksen myötä näemme kuluvan vuoden ennusteisiimme kohdistuvan positiivisia tarkistuspaineita. Fellow Pankki ohjeistaa sen vuoden 2022 tuloksen olevan selvästi tappiollinen mm. toiminnan ylösajokustannuksista johtuen ja alkuperäiset ennusteemme odottavat tappion olevan nettotulostasolla -3,4 MEUR. Luottokannan yhtiö arvioi olevan vuoden lopussa vähintään 150 MEUR (2022e: 150 MEUR). Fellow Pankki julkaisee H1-tuloksensa 25.8. ja tulemme tarkastelemaan ennusteitamme viimeistään H1-tulosennakon yhteydessä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Alisa Pankki
Alisa Pankki on huhtikuussa 2022 liiketoimintansa käynnistänyt digitaalinen ja asiakaslähtöinen pankki, joka tarjoaa pankki- ja rahoituspalveluita kuluttajille, pk-yrityksille ja korkotuottoa hakeville säästäjille. Alisa Pankin ansainta perustuu antolainauskannan korkokatteeseen sekä antolainaukseen liitännäisiin palkkiotuottoihin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liiketoiminnan tuotot | 0,0 | 8,6 | 22,2 |
kasvu-% | 214 212,00 % | 158,79 % | |
EBIT (oik.) | −3,7 | 3,5 | |
EBIT-% (oik.) | −43,19 % | 15,93 % | |
EPS (oik.) | −0,03 | 0,03 | |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 5,55 |
EV/EBITDA | - | 30,34 | - |