Talenom-päivitys - tuloskasvu ei hyydy
Talenomin eilinen positiivisen tulosvaroitus vahvistaa, että yhtiön tuloskasvu jatkuu vahvana myös H2’18:lla. Pidimme yhtiön aikaisempaa ohjeistusta erittäin konservatiivisena ja liikevoittoennusteemme olivat aiemman haarukan yläpuolelle, mutta olemme silti nostaneet tulosennusteitamme noin 10 %. Käytännössä samassa suhteessa nostamme myös tavoitehintaamme 20,0 euroon (aik. 18,0 euroa). Näkemyksemme hyväksyttävästä arvostuksesta ei ole muuttunut, mutta nousseiden ennusteiden jälkeen näemme osakkeessa jälleen riittävän nousuvaran lisää-suositukselle (aik. vähennä).
- Talenom ohjeistaa nyt vuoden 2018 liikevoiton olevan 7,4-8,0 MEUR (aik. 6,3-7,0 MEUR). Liikevaihdon kasvun suhteen ohjeistus toistettiin, eli kasvun arvioidaan edelleen olevan selvästi edellistä vuotta nopeampaa (2017: 12,1 %). Osasimme odottaa ohjeistuksen nostoa loppuvuoden aikana ja liikevoittoennusteemme 7,2 MEUR oli jo aikaisemman haarukan yläpuolella, mutta positiivinen tulosvaroitus tässä vaiheessa vuotta oli silti lievä yllätys. Yhtiö toisti vanhan, erittäin maltillisen ohjeistuksensa H1’18-raportin yhteydessä 2.8. ja kertoi silloin loppuvuoteen liittyvästä epävarmuudesta. Tulosvaroituksen ajoitus kertookin meille, että yhtiön Q3 on sujunut erittäin hyvin. Tilitoimistoalalle hiljaisilla kesäkuukausilla on eniten vaihtelua myynnissä, minkä takia epävarmuus on normaalia suurempaa. Yhtiön mukaan parantuneen kannattavuusnäkymän taustalla on teknologisen kehityksen tuoma ennakoitua kiivaampi toimintojen tehostuminen, mikä vahvistaa edelleen näkemystämme liiketoiminnan hyvästä skaalautuvuudesta ja tukee myös lähivuosien näkymiä.
- Olemme nostaneet 2018 liikevoittoennusteemme 7,9 MEUR:oon (aik. 7,2 MEUR) eli ohjeistushaarukan ylälaitaan. Talenom on ohjeistuksissaan konservatiivinen (kuten tänä vuonna olemme nähneet) ja alalaita sisältänee merkittävästi turvamarginaalia esimerkiksi yllättäviä kuluja vastaan. vuoden 2018 tulosennusteemme nousivat noin 10 % ja olemme nostaneet käytännössä samassa suhteessa myös lähivuosien tulosennusteita. Liikevaihdon kasvuennusteisiimme teimme vain minimaalisia korotuksia, ja pidemmän aikavälin ennusteiden nousun taustalla onkin yhä vahvistuva luottamus yhtiön kannattavuuden skaalautuvuuteen. Odotamme nyt 2018 liikevoittomarginaalin olevan noin 16,1 % (2017: 12,4 %) ja ensi vuonna marginaalin nousevan 16,8 %:n tasolle (2019e: 17,4 %). Yhtiöllä on lähivuosina mahdollisuus huomattavasti suurempiin kannattavuusparannuksiin, jos yhtiö olisi valmis tinkimään merkittävistä kasvupanostuksista. Uskomme kuitenkin, että voimakkaat panostukset jatkuvat ja liikevaihdon kasvu on lähivuosina ainakin lähellä yhtiön historian keskimääräistä 15 %:n tasoa (2019e: +14 %).
- Viime aikoina lievässä laskussa ollut osakekurssi nousi eilen yli 9 %. Näkemyksemme Talenomin hyväksyttävästä arvostustasosta on ennallaan (noin P/E 20x ja EV/EBITDA 10x), mutta ennusteiden selkeä nousu antaa jälleen osakkeelle nousuvaraa. Vuoden 2018 P/E on noin 21-22x ja EV/EBITDA 11x, ja tulosvaroituksen jälkeen 2018 tulos on jo hyvin selvillä. Markkinoiden fokus siirtyykin jo vahvasti 2019 kertoimiin (P/E 18x ja EV/EBITDA 9x), joita itsekin painotamme hyvän näkyvyyden takia. Lähivuosien tuloskasvunäkymät ovat erittäin hyvät ja yhtiö kuuluu mielestämme selvästi defensiivisen ja murroksessa olevan tilitoimistoalan voittajiin, minkä ansiosta Talenomin riskiprofiili on yleisesti alhainen. Näiden syiden takia yhtiön sijoitustarina on erittäin houkutteleva ja yhtiölle voidaan hyväksyä korkeat arvostuskertoimet. Samalla huomautamme, että osake on noussut viimeisen vuoden aikana lähes 50 % ja samalla yhtiöön kohdistetut odotukset ovat kasvaneet voimakkaasti. Tätä kautta aikaisemmin osakkeessa ollut selkeä turvamarginaali on pienentynyt ja nykyinen taso vaatii yhtiöltä voimakkaan kannattavan kasvun jatkumista myös vuonna 2019.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
