Huhtamäki tekee elintarvikepakkauksia ja kertakäyttöastioita. Pitäisikö toimialan olla kuluttajatuotteet? Miten defensiivisenä näette yhtiön?

Inderesin kommentti 

Hei,

Huhtamäen tuotteet menevät tosiaan loppukäyttöön kuluttajasektorille, mutta tuotanto on teollista valmistusta, joten olemme luokitelleet Huhtamäen teollisuus- ja palvelusektorille (tällä sektorilla yhtiö on myös pörssin toimialaluokittelussa). Käytännössä luokittelulla ei kuitenkaan ole juurikaan merkitystä.

Pääosa Huhtamäen tuotteista menee tosiaan ruoan pakkaamiseen, joka on kuluttajavetoisena ja peruselintarvikkeisiin liitännäisenä tosiaan varsin defensiivistä. Lisäksi Huhtamäen pakkauksiin pakattujen tuotteiden yksikköhinnat (esim. hampurilaisateria tai kahvi) ovat pääosin matalia, joten kuluttajat eivät laskusuhdanteissa leikkaa kulutuksestaan ensimmäisenä tämäntyyppisistä tuotteista. Näin ollen yleistalouden laskusuhdanne leikkaisi todennäköisesti jossain määrin liikevaihdon kasvuvauhtia, mutta yhtiöllä on mielestämme hyvät mahdollisuudet selvitä laskusuhdanteista varsin vähin vaurioin, etenkin kun huomioidaan, että laskusuhdateessa yhtiön kannattavuus voi jopa parantua, jos/kun raaka-aineiden hinnat laskevat (näin kävi esim. finanssikriisin aikaan 2009).

Terveisin,

Antti