Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Laatuyhtiöt: päivitystä?

Inderes Q&A 21.04.2020 9:24

Ainakin Sauli ja Verneri sekä Erkki ja Verneri sekä vielä Heikkilä&Vilen pohdiskelivat pari kolme vuotta sitten videoilla Helsingin Pörssin "laatuyhtiöitä". Jos teillä irtoaa aikaa, niin olisi mielenkiintoista kuulla/lukea kommenttinne siitä, onko näkemyksenne laatuyhtiöjoukkiosta muuttunut. Osakepoiminnan kannalta on eletty ja ehkä eletäänkin vielä tovi mielenkiintoista aikaa.

Inderesin kommentti 

(Päivitetty vastaus)

Moi!

Laatuyhtiöt on termi jota Suomen sijoituspiireissä käytetään mielestäni aika löyhästi. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että laatuyhtiön kategorisointi on suhteellisen vaikeaa. Minun mielestäni laatuyhtiö tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että yhtiöllä on kilpailuetu, jonka turvin se voi ansaita pääomalleen kilpailijoita parempia tuottoja ja luoda omistaja-arvoa. Lisäksi laatuyhtiöllä tulee olla näyttöjä riittävän pitkälti ajalta, ei vain parilta vuodelta.

Onko laatuyhtiö joukko sitten muuttunut esimerkiksi tuosta kolmen vuoden takaisesta HeikkiläVilen jaksosta (https://www.inderes.fi/fi/videot/heikkilavilen-show-osa-31-laatuyhtiot-helsingin-porssissa)?

Mikan kanssa silloin mainitsimme seuraavat yhtiöt: Kone, Nokian Renkaat, Wärtsilä, Sampo ja Revenio. Näistä yhtiöistä sädekehä on himmentynyt Nokian Renkaiden, Wärtsilän ja Sammon osalta. En olisi itse vielä valmis siirtämään näitä pois laatuyhtiöt kategoriasta, mutta toki kaikkien suunta on tällä hetkellä väärä.

Mitä muita laatuyhtiöitä Helsingistä sitten löytyy (luonnollisesti tuo HV:n lista ei ollut kaiken kattava)? Mielestäni varsin selkeitä laatuyhtiöitä ovat ainakin: Neste, eQ, Huhtamäki ja Elisa.

Lisäksi seuraavat yhtiöt ovat mielestäni mukana laatuyhtiöt keskusteluissa ja varmasti joku muu laittaisi osan näistä suoraan laatuyhtiöt statukseen: Kamux, Admicom, Remedy, Harvia, Ponsse, Orion, Qt, Talenom, Scanfil, Etteplan, DeeTee, Vaisala ja Terveystalo.

Suosittelen muuten katsomaan tuon Heikkilä&Vilenin laatuyhtiöt jakson. Vaikka jakso onkin varsin vanha, ovat pointit edelleen täysin ajankohtaisia ja allekirjoitan edelleen käytännössä jokaisen: https://www.inderes.fi/fi/videot/heikkilavilen-show-osa-31-laatuyhtiot-helsingin-porssissa

-Sauli