Kemira Q3 - odotettu tulos, näkymät ennallaan
Kemira julkaisi aamulla Q3-raporttinsa, joka oli liikevaihdon kasvun osalta vahva ja myös operatiivinen käyttökate oli linjassa odotuksien kanssa. Kemiran liikevaihto kasvoi Q3:lla 7,6 % korkeampien myyntihintojen ajamana ja ylitti odotukset. Operatiivinen käyttökatemarginaali oli hieman alle odotuksemme 13,3 %:n tasolla.
Kemira ylsi Q3’18:lla 670 MEUR:n liikevaihtoon, joka ylitti sekä meidän että konsensuksen ennusteet. Vahvaa kasvua ajoi etenkin Industry & Waterin vahvana jatkunut kasvu (+10 %), mutta myös Pulp & Paperin kasvu (+6 %) oli hyvällä tasolla korkeampien myyntihintojen ajamana. Industry & Waterin kasvun ajurina toimi jälleen etenkin Oil & Gas -liiketoiminta, joka kasvoi voimakkaasti (+28 %) Valuuttojen vastatuuli on odotetusti rauhoittunut alkuvuoden tasolta, mutta paikallisissa valuutoissa Kemiran kasvu oli kuitenkin vahvempaa ja oli 9 %.
Operatiivista käyttökatetta Kemira teki 89 MEUR, mikä osui meidän 88,7 MEUR:n ennusteen ja konsensuksen vastaavan 89,2 MEUR:n ennusteen väliin. Operatiivisen käyttökatteen kasvun ajurina toimi etenkin korkeammat myyntihinnat ja volyymit, jotka kumosivat muuttuvien kustannusten nousun vaikutuksen. Segmenttitasolla kehitys oli odotuksiemme mukaista ja Pulp & Paperissa myyntihintojen nousun tyypillinen H2-painotteisuus tuotti tulosta korkeamman marginaalin muodossa. Industry & Waterin kannattavuus jäi hieman odotuksistamme, mutta liikevaihdon odotuksiamme voimakkaan kasvun takia operatiivinen käyttökate osui odotuksiimme.
Alemmille riveille Kemira kirjasi yhteensä noin 14 MEUR:n negatiiviset kertaerät mm. tuotantolinjan sulkemiseen liittyen. Nettorahoituskuluissa tai veroissa ei sen sijaan ollut yllätyksiä ja näin ollen Kemiran osakekohtainen tulos 0,14 euroa oli linjassa ennusteemme kanssa. Kemiran rahavirta jäi Q3:lla vaisuksi 64 MEUR:oon (Q3’17 93 MEUR) muun muassa käyttöpääoman sitoutumisen takia, mutta odotamme käyttöpääomaa vapautuvan loppuvuotta kohden liiketoiminnalle tyypilliseen tapaan.
Kemira toisti odotetusti ohjeistuksensa, jonka mukaan se odottaa operatiivisen käyttökatteen kasvavan edellisvuoden tasosta (2017: 311,1 MEUR). Yhtiöllä on Q3-raportin jälkeen 8 MEUR etumatkaa suhteessa vertailukauden tasoon operatiivisessa käyttökatteessa (Q3’17 230,6 MEUR vs. Q3’18 238,6 MEUR). Q3-raportti ei alustavan arviomme mukaan aiheuta suuria ennustemuutoksia ja yhtiöllä on mielestämme hyvät edellytykset yltää ohjeistukseensa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
