Sievi Capital -päivitys - Q3-katsaus ei muuttanut näkemystämme
Sievi Capitalin Q3-liiketoimintakatsaus ei tarjonnut oleellista uutta tietoa yhtiöstä. Suhteessa portfoliolle määrittämäämme osien summaan osake on edelleen selvästi yliarvostettu ja näkemyksemme mukaan markkina yliarvioi selvästi arvokkaimman omistuksen iLOQ:in arvoa. Toistamme Sievi Capitalin myy-suosituksen ja 1,50 euron tavoitehinnan. Viime viikolla julkaistu laaja raporttimme on edelleen ajankohtainen ja luettavissa vapaasti täältä.
- Sievi Capital raportoi eilen Q3-liiketoimintakatsauksensa, jossa yhtiö kertoi kuluneen kvartaalin tärkeimmät tapahtumat ja päivityksen salkkuyhtiöistään. Portfolion omistuksissa ei ollut tapahtunut muutoksia aiempaan. Yhtiö totesi kuitenkin, että tarjonta uusista sijoitusmahdollisuuksista on ollut hyvällä tasolla ja että se jatkaa niiden arviointia ja valmistautuu tekemään uusia sijoituksia vielä tänä vuonna. Sievi Capitalin tulos osaketta kohden oli Q3:lla 0,03 euroa. Tarkemmin tuloslaskelmaa ei avattu katsauksessa, mutta positiivinen tulos muodostui käsityksemme mukaan pääosin salkkuyhtiöiden käypien arvojen korotuksista, joista vähennettiin emoyhtiön kulut. Sievi Capitalin osakekohtainen substanssi kasvoi näiden seurauksena 1,09 euroon (Q2’18 1,06 euroa).
- Yhtiö nosti taseessaan KH-Koneet Groupin sijoituksen arvoa 13,1 MEUR:oon (aik. 11,4 MEUR) erityisesti Keskolta ostetun Kobelco-liiketoiminnan hyvin jatkuneen kehityksen perusteella. Myös iLOQ:in arvoa nostettiin hieman 28,3 MEUR:oon (aik. 26,7 MEUR). Indoor Groupin (23,2 MEUR vs. aik. 23,7 MEUR) ja Suvanto Trucksin (6,8 MEUR vs. aik. 7,1 MEUR) sijoitusten käyvät arvot laskivat puolestaan hieman. Indoor Groupin tuloskehitystä on Sievi Capitalin mukaan rasittanut tukipalveluiden haltuunotto yhtiön aiemmalta omistajalta (Kesko).
- Huomautamme sijoittajille, että yhtiö päivitti taseen substanssia jälleen käypään arvoon. Tasesubstanssi kuvastaa siten verrattain hyvin yhtiön omaa arviota omistusten arvosta. Vaikka yhtiön käyttämän DCF-mallin syöttöparametrit (esim. WACC 12,7 % tai terminaalikasvu 0,3 %) ovat mielestämme varsin konservatiiviset, on noin 100 %:n preemio taseen substanssiin edelleenkin selvä ylilyönti. Myös yhtiön nykyisellä oman pääoman tuottotavoitteen alarajalla (13 %) ja yhtiön osakekohtaisella substanssilla (1,09 euroa) laskettuna, yhtiötä hinnoitellaan noin 16x P/E-luvulla. Emme pidä tätä edelleenkään hyväksyttävänä tasona, sillä tavoitteisiin yltämiseen liittyy aina epävarmuutta.
- Kokonaisuutena katsauksessa kerrotut tiedot eivät muuttaneet näkemystämme Sievi Capitalista, emmekä tehneet muutoksia osien summa -laskelmaamme. Tarkemmat salkkuyhtiökohtaiset analyysit, omistusten ennustemallit ja arvonmääritykset ovat nähtävillä laajasta raportistamme täältä. Sievi Capitalille laskemamme osien summa on 85,0 MEUR tai 1,47 euroa per osake. Nykykurssi on noin 45 % preemiolla osien summan indikoimaan arvostukseen. Sievi Capitalin arvostus on laskenut viime viikon päivityksestämme noin 20 %, mutta osake on edelleen hyvin kallis.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
