Pörssi jatkoi nousuvireessä viime viikolla, mutta Saudi-Arabian hyökkäykset ja Kiinan talous huolettavat

EKP:n korkopäätös yksityissijoittajan silmin

Viime viikko oli Euroopan ja USA:n osakemarkkinalla nousujohteinen. EKP:n torstainen korkopäätös antoi pientä tukea osakkeille loppuviikolla ja keskuspankkien elvyttävän kurssin odotetaan jatkuvan tällä viikolla, kun Federal Reserve järjestää korkokokouksensa keskiviikkona. Uusi ohjauskoron lasku on jo lähes lyöty lukkoon markkinaodotuksissa (CME Groupin Fed Watchin antama todennäköisyys 86 %) ja suuri sokki markkinoille olisi, mikäli ohjauskorkoa ei leikattaisi.

Tummiakin pilviä kerääntyi viikonloppuna sijoittajien taivaalle, sillä iskut Saudi-Arabian öljytuotantolaitoksiin nostivat riskitasoa markkinoilla kertaheitolla. Iskut heiluttivat myös globaalia öljyntuotantoa, sillä niiden vuoksi tuotanto laski kertaheitolla 5 %:lla. Öljyn hinta oli aamulla parhaimmillaan 15 prosentin nousussa. Nousu tasoittui hieman, kun USA:n presidentti Donald Trump kertoi USA:n avaavan omat öljyn varmuusvarastonsa, jotta tarjontaa saadaan tasapainotettua. Trump syyttää iskuista Irania ja kertoi olevansa valmis vastaamaan Saudi-Arabiaa tehtyihin hyökkäyksiin, mikä nosti jännitteitä markkinoilla. Saudi-Arabiakin aikoo käyttää öljyvarastojaan vastaamaan kysyntää ja Reutersin mukaan maan öljykuljetukset pyritään jatkamaan ennallaan. Öljyntuotannon saaminen entiselle tasolleen kestää arvioiden mukaan kuitenkin viikkoja, joten varastot hupenevat nopeasti. Lisäksi on epäselvää, miten kysyntä reagoi nopeasti nousseisiin markkinahintoihin. Raaka-aineista turvasatamana pidetyn kullan hinta oli aamulla noin prosentin nousussa Saudi-Arabian iskujen vuoksi.

Toisena huolta herättäneenä tekijänä markkinoilla olivat Kiinan aamulla julkaistut talousluvut. Maan teollisuustuotanto painui elokuussa jo yli 17 vuoden pohjiin. Tuotanto kasvoi vuodentakaisesta 4,4 %, kun konsensusennusteissa oli selvästi korkeampi lukema (5,2 %). Odotuksia heikompaa kehitystä nähtiin myös vähittäismyyntiluvuissa (kasvu 7,5 %, Reutersin ennuste 7,9 %). Luvut heijastelevat paitsi heikkoa ulkomaan kysyntää, vähittäismyyntilukujen perusteella myös kotimaan kysynnän laskua. Tästä on viestinyt myös nopea tuottajahintojen lasku, josta nähtiin osviittaa viime viikolla. Näyttääkin siltä, että USA:n ja Kiinan välinen kauppasota alkaa tosissaan purra maan vientikysyntään, mutta ongelmia näkyy myös kotimaassa. Pääministeri Li Keqiang sanoikin tuoreessa haastattelussa, että Kiinan on ”hyvin vaikea” jatkaa yli kuuden prosentin talouskasvua ja talousnäkymissä on painetta alaspäin. Kiinan hidastuminen heijastuu koko maailmantalouteen, sillä maa on pitkään ollut maailmantalouden kasvuveturi.