Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Fed nosti talousennusteitaan ja on edelleen vahvasti kiristyvän rahapolitiikan linjalla

Fed nosti talousennusteitaan ja on edelleen vahvasti kiristyvän rahapolitiikan linjalla

Artikkeli 21.09.2017 8:41 MakroanalyysiKeskuspankitFederal ReserveTalous

Federal Reserven eilinen korkokokous oli tehtyjen päätösten osalta odotettu, mutta ennustenostot toivat esiin aiempaa haukkamaisemman keskuspankin, joka piti joulukuun koronnoston edelleen vahvasti pöydällä. Keskuspankki päätti pitää ohjauskorkonsa ennallaan vaihteluvälissä 1,0-1,25 %, ja se kertoi aloittavansa toimet 4,5 biljoonaan dollariin nousseen taseen supistamiseksi lokakuun aikana.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että keskuspankki ei jatka erääntyvien arvopapereiden uudelleeninvestointeja. Supistaminenkin tapahtuu asteittain niin, että valtion velkakirjoista ja asuntolainoihin sidottujen arvopapereista koostuvaa yhteensä 10 miljardin kuukausierää nostetaan kerran kolmessa kuukaudessa aina 50 miljardiin dollariin asti. Tämä tarkoittaisi, että 2017 aikana toimet supistaisivat tasetta 30 miljardia ja ensi vuonna n. 420 miljardia, eli tahti olisi suhteellisen hidas ja taseen koko olisi ensi vuoden lopussakin n. 4 biljoonaa dollaria.

Taseen supistamisen lisäksi keskuspankki piti joulukuun koronnoston vahvasti pöydällä. Federal Reserven avomarkkinakomitean päättävistä jäsenistä enemmistä, eli 12 yhteensä 16:sta odottaa edelleen vähintään yhtä koronnostoa kuluvalle vuodelle, mikä olisi myös omien odotustemme mukainen tahti. Markkinaodotukset ovat jo aikaisemmin pitkään olleet kevyemmän korkopolitiikan kannalla, mutta eilen niihinkin tuli reilu korjaus. CME Groupin Fed Watchin mukaan futuurimarkkinan määrittelemä todennäköisyys joulukuun koronnostolle nousi eilen yli 70 %:iin, kun se vielä kuukautta aikaisemmin jäi 37 %:iin. Korjaus odotuksissa heijastui selvästi myös valuuttamarkkinalle, jossa dollari oli vahvassa nousussa muita päävaluuttoja vastaan.

Vahvistuksena korkonäkymälle Federal Reserve nosti myös talousennusteitaan: talouskasvuennustetta hinattiin ylöspäin sekä kuluvalle vuodelle että vuodelle 2019, ja työttömyyskehityskin näyttää olleen keskuspankin päättäjille lievä positiivinen yllätys, sillä ennusteita työttömyysasteelle laskettiin tulevien vuosien osalta. Toisaalta inflaatioarviota laskettiin hienoisesti ensi vuodelle, ja korkokokouksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kävi ilmi, että viimeaikainen vaimea hintakehitys vaikuttaa olevan mysteeri keskuspankin johdollekin. Kuitenkin ennusteiden perusteella vaimeaa inflaatiota pidetään edelleen väliaikaisena ilmiönä. 

Muutoin keskuspankilla näyttää olevan vahva usko USA:n positiivisen suhdannekehityksen jatkumiseen, ja mediaaniennusteet kolmelle koronnostolle ensi vuonna pysyivät entisellään. Eilinen kokous vahvistaa, että Fed jatkaa pesäeron tekemistä EKP:hen ja Japanin keskuspankkiin, joilla on edelleen arvopaperiostot täydellä käynnillä ja ohjauskorot nollassa.

 

 

 

Marianne Palmu