Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Nollasummapeli pörssissä?

Inderes Q&A 11.01.2021 10:20

Terve, Onko pörssikaupan voitot peräisin toisilta sijoittajilta?

Inderesin kommentti 

Hei,

On ja ei.

Aina kun myyt osakkeita, joku ostaa ne. Toisin sanoen, kun realisoit osakkeita niin jonkun muun käteinen tulee sinun käteiseksi. Tämä ystävällisen avulias henkilö tai instituutio saa sitten vuorostaan sinun omistusosuutesi pörssiyhtiöstä, mitä osakkeet edustavat. Tarkoitat kuitenkin varmaa, onko osakekauppa nollasummapeliä? Eli, toisen voitto on aina toisen tappio.

Lähtökohtaisesti pitkäjänteistä sijoittamista ei pidetä nollasummapelinä, koska osakkeiden kurssit pitkässä juoksussa liikkuvat tulosten mukana (tätä on vaikea uskoa vuoden 2021 alussa, myönnän). Jos koko pörssi mörnisi vain paikallaan eikä yhtiöt maksaisi osinkoja ja kaikki tuotot tapahtuisi myymällä ja ostamalla osakkeita oikeaan aikaan, niin silloin kieltämättä omat voitot voisi tulla vain muiden sijoittajien kustannuksella. Pörssikakun koko on kuitenkin yli ajan tupannut kasvaa. Siten kaikki kyydissä olevat sijoittajat voivat vaurastua, eikä se ole muilta pois. Pörssiyhtiöiden kasvanut arvohan tulee pörssin ulkopuolelta, taloudesta mistä pörssiyhtiöt ekstraktoi voittoa, jota ne kenties maksaa osinkoina omistajilleen ulos. Täytyy muistaa, että pitkässä juoksussa merkittävä osa sijoittajien tuotoista on tullut osingoista. Ja osingothan eivät ole muilta sijoittajilta, vaan viime kädessä yhtiöiden asiakkailta.  

Kysymyksesi varmaan liittyy tarkemmin päiväkauppaan, josta on puhuttu viimeisen vuoden päivät paljon. Siitä puhutaan usein nollasummapelinä osakkeissa, mutta eiväthän treidaajat käy vain keskenään kauppaa vaan sivuseurauksena he pitävät osakkeet likvideinä ja saattavat myydä niitä esimerkiksi holdaajille jotka sitten keräävät osinkoja vuosikausia. Sen lisäksi treidaajien omakin aikahorisontti vaihtelee sekunneista päiviin. Sen sijaan optio yms. -kauppaa pidetään nollasummapelinä, mutta se onkin hieman eriluontoista kuin osakkeilla veivailu.

Terveisin,

Verneri