Euroalueen poliittisista riskeistä puhuttiin paljon viime vuonna myös markkinanäkökulmasta. Keväällä hermoilua aiheutti Ranskan presidentinvaalit ja äärioikeistolaisen Marine Le Penin pääsy toiselle kierrokselle. Vaalivoiton vei kuitenkin En Marche! -puolueen EU-myönteinen ehdokas Emmanuel Macron, joka on lähtenyt selvälle EU:n uudistamisen linjalle. Toisena koetuksena olivat Saksan parlamenttivaalit syksyllä. Liittokansleri Angela Merkelin Kristillisdemokraatit olivat vaalien suurin puolue, mutta menettivät kannatustaan selvästi. Vaalien selväksi voittajaksi osoittautuikin oikeistopopulistinen Alternative für Deutschland -puolue, joka sai 12,6 %:n kannatuksen ja nousi parlamenttiin 90 paikalla. Hajaantuneen vaalituloksen takia Saksassa ollaan edelleen tilanteessa, jossa Merkel yrittää muodostaa enemmistöhallitusta. Vaikka sosiaalidemokraatitkin ovat tulleet alun vastusteluista huolimatta mukaan hallitusneuvotteluihin, lopputulokseen ei olla vielä päästy. Uhkana onkin, että maassa päädytään vielä järjestämään uusintavaalit, mikäli hallitusneuvotteluissa ei päästä tulokseen.

Saksan kaltainen tilanne on tuttu perin monessa muussakin euroalueen maassa. Tyypillisesti EU- ja eurovastaiset populistipuolueet ovat yleisesti lisänneet kannatustaan etenkin huonoina taloudellisina aikoina, ja näin näyttää käyneen myös euroalueen ensin pitkittyneen kriisin (finanssikriisi ja euroalueen velkakriisi), sitten hitaan talouskasvun aikana. Yksi populistipuolueiden kärkimaita näyttäisi olevan Italia, jossa järjestetään maaliskuun alussa parlamenttivaalit. Pidämme Italian vaaleja yhtenä merkittävimmistä riskeistä euroalueen poliittiselle vakaudelle ja myös Italian taloudelle, jonka riskiprofiili on edelleen korkea verrattuna muihin euromaihin.

Lähtötilanne vaaleja ajatellen on vaikea. Populistinen Viiden tähden liike on noussut viime kuukausien kannatusmittauksissa kärkipaikalle ohi Demokraattisen puolueen. Tuoreimmassa gallupissa puolueen kannatus oli jo lähellä 30 % (demokraattien kannatus 23 %). Kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi on kirinyt entisen pääministeri Silvio Berlusconin Forza Italia 16 %:n kannatuksellaan. Suurimpien puolueiden kannatus ei yksinään riitä kannatusmittausten perusteella muodostamaan enemmistöhallitusta, ja vahvaa koalitiota on puoluekentän hajaantumisen perusteella vaikea havitella etenkin, kun Viiden tähden liike on kertonut olevansa haluton hallitusneuvotteluihin muiden puolueiden kanssa. Puolueen nousu protestiliikkeestä suurpuolueeksi ei ole kuitenkaan kiveen kirjoitettu, sillä puolueen sisällä on ristiriitoja. Toisaalta ongelmia on toisellakin suurella, sillä demokraatit ovat olleen hajallaan sen jälkeen, kun silloinen pääministeri Matteo Renzi hävisi perustuslakiäänestyksen ja joutui jättämään virkansa Paolo Gentilonin noustessa pääministeriksi.

Suurimpana uhkana on poliittisen umpisolmun jatkuminen Italiassa myös maaliskuun vaalien jälkeen. Se olisi puolestaan katastrofi Italian muutoinkin heikoilla perusteilla lepäävälle talouskasvulle. Italia on muiden euromaiden tavoin päässyt jaloilleen talouden osalta ja Eurostatin mukaan maan talouskasvu kiihtyi viime vuoden Q3:lla 1,7 %:iin vuodentakaisesta ollen samalla vahvinta aikoihin. Italian talouskehitys jää kuitenkin jälkeen euroalueen keskiarvosta (2,6 %), sillä maan taloudessa on edelleen vakavia rakenteellisia ongelmia. Julkisen velan taso on virinneestä talouskasvusta huolimatta hälyttävän korkea (135 % 2017 Q2:lla), ja työttömyysaste (11,1 %) sekä etenkin nuorisotyöttömyyden taso (34,7 %) on euroalueen korkeimpia. Lisäksi Italian pankkisektori on edelleen herkempi shokeille muihin euromaihin verrattuna, sillä alaskirjaamattomien lainojen osuus koko lainakannasta on korkea (ks. kuvio alla). Olemme aamukatsauksessakin uutisoineet italialaispankkien pelastamisoperaatioista, ja tarve pankkien pääomittamiselle on edelleen suuri. Tosin tilanne on hieman parantunut yleisesti euroalueella, sillä pankkivalvojan tuoreimmassa arviossa vain yksi pankeista olisi viime vuonna jäänyt kriteereistä.

Italian maakohtainen riskilisä näkyy myös velkakirjamarkkinalla, mistä kerroimme eilen aamukatsauksessa. Olemme erityisen huolissamme tulevien vaalien lisäksi siitä, miten Italian velkakirjakorot reagoivat EKP:n velkakirjaostojen vähentymiseen. Odotamme, että nimenomaan Italiassa herkkyys muutoksille velkakirjakoroissa on muita euromaita suurempi talouskasvun taustalla piilevien ongelmien vuoksi, ja siksi liikkeet voivat olla rajujakin. Italian tarvitsisi nyt talousuudistuksiin hanakasti tarttuvan hallituksen, mutta sitä se tuskin tulee maaliskuussa kyselyiden perusteella saamaan.

Marianne Palmu