Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj, yhtiötiedote, 1.2.2021 klo 15:35

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n (”BBS”, ”Yhtiö”) talousjohtajaksi on nimetty DI(Tuta) Liisa Hukka Talenom Oyj:sta. Hukka aloittaa tehtävässään 1.2.2021, kun yhtiön nykyinen talousjohtaja Hannu Säynäjäkangas jää eläkkeelle. Hukka työskentelee BBS:n johtoryhmässä ja raportoi toimitusjohtajalle.

Hukalla on monipuolinen kokemus talousjohdon tehtävistä teollisuudessa sekä kansainvälisissä pörssiyrityksissä että kotimaisissa kasvuyrityksissä. Hän on erikoistunut talouden johtamiseen yrityksen muutos- ja kasvuvaiheissa. Viimeiset 5 vuotta Hukka on työskennellyt Talenom Oyj:ssä talousjohdon konsulttina. Ennen tätä hän toimi talousjohtajana Nestor Cables Oy:ssa sekä eri talousjohdon ja liiketoiminnan tuen tehtävissä hollantilaisessa Draka Holding BV konsernissa. Koulutukseltaan Hukka on tuotantotalouden DI. Hänellä on myös MSc–tutkinto englantilaisesta Cranfield University’stä.

BBS on talousjohtajan vaihtumisen myötä siirtynyt käyttämään Talenom Oyj:n tilitoimisto- ja taloushallintapalveluja.

Yhtiön johtoryhmään kuuluvat tällä hetkellä toimitusjohtaja Ilkka Kangasniemi, talousjohtaja Liisa Hukka, laatujohtaja Soile Hakala, operatiivinen johtaja Hanna Tölli ja laadunvalvontalaboratorion johtaja Mikko Viitanen.

Lisätietoja:
Ilkka Kangasniemi, toimitusjohtaja
[email protected]
040 7080307

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Nasdaq Stockholm AB
Keskeiset tiedotusvälineet
www.bbs-artebone.fi

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj on suomalainen ortobiologian yhtiö. Olemme kehittäneet uuden tuotteen vaikeiden luumurtumien ja luutumisongelmien hoitoon. Tavoitteemme on tarjota uuden sukupolven lääkinnällisiä tuotteita luuvaurioiden hoitoon ortopedisessa kirurgiassa. Lääkealalla kehitys- ja tutkimustyö vaatii pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta kehittää uusia asioita. Tästä meillä on näyttöä jo yli 20 vuoden ajalta. Toiminnallemme on ominaista huippuasiantuntemus, innovatiivisuus sekä työstään innostuneet ja siihen sitoutuneet työntekijät. Ensimmäinen tuote, ARTEBONE® pasta, on valmis, ja haemme sille kaupallistamisen mahdollistavaa CE-merkintää.

Lisätietoa: www.bbs-artebone.fi.

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finlandissa and Nasdaq First North Growth Market Swedenissä. Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Stockholm Certified Advisers AB, puh. +46 70 5516 729, [email protected]



BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj on vuonna 2003 perustettu biolääketieteellinen teknologiayritys, joka kehittää, valmistaa ja kaupallistaa, bioaktiivisia lääkinnällisiä laitteita ja implantteja ortopediseen kirurgiaan. Yhtiön hallinto ja laadunvalvontalaboratorio sijaitsevat Oulussa ja EU-sertifioitu tuotantolaitos Reisjärvellä. Yhtiö on tuotekehitysvaiheen loppuvaiheessa ja lähestyy ensimmäisen tuotteen lanseerausta markkinoille.