Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Pörssiyhtiöistä ainakin Stora Enso, Kemira ja UPM-Kymmene ovat epäsuorasti mukana Olkiluoto 3:ssa Pohjolan Voima -osakkuuksiensa kautta. Nyt TVO ja Areva kiistelevät oikeudessa miljardiluokan korvauksista voimalan viivästymisestä johtuen, ja siellä TVO on ottanut jo erävoittoja osapäätöksissä. Kysymys kuuluu: mikäli Areva (ja Siemens) joutuvat maksamaan TVO:lle korvauksia Olkiluoto 3:n viivästymisestä, onko päätöksellä vaikutusta epäsuoraa omistusta omaavien pörssiyhtiöiden toimintaan esimerkiksi rahavirran muodossa?

Inderesin kommentti 

Mahdollisen korvaustuomion tullessa olisi tietenkin TVO:n hallituksen ja omistajien asia päättää, mitä korvausrahoille tehtäisiin. Käytännössä vaihtoehtoina olisivat velkojen lyhentäminen vakavaraisuuden nostamiseksi (TVO:n omavaraisuusaste on yhtiön pitkän ajan tavoitteen tasolla) ja/tai ylimääräisten rahojen palauttaminen omistajille, sillä Mankala-periaatteen takia yhtiön ei tarvitse sitoa pääomia tulevaisuuden investointeja ajatellen tai puskuriksi tuloskehityksen varalle. Näin ollen mahdollisilla korvauksilla voisi olla positiivisia rahavirtavaikutuksia TVO:n omistajille, mutta epävarmuus tässä suhteessa on vielä huomattavan korkea sekä korvausvelvollisuuden että varsinkin mahdollisten korvauksien määrän suhteen.