Federal Reserven viimeviikkoisen lehdistötilaisuuden jälkeen ainakin itseäni jäi vaivaamaan keskuspankin epäselvä viesti. Pääjohtaja Powell toisteli Fedin rahapolitiikan olevan tehokasta jopa kymmenisen kertaa vastatessaan kysymyksiin, mutta summasi kuitenkin USA:n talouden tarvitsevan lisää talouspoliittista elvytystä. Koronakriisi on tuonut hyvin vahvana ainakin sen ajatuksen, että rahapolitiikalla on rajansa eikä se välity täysmääräisesti tilanteessa, jossa kotitaloudet säästävät, yritykset joutuvat laittamaan ovensa säppiin tai lykkäävät investointejaan hamaan tulevaisuuteen. Elvytyshanoja on jo aukaistu, mutta lisää odotetaan. Kun korotkin ovat lähellä nollatasoa, miksipä ei?
Moderni rahateoria (MMT) tuo esille talouspolitiikan mahdin, ja sen mukaan rahapolitiikka pitäisi oikeastaan valjastaa palvelemaan vain ja ainoastaan talouspolitiikkaa. MMT:ssä velan määrä voi olla kuinka korkea hyvänsä ilman ongelmia, sen sijaan talouden budjettirajoite tulee vastaan reaalitalouden suureissa, eli resurssien niukkuudessa. Olemme käsitelleet aihetta Mikä ihmeen MMT? -juttusarjassamme, jonka video ja tekstit löytyvät täältä. MMT on ollut oikeilla jäljillä esimerkiksi niistä ongelmista, jotka EMU-jäsenyys ja omasta valuutasta luopuminen on tuonut tullessaan. Lisäksi MMT:n kannattajat voivat kuvitella sulan hattuunsa Kreikan kriisin ja talouskurikeskustelun jälkeen. On ehkä opittu, että hallitusten ei kannata kiristää vyötään tilanteessa, jossa yksityinen sektori säästää. Koronakriisissä MMT on tullut yhä lähemmäs, sillä julkisen velan maine syntisäkkinä on muuttunut jopa pelastavaksi enkeliksi. Aika MMT:n kaltaisille ajatuksille on ehkä kypsempi kuin koskaan.
MMT ei kuitenkaan ole aivan ongelmaton teoria, kuten aiemmin julkaistuissa teksteissäkin olemme tuoneet esiin. Se nimittäin uhkaa viedä talouspolitiikan dominanssin liiankin pitkälle. Siinä missä MMT-ajattelutapa voi istua tehokkaasti kriisiaikoihin, vuosia ja vuosikymmeniä jatkuessaan se voi aiheuttaa riskejä rahoitusjärjestelmässä esim. ylikuumenemisen vuoksi. Talouspoliittisen elvytyssingon laukaisu olisi mannaa sijoittajille, mutta ilman rajoja jatkuva elvytys uhkaisi luoda pahoja kuplia varallisuushintoihin- ja lisätä taloudellista eriarvoisuutta. Kokonaisvaikutusta on näin radikaalissa ajattelumallissa vaikea ennakoida. Toiseksi, MMT istuu vain osaan nykytalouksista. Teoriaa voivat soveltaa vain ne, joilla on oma valuutta ja myös velat omassa valuutassa. Näin ollen esimerkiksi yksittäiset euromaat jäävät teorian ulkopuolelle. Samoin ne maat, jotka ovat nettolainaajia ulkomailta eli joilla on suuret vaihtotaseen alijäämät tai jotka ovat vahvasti riippuvaisia viennistä, ovat ongelmallisia MMT:n kannalta. MMT tarvitsee siis taustalleen paitsi oman, myös ”vahvan” valuutan, tai mahdollisimman suljetun talouden. Nykytalouksista USA voisi parhaiten istua MMT-kehikkoon, sillä dollari on maailman suurin reservivaluutta ja siihen riittää tätä kautta luottoa.
Lähde: IMF
Kolmantena ongelmana lienee syytä mainita, että rahapolitiikan valjastaminen talouspolitiikan tarpeisiin ei välttämättä ole hyvä asia. Vaikka rahapolitiikalla rajoituksensa onkin, se on ollut myös menestyksekästä hintavakauden kannalta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että keskuspankkien mahtiin on luotettu liikaakin ja turhan paljon laitettu niiden varaan. Talouspoliittiseen tukeen on herätty, mutta nyt kysymyksiksi nousevat, että onko sitä tarpeeksi ja onko se oikein kohdistettu. Powell voi olla oikeassa siinä, että USA tarvitsee lisää talouspoliittista elvytystä, mutta vaikeampi on määrittää sitä, mikä on tarpeeksi.