YIT Q2 torstaina - alkuvuoden järjestelyt tarkkailun alla
YIT julkistaa Q2-tuloksensa torstaina 25.7.2019 noin kello 08.00. Päivitimme ennusteet vastaamaan uutta konsernirakennetta, mutta näkemykseemme YIT:n osakkeesta sillä ei ollut vaikutusta, joten pidämme 5,30 euron tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme ennallaan. Ennustamme liikevaihdon laskeneen ja oikaistun liikevoiton nousseen viime vuodesta hieman. Yhtiö on todennut Q2 oikaistun liikevoiton olevan hieman vertailukautta parempi. Tuloksen lisäksi kiinnitämme huomiota yhtiön alkuvuonna tapahtuneisiin järjestelyihin. Odotamme YIT:n toistavan juuri päivitetyn vuoden 2019 ohjeistuksensa, ja tuloksen painottuvan voimakkaasti loppuvuoteen.
Q2 tulos hieman vertailukautta parempi

Ohjeistus pysynee
Ennakoimme YIT:n toistavan äskettäin päivitetyn ohjeistuksensa jatkuville liiketoiminnoille. Yhtiö odottaa jatkuvien toimintojen liikevaihdon vuonna 2019 olevan välillä +5 % – -5 % verrattuna 2018 liikevaihtoon (2018: noin 3190 MEUR). Vuonna 2019 jatkuvien toimintojen oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan 150–210 MEUR (2018: 126 MEUR). Ennusteissamme lopetetut toiminnot ovat vielä osa konsernin tulosta ja tulemme päivittämään ne vertailulukujen yhteydessä. Huomiomme Q2-raportissa tulee keskittymään järjestelyihin, asuntomarkkinoihin ja tulevaisuuden näkymiin.
Raportointimuutokset laskivat ennusteita
YIT:ssä on tapahtunut viime aikoina paljon. Yhtiö ensin ilmoitti alasajavansa osan Venäjän liiketoimintaa ja myöhemmin kertoi myyneensä Pohjoismaiden päällystysliiketoiminnan Peab:lle. Järjestelyt muuttavat YIT:n raportointia, sillä myytävät liiketoiminnat tullaan esittämään lopetetuissa toiminnoissa ja koko Päällystys-segmentti poistuu. Rippeet siirtyvät muihin segmentteihin. Yhtiön alkuviikosta julkaisemien vertailulukujen myötä olemme päivittäneet myös ennusteemme vastaamaan raportointia.
Arvostus neutraali
Ennustemuutoksien myötä lähivuosien arvostus (19-20e: P/E 11-12x, EV/EBIT 11x) säilyy lähes ennallaan eikä tarjoa mielestämme nousuvaraa. Suhteellisesti arvostus on tulospohjaisesti verrokkien tasolla, ja on nykyiseen liiketoimintarakenteeseen nähden kohdallaan. Rakennus- ja etenkin asuntomarkkinan heikentyviin näkymiin liittyvien riskien vuoksi nousuvara osakkeella näillä arvostustasoilla näyttää heikolta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille