Sammon analyytikkopäivä vahvisti uskoa osingon nousu-uralla pysymiseen
Sampo järjesti perjantaina Helsingissä vuotuisen analyytikkopäivänsä. Analyytikkopäivä ei tarjonnut oleellista uutta tietoa yhtiön näkymistä, mutta se vahvisti uskoamme yhtiön lähivuosien vakaiden tulosnäkymien ja kasvavan osingon suhteen. Emme ole tehneet ennusteisiimme muutoksia ja toistamme lisää-suosituksemme 47,0 euron tavoitehinnalla vahvojen osinkonäkymien johdosta.
- Päivän avauspuheenvuorossaan konserninjohtaja Stadigh keskittyi kertaamaan Sammon kasvavan ja vakaan osingon tarinaa. Stadigh myös korosti Sammon kärsivällisyyttä sijoittajana ja muistutti Sammon tehneen parhaat sijoituksena aina vastavirtaan mentäessä heikossa markkinassa. Stadigh vaikutti myös aiempaa huolestuneemmalta markkinatilanteen osalta ja puheessaan hän muistutti useaan otteeseen Sammon sijoitusten käteispainon olevan erittäin korkealla. Nordean muutosohjelman etenemisen suhteen Stadigh vaikutti myös luottavaiselta ja hän odottaa Nordealta merkittävää tulosparannusta muutosohjelman päätyttyä (2019 jälkeen). Nordean muutosohjelman onnistuminen olisi Sammolle kriittistä, sillä Nordean osingon merkitys korostuu Sammon kasvavan osingon tarinassa tulevina vuosina. Stadigh myös kertasi Sammon olevan hyvin varautunut korkojen nousuun johtuen sen sijoitussalkkujen lyhyestä duraatiosta, If:n parantuvista korkotuotoista ja etenkin Nordean paranevasta korkokatteesta.
- Danskelle myytävän vakuutuskannan myyntiin saatiin myös lisänäkyvyyttä. Kauppa tulee toteutumaan aikaisintaan 2018 lopulla ja sen lopullinen myyntivoitto tulee olemaan noin 300 MEUR. Myynnin myötä Mandatumin Solvenssi II vakavaraisuus nousisi 205 %:sta 229 %:iin (Q2’17:n tilanne) ja Mandatum onkin myynnin jälkeen selvästi ylikapitalisoitunut. Mielestämme on selvää, että Mandatum ei tarvitse syntyvää pääomaa liiketoimintansa pyörittämiseen ja odotamme sen tulouttavan sen Sammolle osinkoina.
- Olemme pitäneet ennusteemme muuttumattomina analyytikkopäivän jälkeen. Odotamme yhtiön tulostason säilyvän vakaana noin 1800 MEUR:ssa, kun Nordean lievä tuloskasvu kompensoi If:n ja Mandatumin sijoitustuottojen heikentymisestä syntyvää tuloksen laskua. Osinkovirta pysyy kuitenkin nousussa Topdanmarkin osingonjaon ja Nordean kasvavan osingon myötä. Osinkoennusteemme vuosille 2017 ja 2018 ovat 2,45 ja 2,55 euroa ja ne ovat linjassa konsensuksen kanssa. Yhtiöllä olisi näkemyksemme mukaan varaa korottaa osinkoaan konsensusennusteita enemmän johtuen merkittävistä realisoimattomista sijoitustuotoista (Q2’17: 1244 MEUR), Danskelle myytävän vakuutuskannan myyntivoitosta (Q2’17: 334 MEUR) ja mahdollisesta Nordean pääkonttorin siirrosta syntyvästä lisäosinkopotentiaalista. Näin ollen pidämmekin osinkoon liittyviä riskejä poikkeuksellisen matalina ja yhtiöllä on erinomaiset edellytykset pitää osinko kasvu-uralla aina vuosikymmenen loppuun asti.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
