Next Games -päivitys - Our Worldin on pakko menestyä
Laskemme Next Gamesin suosituksen myy-tasolle (aik. vähennä), mutta tarkistamme tavoitehintamme 5,6 euroon (aik. 5,4 euroa) yhtiön lähimpien mobiilipeliverrokkiyhtiöiden arvostustason hieman kohottua viime päivityksestämme. Pidämme osakkeen eilistä 26 %:n kurssinousua ylilyöntinä, sillä yhtiön tulevan Our World -pelin julkaisua odotettiin jo valmiiksi Q3:n alkupuolelle ja nyt asia sai vain lopullisen varmistuksen. Jo ennen kurssinousua yhtiön arvo muodostui lähes kokonaan tulevien pelien tuotoista, joihin oli ladattu kovat odotukset yhtiön nykyisen NML-pelin liikevaihdon ollessa selvässä laskussa. Nykyisellä kurssilla Our Worldin on menestyttävä erittäin hyvin, jotta nykyinen arvostus olisi perusteltu. Our Worldin tulee menestyä jo senkin takia, että ilman sen tuomaa liikevaihtoa alkaisi Next Gamesin kassatilanne näyttää nykyisellä tappiotahdilla vuoden lopussa heikolta. Tämä pitää yhtiön riskiprofiilin todella korkeana ennen kuin pelin menestyksestä saadaan näyttöjä.
- Next Games tiedotti eilen, että sen lisättyä todellisuutta (AR) ja paikkatietoa hyödyntävä The Walking Dead: Our World -mobiilipeli julkaistaan maailmanlaajuisesti heinäkuun 12. päivä. Tieto oli odotettu, sillä yhtiö kertoi Q1-raportin yhteydessä pelin julkaisun siirtyvän Q3:n alkupuolelle, kun aiemmin julkaisun piti tapahtua Q2:n aikana. Tarkka päivämäärä kuitenkin poistaa epävarmuutta sen suhteen, ettei pelin julkaisu ainakaan enää viivästy.
- Next Gamesin Q4’17 käyttökate oli -3,5 MEUR ja Q1’18 -3,4 MEUR. Arvioimme tappiotahdin jatkuneen Q2’18:lla suunnilleen samalla tasolla, kun liikevaihtoa on ollut tuomassa pääasiallisesti vain NML, emmekä odota Our Worldin koemarkkinointivaiheen vaikuttaneen positiivisesti käyttökatetasolla. Yhtiöllä oli Q1’18 lopussa arviolta noin 20 MEUR:n nettokassa ja nykyisellä tappiotahdilla tai tahdin kiihtyessä kassa alkaisi näyttää vuoden lopussa jo todella heikolta. Our Worldin on siis pakko menestyä julkaisun jälkeen, jotta se paikkaa NML:n laskevaa liikevaihtoa ja mahdollistaa Next Gamesin tavoitteleman selvän liikevaihdon kasvun ja estää yhtiön kassan kulumisen.
- Emme ole tehneet muutoksia ennusteisiimme ja odotamme Our Worldin yltävän NML:n historiallisesti parhaalle tasolle tulevina vuosina (DAU reilu 500 000, ARPDAU: 0,21-22 euroa). Odotamme Next Gamesin liikevaihdon kasvavan tänä vuonna Our Worldin julkaisun myötä 9 % 35,5 MEUR:oon (Our Worldin osuus 16 MEUR) ja liiketappion olevan -9,7 MEUR. Vuonna 2019 ennustamme Our Worldin ja kahden muun uuden pelijulkaisun myötä liikevaihdon kasvavan 139 % 85 MEUR:oon (Our Worldin osuus 41 MEUR) ja liikevoiton olevan 2,1 MEUR.
- Next Gamesin arvostus ei saa lähivuosina tukea tulospohjaisista kertoimista. Myös puhtaasti pelkkiin liikevaihtokertoimiin (2018-2019: 3,5x-1,4x) nojaaminen tuottaa omat haasteensa, sillä Next Gamesin lähivuosien kovaa kasvua odottaviin liikevaihtoennusteisiin sisältyy huomattavaa epävarmuutta. Next Gamesin arvo on hyvin herkkä tulevien pelien menestykselle. Nykyinen arvostus kuitenkin hinnoittelee tuleville peleille jo erittäin hyvää menestystä, ja näkyvyys niihin on erittäin heikko.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille