Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

US: Korkokäyrissä taantumapelkoja läsnä, mutta Powell ei ole huolissaan

US: Korkokäyrissä taantumapelkoja läsnä, mutta Powell ei ole huolissaan

Artikkeli 24.03.2022 7:16 TalousMakroanalyysiUSA:n talous

Debatti Yhdysvaltain korkokäyriin liittyen on kiihtynyt, sillä kahden ja kymmenvuotisen velkakirjakoron erotus on viime viikkoina edelleen nopeasti supistunut. Tyypillisesti käyrän kääntyminen, eli erotuksen valahtaminen negatiiviseksi, on povannut taantumaa. Karhuja ei kuitenkaan vielä kannata päästää irti, sillä toinen laajalti seurattu indikaattori, 3 kuukauden ja 10 vuoden korkojen erotus on edelleen tukevasti positiivisen puolella eikä indikoi huonompia aikoja taloudessa. Tarkastelin helmikuun alun makrokommentissa tarkemmin korkokäyriä taantumaindikaattorina, ja teksti on edelleen ajankohtainen.

Powell: Katseet lyhyisiin korkoihin

Nyt korkokäyrän tulkintaan on otettu kantaa aina Yhdysvaltain keskuspankkia myöten. Federal Reserven pääjohtaja Jerome Powell nimittäin kertoi Bloombergin mukaan alkuviikosta, että em. korkokäyrän osasten sijaan katseet kannattaisi ennemminkin suunnata korkokäyrän lyhyempään päähän, 3 ja 18 kuukauden korkojen erotukseen. Powellin mukaan keskuspankin omissa tutkimuksissa on todettu, että tällä on paras ennustevoima, mitä taantumaindikaattoreihin tulee. Ja kuten ao. kuviosta näkyy, taantumaodotukset ovat sen osalta kaukaisia. Täytyy kuitenkin muistaa, että ennustevoimaa löytyy myös pidempien korkojen erotuksesta.

Kuten monituisista korkokäyrien tulkinnoistakin on huomattavissa, epävarmuuden ollessa korkealla taantumasignaalejakin aletaan taas metsästää. Luonnollisesti Federal Reserven johto haluaa poistaa taantumapelkoja ollessaan koronnostosyklissään vasta alkutekijöissä. Kaiken keskiössä on nyt se, kuinka amerikkalaiskuluttaja pitää pintansa yhä nousevien hintojen keskellä. Kuten GDPNow-indikaattori ja kuluttajaluottamusindeksit näyttävät, Q1:n talouskasvu hidastuisi prosentin tietämille ja kuluttajienkin tunnelmat ovat laskussa. Keskuspankin talouskasvuennusteisiin siis riittää kurottavaa.

Marianne Palmu