NoHo Partners: Vaikeuksien jälkeen huippuiskussa
NoHo Partners antoi positiivisen tulosvaroituksen erittäin vahvan kysynnän sekä odotuksia suurempien valtioiden koronatukien johdosta. Olemme tarkistaneet 2022 ennusteitamme ylös reippaasti ja luottamuksemme yhtiön omaa tekemistä kohtaan nousee edelleen. Olemme kuitenkin jättäneet lähivuosien ennusteet ennalleen, sillä Suomen talouden entisestään synkentynyt näkymä kasvattaa tuloskehitykseen liittyvää epävarmuutta. Näemme osakkeen riski/tuotto-suhteen edelleen hyvänä, ja toistammekin yhtiölle antamamme 9,0 euron tavoitehinnan sekä lisää-suosituksen.
Alkuvuoden vahva kehitys sekä yhtiön saamat korvaukset tulosvaroituksen taustalla
Uuden ohjeistuksen mukaan yhtiö arvioi Ravintolat-liiketoiminnan liikevoittomarginaalin ylittävän 8 % (aiemmin noin 7 %) ja liikevaihdon olevan noin 300 MEUR (ennallaan). Taustalla on alkukesän ennakoitua vahvempi tuloskehitys sekä yhtiön toimintamaiden (Suomi, Norja ja Tanska) vahvistamat korvauspäätökset. Suhteessa aiempiin ennusteisiimme suurin muutos tulee valtioiden tuista, sillä olimme osanneet odottaa erittäin vahvaa kehitystä patoutuneen kysynnän purkautuessa. Tuloskehitys kuitenkin vahvistaa jälleen luottamustamme siihen, että yhtiön kannattavuus on tehnyt pysyvän tasokorjauksen koronan aikana. Erittäin vahva tuloskehitys antaa NoHolle hyvät eväät neuvotella uusiksi korona-aikainen suhteellisen kallis rahoituspaketti, ja odotammekin yhtiön ilmoittavan uudesta rahoituskokonaisuudesta lähikuukausina. Näemme järjestelyn yhtenä merkittävänä askeleena yhtiön riskiprofiilin normalisoitumisessa.
Nostimme kuluvan vuoden tulosennusteitamme
Olemme nostaneet kuluvan vuoden tulosennusteitamme reilusti, ja odotamme nyt liikevoittomarginaalin asettuvan 8,5 %:iin (aiemmin 7,1 %). Liikevaihtoennusteemme olemme pitäneet lähes muuttumattomana. Suurin muutos kuluvan vuoden kannattavuusennusteisiin tuleekin Q2:lle kirjattavista korvauksista, joiden kokonaismäärän arvioimme olevan noin 3,5 MEUR. Suomen taloustilanne on jatkanut selvää heikentymistään, kun korkojen nousu sekä inflaatio syövät käytettävissä olevia tuloja ja heikentävät kuluttajien luottamusta. Heikentynyt markkinatilanne aiheuttaakin selvää epävarmuutta lähikvartaalien tuloskehitykselle. Muilta osin olemme pitäneet ennusteemme ennallaan, ja odotamme edelleen yhtiön liikevoittomarginaalin pysyvä vahvalla 8–9 % tasolla myös vuosina 2023–2025 heikentyneestä markkinatilanteesta huolimatta.
Tuotto-odotus on edelleen houkutteleva
Kannattavuuskäänteen edetessä vauhdilla voivat sijoittajat kääntää katseensa vahvemmin NoHon tulospotentiaaliin. Heikko alkuvuosi rokottaa vielä koko vuoden tulosta, joten kuluvan vuoden kertoimilla tarkasteltuna yhtiön arvostus on yhä korkea. Eteenpäin katsottuna kertoimet kuitenkin painuvat vuosina 2023–2024 jo selvästi alle yhtiölle hyväksymämme tason, varsinkin kun huomioidaan kannattavuusparannuksen etenemisen sekä rahoitusriskin laskun myötä normalisoituva riskitaso. Näin ollen sijoittajan tuotto-odotus saa tukea tuloskasvun positiivisesta vaikutuksesta osakekurssiin, ja ennusteidemme realisoituessa osakkeen tuotto-odotus on nykytasolla mielestämme jo varsin hyvä. Luottamuksemme yhtiön omaa tekemistä kohtaan on jatkanut nousuaan ja pidämme aiempaa realistisempana, että yhtiö voisi yltää noin 10 %:n liikevoittomarginaaliin 2024. Kuitenkin talouden synkentynyt kuva kasvattaa tulokseen liittyvää epävarmuutta, mikä pitää meidät vielä varovaisina, vaikka yhtiön oma tekeminen puoltaisikin nykyistä vahvempaa näkemystä.
Lue yhtiöstä julkaistu analyysiraportti täältä (premium-tilaajille)
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
NoHo Partners
Noho Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni, joka harjoittaa ravintolaliiketoimintaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.06.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 186,1 | 303,5 | 335,0 |
kasvu-% | 18,69 % | 63,11 % | 10,38 % |
EBIT (oik.) | −0,9 | 25,3 | 28,5 |
EBIT-% (oik.) | −0,48 % | 8,35 % | 8,50 % |
EPS (oik.) | −0,55 | 0,44 | 0,64 |
Osinko | 0,00 | 0,20 | 0,35 |
Osinko % | 2,74 % | 4,79 % | |
P/E (oik.) | - | 16,71 | 11,51 |
EV/EBITDA | 9,56 | 5,46 | 5,26 |