Hajauttamisen hyödyt/haitat
Kysymys
Hei! Miksi useat pankit ja sijoitusyhtiöt puhuvat hyvinkin laajan hajauttamisen puolesta ja kutsuvat sitä ilmaiseksi lounaaksi, vaikka sijoitusmaailman tähdet kuten Warren Buffet, Charlie Munger ja Bill Ackman tyrmäävät laajan hajauttamisen ja sanovat että hajautus on järkevää ainoastaan jos ei yhtään tiedä mitä tekee?
Vastaus
Hei,
Hyvä kysymys. Kommentoimme hajauttamista yleisesti juuri aiemmassa Q&A:ssa.
Kommentoin siinä hajautusta näin:
"Eri akateemisissa tutkimuksissa, sijoittajien peukalosäännöissä ja mutukommenteissa todetaan, että lähteestä riippuen noin 10-15 osaketta salkussa tarjoaa jo riittävää hajautusta mikäli ne ovat kutakuinkin eri toimialojen yhtiöitä. Ammattimaisesti ilmaistuna "systemaattista riskiä" eli markkinariskiä, eli suomeksi sitä riskiä jos koko markkina romahtaa, inflaatio yllättää ja korot nousee jne. hajautus ei poista jos pysyy vain osakkeissa. Mutta yhtiökohtaista riskiä voi todellakin pienentää hajauttamalla. On olemassa "coolin" tuntuisia sanontoja, että laita munat yhteen koriin ja vahdi sitä koria mutta sellaiset sijoittajat eivät pysy vauraina pitkän aikaa. Parhaatkin kaverit hajauttavat ainakin jonkin verran muutamiin osakkeisiin. Keskittämällä voi rikastua nopeasti, mutta sillä ei pysy rikkaana kuin harvat. Venäläisessäkin ruletissakin jotkut pärjää yllättävän pitkään, jos otoskoko on riittävän suuri.”
On totta, että tuon 10-15 osakkeen hajautuksen rinnalla puhutaan jopa kymmenistä osakkeista tai laajemmastakin hajautuksesta esimerkiksi rahastojen ja ETF:ien kautta. En ole koskaan toiminut sijoitusneuvojana, mutta uskoisin, että pankit ovat konservatiivisia asiakkaidensa suhteen eli siksi hajautusta korostetaan. Toisekseen, tavalliset säästäjät eivät yleensä halua menettää rahojaan, jolloin hajautetaan vaikka mieluummin omat tuotot pilalle. Ehkä vielä voisi kyynisesti lisätä, että luonnollisesti pankeille, varainhoitajille yms. on liiketoiminnallisesti mukavaa, mikäli ne saavat asiakkaan käymään useammin kauppaa tai laittamaan rahojaan useampiin kohteisiin, mitä hajautus sekä sen jatkuva tasapainottaminen käytännössä vaatisi.
Kuten tuossa yllä olevassa todetaan, keskittämällä voi rikastua, mutta harvempi pysyy rikkaana keskittämällä voimakkaasti sijoituksia. On totta, että esim. Warren Buffett on joskus keskittänyt isosti portfoliotaan (yli 70 % parhaimmillaan yhteen vakuutusyhtiöön), mutta jos tarkemmin katsoo, niin suuremman osan aikaa hänellä on tallissa useita hevosia. Nykyään moni katsoo isoa Apple-omistusta eeppisenä keskittämisenä (hipoo 100 miljardia dollaria), mutta unohtaa Berkshireen kuuluvan satojen miljardien edestä muitakin yhtiöitä. Monet näistä on kokonaan Berkshiren omistamia eivätkä ne näy yhtiön julkisesti tarkastellussa osakeportfoliossa. Kun Buffett dissaa hajauttamista, uskon hänen tarkoittavan sellaista akateemista ”50 osakkeen” salkkua tai rahastonhoitajia, jotka hajauttavat portfolion kymmeniin osakkeisiin indeksiä kopioiden. Silti, hänellä tuntuu aina olevan suunnitelma B taskussa eikä yhdenkään yksittäisen sijoituksen kosahdus kaataisi Berkshireä.
Bill Ackmanin ura vuorostaan meinasi katketa, tai ainakin otti isosti osumaa, suuren keskittämiseen Valeantissa, joka kosahti komeasti omaan kestämättömyyteensä.
Charlie Mungerin keskitetty portfolio otti aikoinaan -70 % köniin. Hänellä on vatsahappoja kestää sellaista höykytystä, mutta kuinka monella tavallisella sijoittajalla on?
Vaikka tietäisi 150 %:sti mitä tekee, se ei silti riitä: kyllä se pörssi osaa yllättää välillä meidät kaikki. Tulevaisuus on arvaamaton. Menestyjät pitävät kovaa meteliä keskitetyistä portfolioistaan, mutta harvemmin näemme sitä hiljaisempaa joukkoa sijoittajia, jotka laittoivat munat yhteen koriin, vain katsoakseen miten se kori hävisi virran mukana jonnekin vesiputoukseen.
Jos pistät 1000 ihmistä pelaamaan venäläistä rulettia, on meillä muutamien kierrosten jälkeen joukko ”voittajia” joita media ja muut sijoittajat alkaisivat palvomaan ruletin mestarina: kuinka he väistääkin ne luodit niin taitavasti? kysyvät ihailijat. Luonnollisesti jos sitä peliä pelaa tarpeeksi pitkään, noutaja tulee täysin varmasti.
Kun miettii hajauttamisen ja keskittämisen suhdetta omassa osakesalkussa, on hyvä pitää mielessä kultainen keskitie ja olla tarkka omista osaamisen rajoista. On totta, että monet ammattilaiset tuntuvat keskittävän enemmän mutta heidän rinnalle voi nimetä liudan muita ammattilaisia, joiden ura on kosahtanut liian keskittämisen takia. Esimerkiksi ”deep value” (arvosijoittamisen roskatynnyrien penkomis-muoto) sijoittaja Bruce Berkowitz nimettiin 2010-luvun alussa vuosikymmenen varainhoitajaksi, jonka jälkeen tuotot ovatkin mörnineet seuraavat kymmenen vuotta portfoliossa joka on pääosin ollut keskitetty muutamiin osakkeisiin. Vuorostaan eräs menestyneimmistä sijoittajista, Peter Lynch, hajautti tuhansiin osakkeisiin silkan ostamisen ja omistamisen ilosta. Voisi sanoa, että hänen ylituotto syntyi melko pienellä riskillä (toki laajan nousumarkkinan avittamana, mutta kuitenkin).
Terveisin,
Verneri