Administer Oyj, Johdon muutokset/Neuvonantajat, 12.1.2023 klo 8.30
Administer-konsernin viestintäjohtajaksi on nimitetty Seija Uusitalo, joka tuli konsernin palvelukseen maaliskuussa 2022 viestintäpäälliköksi. Uusitalolla on pitkä viestintäkokemus niin ulkoisesta kuin sisäisestäkin viestinnästä, samoin sijoittajaviestinnästä. Ennen Administeria hän vastasi energiayhtiö Helenin ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä.
”Administer on kiinnostavassa vaiheessa. Yhtiö listautui reilu vuosi sitten ja konserni on toteuttanut kasvustrategiaansa monien yrityskauppojen myötä. Tämä lisäksi yhtiö panostaa vahvasti uuden liiketoiminnan kehittämiseen ja sillä on hyvin ammattitaitoinen henkilöstö. Näiden päälle on hyvä rakentaa vaikuttavaa viestintää”, Seija Uusitalo sanoo.
Administerin markkinointijohtajaksi on nimitetty Susanna Suomela, joka on aiemmin toiminut tytäryhtiö Emce Solution Partner Oy:n kehitysjohtajana. Suomelalla on vahva markkinointitausta sekä b2b-yrityksissä että mainostoimistopuolella.
”Haastavassa ja kilpaillussa markkinassa näen Administer-konsernissa paljon potentiaalia. Meillä on monia hyviä asioita, jotka ovat kertomisen arvoisia ja joita voidaan edesauttaa markkinoinnin keinoin, tästä hyvinä esimerkkeinä vahva asiantuntijaosaaminen sekä teknologian hyödyntäminen. Tunnettuuden kasvattaminen on yksi kasvustrategian edellytyksistä. Odotan ilolla työskentelyä tutun tiimin ja sidosryhmien kanssa näkemyksellisen markkinoinnin ja yhteisten tavoitteiden edistämiseksi”, Susanna Suomela sanoo.
”Jatkamme vahvaa kasvutarinaamme. Seijalla ja Susannalla on molemmilla aktiivinen kehittämisote ja uskon, että Administerin viestintä- ja markkinointitoiminnot jatkavat heidän käsissään hyvää kehityssuuntaa,” toimitusjohtaja Peter Aho sanoo.
Seija Uusitalo ja Susanna Suomela aloittavat uusissa tehtävissään ja konsernin johtoryhmän jäseninä 1.2.2023 alkaen.
Lisätietoja:
Peter Aho
Toimitusjohtaja
Administer-konserni
puh. 040 501 3661
[email protected]
Seija Uusitalo
Viestintäjohtaja
Administer-konserni
puh. 040 844 8404
[email protected]
Susanna Suomela
Markkinointijohtaja
Administer-konserni
puh. 050 384 9611
[email protected]
Yhteyshenkilöt
- Hyväksytty neuvonantaja:, Evli Oyj, +358 40 579 6210
Tietoja julkaisijasta Administer Oyj
Administer-konserni on suomalainen vuonna 1985 perustettu talous- ja palkkahallinnon palveluja, konsultointipalveluja sekä ohjelmistopalveluja tarjoava yhtiö. Asiakkainamme on kaikenkokoisia organisaatioita pk-yrityksistä suuryrityksiin sekä kuntiin. Tavoitteenamme on uudistaa taloushallintapalvelujen markkinoita kehittämällä uutta teknologiaa ja uusia ratkaisuja. Olemme liikevaihdolla mitattuna yksi suurimmista taloushallintopalvelujen sekä HR- ja palkkahallintopalvelujen tarjoajista Suomessa. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 42 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 600 taloushallinnon ammattilaista.