Verkkokauppa.com Q4 perjantaina - kasvu jatkuu kaksijakoisen kvartaalin jälkeen
Verkkokauppa.com julkistaa Q4-raporttinsa perjantaina klo. 08:00. Kvartaali on sujunut ennakkotietojen mukaan kaksijakoisesti. Ensin yhtiö alensi tulosohjeistustaan joulukuun alussa vedoten kirjanpidon jaksotuksissa tapahtuneisiin virheisiin. Tämän jälkeen loppuvuoden myynti sujui selvästi yhtiön odotuksia paremmin ja tammikuun tulosohjeistuksen jälkeen koko vuoden liikevaihto ja liikevoitto ovat jo tiedossa. Näin ollen fokus raportissa on markkinanäkymissä ja uusissa myymälöissä.
Alustavien tietojen mukaan koko vuoden liikevaihto kasvoi 16,3 % 432 MEUR:oon ja liikevoitto oli 11,5 MEUR jääden viime vuoden 13,0 MEUR:sta. Tästä laskettuna yhtiön Q4-liikevaihto on kasvanut 11 %:lla 127,8 MEUR:oon vahvaan vertailukauteen verrattuna ja jaksotusten muutoksista oikaisemamme liikevoitto on ollut Q4:llä 5,4 MEUR (Q4’16: 5,5 MEUR). Q4:n myyntikate on taipunut ennusteemme mukaan 14,8 %:iin (Q4’16: 15,3 %) ja kiinteät kulut ovat nousseet kasvun myötä 13,3 MEUR:oon (Q4’16: 12,8 MEUR). Arviomme mukaan yhtiön osinkoehdotus tilikaudelle 2017 on yhteensä 0,19 euroa (yhtiö maksaa osinkoa neljännesvuosittain).
Arvioimme yhtiön ohjeistavan kasvavaa liikevaihtoa ja liikevoittoa vuodelle 2018. Verkkokauppa.comin tavoitteena on pitää liikevaihdon kasvu 10-20 %:ssa lähivuosina ja liikevoittomarginaali 3-5 %:n välillä. Ennustamme yhtiön pääsevän lähivuosina tavoitteisiinsa liikevaihdon kasvun ollessa lähempänä haarukan ylälaitaa (2018e: 17,9 % ja 2019e: 18,5 %) ja liikevoittomarginaalin alalaitaa (2018e 3,2 % ja 2019e 3,3 %).
Suurin mielenkiinto Q4-raportissa kohdistuu yhtiön kommentteihin KOTEK-markkinan kilpailutilanteen kehityksestä sekä uusiin myymälöihin liittyviin kommentteihin. Näkemyksemme mukaan kilpailupaine on hellittänyt loppuvuoden aikana, mikä näkyy elpyvinä marginaaleina. Yhtiön kannattaa edelleen preferoida kasvua kannattavuuden yli ja liikevoittomarginaalin kehitys riippuukin pitkälti kilpailijoiden luomasta paineesta. Kasvua tukevat yhtiön oma aggressiivinen hinnoittelu, kodinelektroniikan ulkopuolisten tuoteryhmien kasvu ja uudet myymälät (Raisio maaliskuu 2018 ja Myllypuro arviolta H2 2019). Raision myymälän osalta kiinnostavia olisivat tarkemmat tiedot itse myymälästä ja Myllypuron osalta tarkempi arvio avajaisten ajankohdasta. Yhtiöstä kirjoittamamme laaja raportti on edelleen ajankohtainen ja luettavissa tästä linkistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille