Zeeland Family -päivitys - Avidly-yritysosto kiihdyttää merkittävästi kasvua

Toistamme Zeeland Familyn osta-suosituksen ja 8,0 euron tavoitehinnan. Yhtiö tiedotti eilen odotetusti lopullisesta sopimuksesta pohjoismaisen markkinointiautomaatioyhtiö Avidlyn hankkimiseksi. Järjestely kiihdyttää merkittävästi Zeeland Familyn kasvua ja avaa yhtiölle uusia markkinoita ja yritysostokohteita. Näemme järjestelyn sen rakenteen sekä ostettavan yhtiön korkean kasvupotentiaalin ja jatkuviin palveluihin perustuvan liiketoiminnan kautta osakkeenomistajille matalariskisenä kasvuoptiona. Nostimme yrityskaupan myötä selvästi ennusteita ja pidämme osakkeen arvostustasoa tuloskasvupotentiaaliin yhä hyvin houkuttelevana. Lyhyellä aikavälillä yrityskaupan integraatio ja suunnitteilla oleva osakeanti tuovat kuitenkin epävarmuutta osakkeeseen.
- Zeeland Family solmi eilen lopullisen sopimuksen Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa Hubspot-markkinointiautomaatiopalveluita tarjoavan Avidly AB:n ostosta. Järjestelyssä Zeeland Family ostaa osakevaihdolla 100 % noin 4-5 MEUR:n liikevaihtoa vuonna 2018 tekevästä Avidlystä, ja kauppa arvioidaan saatavan päätökseen elokuussa 2018. Peruskauppahintana Zeeland Family suuntaa Avidlyn omistajille 0,35 miljoonan osakkeen annin (6,19 euron osakekurssilla noin 2,2 MEUR), joka vastaa noin 19 %:n omistusosuutta Zeeland Familystä suunnatun osakeannin jälkeen. Osakkeiden vaihtosuhde perustuu yhtiöiden liiketoimintavolyymien (liikevaihdon) suhteeseen maaliskuussa 2018, mikä vastaa arvostuskertoimeksi muunnettuna suunnilleen Zeeland Familyn P/S-kerrointa 0,5x. Toisessa vaiheessa, toukokuussa 2019 Zeeland Family maksaa Avidlyn omistajille mahdollisena lisäkauppahintana 1,25x Avidlyn liiketoiminnan annualisoidun jatkuvien palveluiden liikevaihdon kasvun ajanjaksolla 1.5.2018-30.4.2019. Lisäkauppahintaan sisältyy ehtoja mm. Avidlyn kannattavuuden ja työskentelyvelvoitteen osalta, ja se maksetaan Zeeland Familyn osakkeilla.
- Pidämme Avidlyn ja Zeeland Familyn yhteensopivuutta hyvänä ja näemme kaupalle useita perusteita: 1) Zeelandin kasvupotentiaali ja markkina-asema vahvistuvat kaupan kautta merkittävästi, sillä se mahdollistaa yhtiölle nopean väylän laajentumiseen vahvasti kasvavalla markkinointiautomaatiomarkkinalla, laajat resurssit, ristiinmyyntipotentiaalia, sekä mahdollisuuden Suomessa kehitettyjen kokonaisvaltaisten markkinoinnin palveluiden asteittaiseen laajentamiseen muihin Pohjoismaihin. 2) Uudesta yhtiöstä muodostuu merkittävä kumppani voimakkaassa kasvussa olevalle HubSpot-ekosysteemille, mikä avaa mahdollisuuksia syvempään päämiessuhteeseen HubSpotin kanssa ja laajentumismahdollisuuksia uusille markkina-alueille ja asiakkuuksiin. 3) Uusi yhtiörakenne nostaa Zeeland Familyn jatkuvien liiketoimintojen painon yli 50 %:iin liikevaihdosta sekä vähentää riippuvuutta suurista asiakkuuksista (SOK). 4) Pidämme transaktion rakennetta matalariskisenä Zeeland Familyn osakkeenomistajien kannalta ja näkemyksemme mukaan transaktion arvostus on ostettavan yhtiön kasvu- ja kannattavuustavoitteisiin nähden maltillinen.
- Zeeland Family päivitti yrityskaupan vahvistumisen myötä liikevaihto-ohjeistusta noin 20 MEUR:oon vuonna 2018 (aik. liikevaihto kasvaa), mutta selvästi positiivista oikaistua liikevoittoa ennakoiva kannattavuusohjeistus säilyi ennallaan. Lisäksi yhtiö kertoi tavoittelevansa vuonna 2019 yli 50 %:n osuutta liikevaihdosta jatkuvilla palveluilla, voimakasta orgaanista ja epäorgaanista kasvua kansainvälisen peiton kasvattamiseksi sekä 5-10 %:n liikevoittotasoa integraation jälkeen. Huomioimme yrityskaupan nyt ennusteissamme, mikä nosti merkittävästi (n. 40-80 %) vuosien 2019-2020 liikevaihtoennusteita. Varovaisista tuloskasvuodotuksista ja lisäkauppahintaoletuksista johtuen osakekohtaisen tuloksen osalta ennusteet vuosille 2019-2020 säilyivät kuitenkin lähes ennallaan.
- Ennusteillamme vuoden 2019 EV/EBITDA- ja P/E-kertoimet ovat noin 4x ja 6x, eli noin 40-50 % alle pienten IT-palveluyhtiöiden arvostustason. Vaikka Q1:n heikko tuloskehitys sekä yrityskauppojen integraatioiden ja antisuunnitelmien luoma epävarmuus heikentävät osakkeen potentiaalia lyhyellä aikavälillä, on maltillisen arvostustason ja vahvan yrityskauppavetoisen tuloskasvun tarjoama yhdistelmä houkutteleva.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille