Rautelle odotetut noin 23 MEUR:n LVL-tilaukset Metsä Woodilta
Raute tiedotti eilen, että yhtiö on saanut yhteensä noin 23 MEUR:n arvoiset tilaukset Metsä Groupiin kuuluvalta Metsä Wood -liiketoiminta-alueelta. Tilauskokonaisuus sisältää Metsä Woodin Punkaharjun LVL-tehtaan laajennukseen toimitettavat sorvaus-, kuivaus-, LVL:n ladonta-, esipuristus- ja puristuslinjat sekä asennukseen ja käyttöönottoon liittyvät palvelut. LVL-tehtaan laajennuksen tuotantoprosessien asennus ja käyttöönotto Punkaharjulla alkavat vuoden 2019 alussa.
Q1:lle kirjattava tilaus oli erittäin odotettu, sillä Rauten uniikki LVL-tarjonta ja yhtiöiden pitkäaikainen yhteistyö huomioiden olisi ollut mielestämme erittäin yllättävää, jos Raute ei olisi saanut tilauksia vuoden vaihteen tienoilla varmistuneesta projektista. Olimme myös sisällyttäneet todennäköisesti vuosina 2018 ja 2019 liikevaihdoksi kirjautuvan projektin tulosennusteisiimme eikä tilausuutinen aiheuta siten välittömiä muutospaineita Rauten ennusteisiimme. Osakkeen riskiprofiilia tilauksen varmistuminen kuitenkin laskee, sillä Q3:n lopun korkea tilauskanta, Q4:lle kirjattu yli 21 MEUR:n vaneritehdastilaus, tämä tilaus sekä vakaan hyvä palveluliiketoimintojen kysyntä käytännössä varmistavat Rauten liikevaihdon nousemisen erittäin korkealle tasolle vuonna 2018. Odotamme Rauten liikevaihdon ja liiketuloksen pysyvän tänä vuonna vakaana vuoden 2017 ennätystasolla (2017e: liikevaihto 146 MEUR, liiketulos 12 MEUR). Vuoteen 2019 näkyvyys on vielä rajallinen, vaikka yhtiöllä onkin arviomme mukaan tässä vaiheessa jo poikkeuksellisen paljon varmistettua tilauskantaa myös ensi vuodelle.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
