Fondia-päivitys - yhtiön asema Ruotsissa vahvistuu huomattavasti yrityskaupan myötä

– Inderes
Nostamme lakipalveluyritys Fondian tavoitehintamme 12,80 euroon (aik. 11,70e) ja toistamme osakkeelle aikaisemman lisää-suosituksemme. Näkemyksemme mukaan Fondian yritysosto vakiinnuttaa yhtiön aseman Ruotsissa ja mahdollistaa myös joitain synergiaetuja. Mielestämme yrityskauppa on myös omistaja-arvoa kasvattava johtuen kauppahinnan selvästi Fondian osaketta alhaisemmista arvostustasoista. Fondian osakkeen arvostuskertoimet ovat suhteellisesti ja abosoluuttisesti korkeita, mutta mielestämme perusteltuja huomioiden yhtiön ennustamamme voimakas tuloskasvu, korkea jatkuvan liikevaihdon osuus, vahva kassavirta ja defensiivisyys.
- Fondia tiedotti eilen ostavansa ruotsalaisen, Tukholmassa ja Göteborgissa toimivan ja vuonna 2012 perustetun 21 henkilöä työllistävän lakitoimiston Jansson & Norin AB:n (J&N) noin 1,6 MEUR:lla. Kauppahinnasta maksetaan käteisellä 1,3 MEUR ja osakkeilla noin 0,3 MEUR. Lisäksi kauppaan liittyy lisäkauppahinta, joka perustuu 2018-2019 liikevaihdon kehitykseen ja on maksimissaan 0,7 MEUR. Kauppa saadaan päätökseen arviolta 31.1.2018 ja Fondian mukaan sen uskotaan vaikuttavan positiivisesti yhtiön osakekohtaiseen tulokseen vuodesta 2019 alkaen. Kaupalla ei arvioida olevan vaikutusta yhtiön tavoittelemaan keskipitkän aikavälin suhteelliseen kannattavuuteen ja osinkopolitiikkaan.
- J&N:n vuoden 2017 liikevaihto oli alustavien tietojen mukaan 1,4 MEUR ja liikevoitto -0,1 MEUR. Negatiivinen liiketulos johtuu Fondian mukaan kertaluontoisesta henkilöstökulujen oikaisusta vuoden 2017 lopussa. J&N on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja sen liikevaihdon keskimääräinen vuotuinen kasvu on ollut viiden vuoden aikana 33 % ja liikevoittomarginaali on ollut keskimäärin 9 %. Fondian johto kertoi yrityskaupan tiedotustilaisuudessa Fondian ja J&N:n yrityskulttuurien olevan samankaltaisia ja johto näki myös kaupassa selkeitä synergiaetuja mm. J&N:n asiakaskunnan palvelemisen, Fondian tehokkaiden prosessien ja myös kulujen osalta. Tällä hetkellä Fondialla on 5 työntekijää Ruotsissa ja Ruotsin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 0,51 MEUR. Yrityskaupan jälkeen Fondia on näkemyksemme mukaan saavuttanut kriittisen liikevaihdon tason (yli 2 MEUR vuodessa) ja sitä kautta vakiintuneen aseman Ruotsissa. Tältä pohjalta yhtiön on aikaisempaa helpompi toteuttaa kasvustrategiaansa (tavoitteena 15 %:n liikevaihdon vuotuinen kasvu keskipitkällä aikavälillä). Näkemyksemme mukaan yritysosto on myös omistaja-arvoa kasvattavaa, koska kauppahinnan vuoden 2017 EV/Sales-kerroin on 1,1-1,6x (riippuen lisäkauppahinnasta), kun vastaava Fondian kerroin on noin 2,2x eli selvästi tätä korkeampi.
- Olemme nostaneet Fondian lähivuosien ennusteitamme nyt tiedotetun yrityskaupan sekä toimintaympäristön viime aikoina parantuneiden näkymien takia. Odotamme yrityskaupan olevan EPS-positiivinen vuodesta 2019 alkaen. Fondian arvostuskertoimet ovat korkeahkoja ja verrokkiryhmän yläpuolella, mutta tämä on mielestämme perusteltua huomioiden ennustamamme tuloskasvu, korkea jatkuvan liikevaihdon osuus, vahva kassavirta ja yhtiön defensiivisyys. Vuosien 2018e ja 2019e P/E-luvut ovat ennusteissamme noin 18x ja 16x. Vastaavat EV/EBITDA-kertoimet ovat noin 11x ja 9x. Ennustamamme osinkotuotto vuosina 2017-2018 on 2,5-3,7 %. Huomioiden yhtiön ennustamamme noin 20 %:n tuloskasvu lähivuosina pidämme noin 19x PE-kerrointa ja 12x EV/EBITDA-kerrointa vuodelle 2018 hyväksyttävänä arvostustasona osakkeelle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille