Trumpin ZTE:n pelastusoperaatio jälleen vastatuulessa
Kiinalaisen verkkolaitevalmistaja ZTE:n osake romahti 25 % lisää, kun Yhdysvaltojen senaatti äänesti yhtiötä koskevien pakotteiden pois vetämistä vastaan. Lainsäätäjät ajavat lakialoitetta, joka voisi palauttaa raskaat sanktiot kiinalaisyhtiölle.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli aiemmin järjestellyt ZTE:lle sopimuksen, jossa se selviäisi rikkeistään sakoilla ja muutoksilla yhtiön johtoportaaseen. Trump pyrkii nyt ajamaan muutoksia lakialoitteeseen, jotta ZTE voisi jatkaa toimintaansa. Aiempien sanktioiden palauttaminen käytännössä ajaisi ZTE:n kriisiin, sillä pakotteiden takia ZTE ei pystyisi hankkimaan kriittisiä komponentteja yhdysvaltalaisilta yrityksiltä. Tämä luonnollisesti haittaisi myös yhdysvaltalaisia ZTE:n komponenttitoimittajia.
ZTE rikkoi aiemmin kauppasopimuksia liittyen kauppoihin Iranin ja Pohjois-Korean kanssa, eikä yhtiö onnistunut noudattamaan aiemmassa rangaistuksessa asetettuja ehtoja. Huawei on tällä hetkellä vastaavan tutkinnan alaisuudessa. Nokia voi hyötyä epäsuorasti kiinalaisiin verkkolaitevalmistajiin kohdistuvasta luottamuspulasta, joka kriisistä kumpuaa. ZTE:n toiminnan kriisi voi hyödyttää Nokiaa myös lyhyellä aikavälillä, kun ZTE:n kyky toimittaa operaattoreille verkkolaitteita vaikeutuu. ZTE on maailman neljänneksi suurin verkkotoimittaja langattomissa verkoissa Huawein, Ericssonin ja Nokian jälkeen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
