Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Jako kahden kerroksen väkeen entistä selvempi eurotaloudessa

Jako kahden kerroksen väkeen entistä selvempi eurotaloudessa

Artikkeli 19.02.2021 12:18 TalousPikamakrokommenttiEurotalous

Mikäli "kahden kerroksen väkeä" -sanontaa sovellettaisiin eurotalouteen, kuuluisi teollisuus tällä hetkellä iloiseen, brandyä siemailevaan yläkuokkaan, kun palvelualoilla pärjättäisiin pienissä piianhuoneissa koronarajoitusten ahtaudessa. Perjantaina julkaistut ostopäällikköindeksit vahvistivat tätä mielikuvaa, sillä teollisuuden aktiivisuus kasvoi 36 kuukauden huippuihin, kun taas palvelualojen alamäki kiihtyi ja aktiivisuus laski kolmen kuukauden pohjiin. Palvelualoissa laskukärjessä oli etenkin Saksa, jossa koronarajoitustoimet kiristyivät selvästi joulun alla ja ovat olleet voimassa jo puolet kvartaalista.

Erityisesti Saksan teollisuus alkaa näyttää kilpailukykynsä, sillä sen ostopäällikköindeksi kohosi kolmen vuoden huippuihin lukemaan 60,6, mutta kasvua nähtiin myös muissa suurtalouksissa. Indeksejä julkaisevan IHS Markitin mukaan myös hintapaineet alkavat nostaa päätään etenkin teollisuuden tuottajahinnoissa, joten inflaatio alkaa odotetusti väreillä pinnan alla. Sitä tasoittavana tekijänä on edelleen heikko palvelusektorin hintakehitys.

Kokonaisuudessaan luvut ovat rohkaisevia teollisuuden osalta, mutta taantumakelloja ne eivät aivan onnistuneet hiljentämään. Teollisuuden ja palvelut yhdistävän ostopäällikköindeksin keskiarvo on Q1:llä tähän mennessä 47,9 eli hitusen alempi kuin Q4:n keskiarvo. Koronapandemia ei ole väistymässä vielä Q1:llä, mutta kesää pidetään vahvana kiintopisteenä tämän hetken talousennusteissa.

Marianne Palmu