Puuilo: Ei suurempia muutoksia aiempaan
Puuilon Q1-raportti oli pitkälti odotustemme mukainen. Vastatuulta tulee vähittäiskauppaan nyt usealta rintamalta kuluttajien luottamuksen sekä ostovoiman ollessa koetuksella ja rahan liikkuessa yhä enemmän palveluihin. Myöhästynyt kevät on myös korostanut sitä, että saatavuuden varmistamiseksi etupainotteisesti kasvatettu varasto ei ole käynyt kaupaksi suunnitellusti. Pidimme ennusteemme isossa kuvassa ennallaan ja kuluvana vuonna yhtiön tulos laskee selvästi. Pidemmälle katsottaessa arvostus on mielestämme houkutteleva suhteellisen defensiiviselle kasvuyhtiölle (PEG 1,1x). Toistamme tavoitehintamme 6,0 euroa ja osta-suosituksen.
Huhtikuun myynti jäi vaisuksi samalla kun varastot olivat pullollaan
Puuilon Q1:n liikevaihto kasvoi vain 1 %:lla 58,9 MEUR:oon alittaen hieman myös ennustamamme 60,6 MEUR. Kasvua selitti 2 myymälällä kasvanut verkosto 34 myymälään ja näistä oikaistu vertailukelpoinen liikevaihto laski 5,0 %:lla. Yhtiö avasi analyytikkopuhelussa, että huhtikuussa vertailukelpoinen myynti laski jopa yli 10 %:lla. Varastot oli täytetty jo hyvissä ajoin saatavuuden varmistamiseksi, mutta etenkin huhtikuussa kulutuksen rekyyli tavarasta palveluihin on kiihtynyt, kevät on ollut selvästi myöhässä hyydyttäen kevätsesongin kauppaa ja myös inflaatio on alkanut nakertaa kuluttajien ostovoimaa. Myös oikaistu EBITA-liikevoitto laski 29 %:lla 6,2 MEUR:oon jääden odotuksistamme (6,7 MEUR). Myyntikatteessa näkyvät ulkoistetun varastot kustannukset nousivat, kun tavaraa ei saatu myytyä odotetusti ja nousseet polttoainehinnat kasvattivat rahtikuluja. Kiinteät kulut olivat nousseet myymäläverkoston laajennuttua, eivätkä ne skaalautuneet totutusti. Poikkeuksellisen korkeita varastotasoja (103 MEUR vs. Q1’21: 67 MEUR) yhtiö alkaa purkaa systemaattisesti normaalin myynnin keinoin kesäkelien nyt alettua, ostamalla vähemmän ensi kevääksi, ja myös osassa tuoteryhmiä alennuskampanjat voivat tulla kyseeseen.
Teimme ennusteisiimme vain pieniä muutoksia
Puuilo ohjeistaa tilikauden 2022 liikevaihdon kasvavan, mutta jäävän 10 %:n tavoitteesta ja oikaistun EBITA:n laskevan 35–45 MEUR:oon (2021: 48,4 MEUR). Pidimme ennusteemme pitkälti ennallaan ja ennustamme liikevaihdon kasvavan kuluvana vuonna 3 %:lla 278 MEUR:oon (2021: 270 MEUR) ja oikaistun EBITA:n laskevan 18 % 39,5 MEUR:oon (marginaali 14,2 %). Puuilo tavoittelee tilikauteen 2025 mennessä yli 400 MEUR:n liikevaihtoa ja 17-19 %:n EBITA-marginaalia. Liikevaihdon kasvua tukee myymälämäärän kasvu kohti 60 myymälän tavoitetta (nyt 34) sekä nykyisen nuoren myymäläverkoston ylösajopotentiaali. Kannattavuutta tukevat skaalautuvat kulut sekä omien tuotteiden osuuden kasvu. 2025 ennusteemme liikevaihdolle on 370 MEUR ja EBITA-marginaalille 15,3 %.
Tuotto-odotus on houkutteleva samalla kun luottamus pidemmän ajan tuloskasvuun on edelleen korkea
Ennusteidemme mukaiset 2022 ja 2023 P/E-kertoimet ovat 14x ja 13x. Näemme kertoimet edelleen hyvin houkuttelevina, kun niitä vertaa ennustamaamme pidemmän ajan tuloskasvuun (2022-2025 13 % CAGR). PEG-mittari on myös painunut 1,1x:ään, mikä on mielestämme houkutteleva, sillä tuloskasvuun liittyvä riskiprofiili on edelleen maltillinen sen perustuessa toimivan konseptin tehokkaaseen monistamiseen. Uskomme Puuilon pärjäävän keskimääräistä kaupan alaa paremmin defensiivisellä ja matalan keskihinnan tuotetarjoomallaan. Arvostuskertoimet ovat linjassa kaupan alan verrokkien kanssa ja pidemmän ajan tuloskasvun realisoituminen toimii tuotto-odotuksen keskeisenä ajurina yhdessä osinkotuoton (5 %) kanssa nostaen tuotto-odotuksen edelleen houkuttelevaksi (18 %/v).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Puuilo
Puuilo on vuonna 1982 perustettu Suomessa toimiva vähittäiskauppayhtiö. Puuilo tunnetaan erityisesti laajasta tuotevalikoimasta, edullisista hinnoista sekä myymälöiden hyvistä sijainneista ja helposta asiointikokemuksesta. Puuilo on keskittynyt erityisesti tee-se-itse-, kodintarvike- ja lemmikkituotteisiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.06.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 270,2 | 277,6 | 305,4 |
kasvu-% | 13,18 % | 2,75 % | 10,00 % |
EBIT (oik.) | 47,4 | 38,3 | 43,6 |
EBIT-% (oik.) | 17,54 % | 13,81 % | 14,29 % |
EPS (oik.) | 0,41 | 0,34 | 0,37 |
Osinko | 0,30 | 0,27 | 0,30 |
Osinko % | 3,22 % | 2,76 % | 3,08 % |
P/E (oik.) | 22,73 | 28,97 | 25,94 |
EV/EBITDA | 15,94 | 17,78 | 16,24 |