Rahapolitiikka on makrokommenttien kestosuosikki, ja keskuspankit show’n tirehtöörejä. Kokosin tähän artikkeliin keskuspankeista muutamia seikkoja, joita ei jokapäiväisessä uutisoinnissa näy mutta jotka voivat tuoda lisämaustetta rahapolitiikan seuraamiseen.
Suut suppuun ennen kokouksia. Kuten yrityksillä, myös keskuspankeilla on ennen korkokokousta hiljainen jakso, jolloin sen päättäjät pitäytyvät antamasta kommentteja rahapolitiikasta julkisuuteen. Käytäntö on ollut voimassa jo 1980-luvulta asti, ja sitä kutsuttiin aikaisemmin termillä ”Purdah”, hiljaisuuden verho. Koska termillä oli vahvat kulttuuriset viittaukset hindu -ja islamperinteeseen, siitä luovuttiin ja alettiin puhua yksinkertaisesti hiljaisesta jaksosta.
Tähän hiljaisuuden verhoon keskuspankeissa vedotaan, koska liian lähellä tärkeitä kokouksia tapahtuvalla kommunikaatiolla uskotaan olevan haitallisia vaikutuksia lisääntyvän markkinavolatiliteetin ja tarpeettoman spekuloinnin muodossa. Tutkimusten perusteella keskuspankkien viestinnän teho toisaalta lisääntyy selvästi hiljaisella jaksolla: esimerkiksi USA:ssa lyhyiden korkojen reaktiot keskuspankkien puheisiin 3-4-kertaistuvat hiljaisella jaksolla. Jos keskuspankkiirit siis jotakin sattuvat puhumaan, kuunnellaan heitä erityisen herkällä korvalla. Ja jos heidän viestinsä tulkitaan väärin, voidaan markkinaodotuksissa mennä pahastikin metsään. Ei siis ihme, että viestintää halutaan välttää.
Inflaatio tuli puheisiin. Vaikka useimmat keskuspankkiirit etenkin euroalueella ovat kohonneiden hintapaineidenkin alla pitäytyneet näkemyksessään, että inflaatio on väliaikaista, näkyy inflaatio puheissa. Sana inflaatio nimittäin mainittiin yksin heinäkuussa 108 kertaa EKP:n johdon nettisivuilla julkaistuissa puheissa. Kesäkuussa summa oli 43 ja alkuvuonna selvästi alhaisempi, keskimäärin 24 (data kerätty täältä). Oli sitten inflaatio ongelma tai ei, siitä ainakin puhutaan julkisuudessa ja varmasti keskuspankkiirien pyöreän pöydän äärellä myös seuraavassa korkokokouksessa. Keskuspankkien viestintää on väännetty rautalangasta aikaisemmassa makrokommentissani, joka on luettavissa täällä.
Sopivin vs. pätevin. Rahapolitiikassa on kyse korkojen ja talouden ohjaamisesta, joten keskuspankkien päättäjiltä vaaditaan syvällistä tietoa talouden lainalaisuuksista. Pakkaa kuitenkin sekoittaa se, että keskuspankkien johto valitaan poliitikkojen toimesta, jolloin sopivuus saattaa painaa vaakakupissa pätevyyttä enemmän. Siksi ei ole suoranainen ihme, että sekä Federal Reserven että EKP:n pääjohtajat eivät ole taloustieteen tohtoreita, vaan kumpikin lukeneet lakia maisteristasolle asti. Jerome Powell oli tullessaan valituksi ensimmäinen Fedin pääjohtaja 40 vuoteen ilman tohtorintutkintoa. Muutoin keskuspankkien johtokunnissa tohtorismiesten ja -naisten määrä on noin puolet jäsenistöstä, Federal Reservessä 4/7 jäsentä on tohtoreita ja EKP:ssa 3/6 jäsentä saanut korkeimman tason akateemisen koulutuksen. Akateemista pätevyyttä siis johtokunnista löytyy ja tohtoreiden osuus on kasvanut vuosien mittaan, mikä on hyvä asia myös rahapoliittisen uskottavuuden kannalta.
70 % menee kohta rikki. Keskuspankkien viime vuonna alkanut elvytys on saanut suuret mittasuhteet paitsi absoluuttisesti euroissa ja dollareissa laskettuna, myös suhteessa talouksien kokoon. EKP:n tase oli Bloombergin tuoreimpien lukujen mukaan jo 69,7 % BKT:sta, jossa kasvua viime vuoden helmikuuhun on 30 %-yksikköä. Taseeseen "mahtuisi" kaksi Saksan taloutta. Federal Reservellä suhdeluku on maltillisempi, 37,8 %, mutta osuuden kasvu ollut yhtä rajua.
Lähde: Bloomberg
Powell pyöräilee, Lagarde joogaa. Vielä lopuksi kevyempää asiaa. Vaikka keskuspankkiirit tuovat julkisuudessa syystäkin esiin työminäänsä, on heilläkin harrastuksia. Jerome Powell nimittäin tunnetaan uutterana hyötyliikkujana, sillä hän pyöräilee kahdeksan kilometrin työmatkansa. Christine Lagarde puolestaan käy salilla, joogaa ja sukeltaa.