Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.
Company: Ovaro Kiinteistösijoitus
Recommendation: Reduce
Target price: 2.90 EUR
Share price: 3.05 EUR
Date: 23.9.2022 - 8:48 Recommendation: 18.8.2022

Ovaro Kiinteistösijoitus kertoi aamulla allekirjoittaneensa kaavaehtoisen sopimuksen tontin hankinnasta Keravalla. Tontti sijaitsee yhtiön mukaan Keravan keskustan välittömässä läheisyydessä noin 550 metrin päässä juna-asemasta. Yhtiön mukaan tontille on tavoitteena saada uutta asuntorakennusoikeutta 1700 kerrosneliötä ja noin 30 asuntoa. Asunnot tullaan suuntamaan pääasiassa perheasumiseen ja kohde toteutetaan A-energialuokassa. Hankkeen koon arvioidaan olevan noin 8 MEUR. Ovaro toteuttaa tontin asemakaavan kehityksen yhdessä Keravan kaupungin kanssa ja yhtiö arvioi, että kohteen rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan vuoden 2023 lopulla.

Uutinen on Ovaron kannalta mielestämme positiivista ja hyvin linjassa yhtiön strategian kanssa, sillä yhtiön tavoitteena on siirtää liiketoiminnassa painopistettä asuntojen omistamisesta Tampereen, Jyväskylän ja pk-seudun alueilla tapahtuvaan kiinteistökehitykseen. Nyt kerrottujen tietojen perusteella hanke voisi onnistuessaan tuottaa yhtiölle rakennuttamiskatteita kohteen valmistuessa arviolta vuosina 2024-2025 ja tukea siten kyseisten vuosien tuloskehitystä. Kohteen aloitusajankohta on riippuvainen kuitenkin mm. kaavoitusvaiheen kestosta ja vallitsevan asuntomarkkinatilanteen kehityksestä. Tulemme sisällyttämään hankkeen ennusteisiimme myöhemmin.

Ovaron asuntokehityshankkeet (pl. osakkuus- ja yhteisyrityssijoitukset)

Lähde: Ovaro, Inderes. Huom. Aloitus- ja valmistumisajankohdat epävarmoja ja osaltaan Inderesin arvioita.

Trade. (Ovaro)

Analyst/Author

Matias Arola

Matias Arola

Analyytikko

Read more
Key figures 2021 2022e 2023e
Turnover 8,2 5,4 14,9
Growth rate -15,6% -33,7% 174,5%
EBIT -11,6 0,6 1,6
EBIT margin -142,4% 11,1% 10,9%
Adjusted EPS -1,46 0,03 0,12
Dividend 0,00 0,00 0,00
Adjusted P/E -2,1 94,6 25,0
EV/EBITDA -2,6 49,8 21,2
Dividend yield 0,0% 0,0% 0,0%
More details

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj invests in Finnish rental apartments and is traded on the main list of Nasdaq Helsinki stock exchange. In line with the strategy announced in 20.3.2018, the company decided to transform the REIT structure into an investment company in order to be able to invest more freely in other real estate sites than in rental apartments. In future, the company can also work as a project developer and constructor, as well as to increase the active rental unit and property trading.