Uutechnic H2 keskiviikkona - raportista haetaan tuloskäänteen merkkejä
Uutechnic julkaisee vuoden 2017 tilinpäätöksensä keskiviikkona. Arviomme mukaan H2:n tulos jäänee vielä tappiolliseksi, mutta Q4:n tuloksen arvioimme olleen myynnin rakenteen muutoksen ja tehotustoimien ansiosta jo lievästi positiivinen. Kuluvalle vuodelle yhtiön pitäisi ohjeistaa selvästi positiivista tulosta odotustemme täyttämiseksi. Osinkoa Uutechnic ei tule jakamaan kokonaisuutena varsin vaikean vuoden 2017 jälkeen.
Odotamme Uutechnicin tehneen H2:lla liikevaihtoa 14,0 MEUR, kun taas PPA-poistoista oikaistun liikevoiton odotamme olleen -0,2 MEUR negatiivinen. Tiedossa olevat Q3-numerot huomioiden nämä tasot tarkoittaisivat yhtiön yltäneen lievästi positiiviseen tulokseen Q4:llä. Koko vuosipuoliskon ja myös Q4:n selkeää liikevaihdon laskua ajaa Säiliöt, Telat ja Putket -liiketoiminta (Japrotek ja AP-Tela), jossa etenkin konsernin suurimman liiketoiminnan Japrotekin tilauskanta oli kvartaalille lähdettäessä selvästi vertailukautta alempana ja myös absoluuttisesti melko matalalla tasolla. Sekoitusteknologian (Uutechnic Oy ja Stelzer) liikevaihdon arvioimme pysyneen selvässä kasvussa H2:lla ja Q4:llä. Heikon kannattavuuden taustalla on myös Säiliöt, Telat ja Putket -liiketoiminta, sillä nykyisellä matalalla volyymitasolla Japrotekin on vaikea yltää positiiviseen tulokseen, vaikka keväällä aloitettujen säästö- ja tehotustoimien pitäisikin keventää kustannustasoa Q4:llä. Sekoitusteknologian arvioimme kehittyneen myös tuloksellisesti hyvin. PPA-poistojen, normaalien rahoituskulujen ja nollaverojen jälkeisen yhtiön EPS:n arvioimme olleen H2:llä 0,01 euroa tappiollinen.
Uutechnic ei tiedottanut yhdestäkään uudesta tilauksesta Q4:llä. Tämä on negatiivista Japrotekin kannalta eikä liiketoiminnan volyymihaasteisiin ole näköpiirissä nopeaa helpotusta. Konsernin kannalta tärkeät houkuttelevamman marginaaliprofiilin sekoitinkaupat eivät euromääräisen kokoluokkansa takia ylitä käytännössä koskaan tiedotuskynnystä, joten arvioimme sekoitinmyynnin pysyneen vakaassa kasvussa myös Q4:llä melko suotuisassa markkinatilanteessa. Tilauskannan neutraali kehitys suhteessa Q3:n tasoon (tilauskanta Q3-lopussa 14,4 MEUR) on mielestämme vähimmäisvaatimus loppuvuoden tilauskertymälle.
Uutechnicin kuluvan vuoden liikevaihtoennusteemme on 32 MEUR ja oikaistun liiketuloksen (ennen PPA-poistoja) ennusteemme 1,8 MEUR, joten odotamme yhtiön ohjeistavan vuodelle 2018 liikevaihdon kasvua ja selvästi positiivista oikaistua liiketulosta. Kasvun suhteen riskit ovat kohollaan, mutta tulosennusteemme perustuu kuitenkin Säiliöt, Telat, ja Putket liiketoiminnan nollatulokseen ja Sekoitusteknologian vahvaan suoritukseen. Siten Uutechnicillä on mielestämme potentiaalia nousta tyydyttävälle tulostasolle ilman konserniliikevaihdon kasvua. Osakkeen arvostuskuvan (2018e: P/E 13x, EVI/EBITDA 9x) kannalta taustatuki Säiliöt, Telat ja Putket -liiketoiminnalta olisi kuitenkin tarpeen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
