Kaivoslaitemarkkinasta on voinut syntyä liiankin optimistinen kuva
Suurimpien kaivoslaitevalmistajien saamat tilaukset Q2:lla vahvistivat kuvaa kaivosinvestointien markkinan myötätuulesta. Trendistä yleensä varsin hyvän kuvan antavalla liukuvan 12 kuukauden mittarilla suurimpien valmistajien (Metso Minerals, Outotec, Weir Minerals, Epiroc ja Sandvik) saamat tilaukset kasvoivat Q2:lla euromääräisesti 4-17 % vuotta aiemmasta. Yhteenlaskettuna tilauskasvu oli 11 %, mikä on kohtuullisen hyvin linjassa kaivosyhtiöiltä vuosina 2018-2019 odotetun 9-10 %:n investointikasvun kanssa.
Tilauskehitys saattaa kuitenkin antaa turhankin hyvän kuvan tilanteesta. On huomattava, että isoimpien kaivosyhtiöiden (BHP, Glencore, Codelco, Anglo American, Rio Tinto, Vale, Southern Copper, Freeport McMoRan ja Norilsk Nickel) suunnitellut investoinnit eivät ole enää kasvaneet Q4’17-raporttien yhteydessä ilmoitetuista ja yhteenlaskettu investointikasvu vuonna 2020 on enää 2 %. Lisäksi kaivosinvestointien kanssa varsin vahvasti korreloiva värimetallien hintakehitys on ollut viime kuukausina negatiivista. Alumiinin, kuparin, lyijyn, nikkelin, sinkin ja tinan dollarimääräiset tonnihinnat ovat Q3:n aikana laskeneet 5-17 % Q2:n lopun tilanteesta ja esim. kuparin hinnanlasku on ollut 12 %. Eniten painetta metallien hinnoille on tullut Yhdysvaltain ja Kiinan välisestä kauppasodasta ja sen eskaloitumisen riskistä. Vaikka perinteinen käsitys onkin, että metallien lyhyen aikavälin hintakehityksellä ei ole (juurikaan) vaikutusta kaivosinvestointeihin, on graafin osoittama korrelaatio värimetallien hintoja kuvaavan LME-indeksin ja investointien välillä selvä. Uskomme, että kaivosprojekteja tällä hetkellä mieluusti toppuutellaan ennen kuin em. kauppasodan vaikutuksista saadaan tarkempi kuva.
Kotimaisista alan yhtiöistä Metson ja etenkin Outotecin kurssikehitys on ollut elokuun alun jälkeen heikkoa (vastaavasti -7 % ja -14 %). Uskomme metallien huonon hintakehityksen sekä tilausuutisten puutteen painaneen erityisesti Outotecia. Vähennä-suosituksemme molemmille osakkeille on ollut oikea, mutta myönnämme että tavoitehinnan asettaminen Outotecille on turbulentissa markkinatilanteessa vaikeaa. Emme toistaiseksi tee muutoksia kummankaan yhtiön suosituksiin tai tavoitehintoihin, mutta palaamme Outoteciin aivan lähiaikoina suosituksen ja tavoitehinnan synkronoinnin merkeissä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
