Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Eezy on toiminut Palloliiton pääyhteistyökumppanina vuodesta 2020. Eezy ja Palloliitto ovat solmineet jatkosopimuksen vuosille 2022-2023.

”Olemme iloinneet mahdollisuudesta siivittää Suomen upeaa nousua jalkapallossa. Eezy kannustaa jatkossakin Helmareita ja Huuhkajia kohti onnistuneita pelikausia”, Eezyn toimitusjohtaja Sami Asikainen kommentoi yhteistyön jatkoa.

Eezy tutkii aktiivisesti suomalaista työelämää. Viimeisimmässä huhtikuussa 2021 julkaistussa Suomi työssä -tutkimuksessa selvisi aktiivisen liikunnan ja työhyvinvoinnin selkeä yhteys. Eezy kannustaa suomalaisia liikkumaan ja näkee yhteistyön Suomen harrastetuimman lajin kanssa tärkeänä osana suomalaisten hyvinvoinnin tukemista.

”Palloliiton missiona on ”jalkapalloa jokaiselle”. Odotammekin yhdessä Palloliiton kanssa innolla myös harrastajien paluuta kentille. Eezy haluaa nostaa esiin liikunnan tärkeää merkitystä erityisesti työssä onnistumisiin sekä aikuisille että tulevaisuuden tekijöillekin. Olemme myös aktiivisesti rakentamassa yhteistyötä esimerkiksi vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemisessa”, Sami Asikainen summaa.

Myös Palloliiton myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis on tyytyväinen yhteistyön jatkumiseen.

”On mahtavaa, että Eezy jatkaa kumppaninamme myös seuraavina vuosina. Huuhkajat ja Helmarit tarjoavat ikimuistoisia urheiluelämyksiä EM-kisoissa, ja toivottavasti kannustavat yhä useampia lajin pariin. Jalkapallo on loistava harrastus niin lapsille kuin aikuisillekin ja säännöllinen liikunta auttaa pärjäämään myös tiukoissa paikoissa työelämässä”, Varis vinkkaa.

 

Lisätiedot
Sami Asikainen

toimitusjohtaja
Eezy Oyj
0400 700 9915
[email protected]

Mikko Varis
myynti- ja markkinointijohtaja
Palloliitto
040 513 6100
[email protected]

 

Eezy Oyj:n visiona on olla Suomen merkittävin työelämän uudistaja, joka luo onnistuneita työkokemuksia tarjoamalla henkilöstöpalveluita ja kevytyrittäjyyttä sekä laajan kirjon työelämän asiantuntijapalveluita. Eezy on valtakunnallisesti paikallinen – yhtiö työllistää vuosittain yli 20 000 ihmistä ja palvelee tuhansia asiakkaita. Yhtiön osake noteerataan Helsingin pörssissä. Ketjuliikevaihto vuonna 2020 oli 280 miljoonaa euroa ja tavoitteena on olla toimialan markkinajohtaja.

 

Suomen Palloliitto on jalkapallon erikoisliitto, joka Kansainvälisen Jalkapalloliiton FIFA:n jäsenenä vastaa maamme kaikesta jalkapallo- ja futsaltoiminnasta ja sen kehittämisestä. Palloliitto tekee työtä kasvatus- ja harrastustoiminnan sekä kilpa- ja huippu-urheilun parissa ihmisläheisellä ja asiakaskeskeisellä tavalla.  Palloliiton ensisijaisena tavoitteena on kehittää suomalaista jalkapalloa entistä arvostetummaksi, seuratummaksi ja harrastetummaksi lajiksi. Lisätietoja osoitteesta https://www.palloliitto.fi/

Eezy on vuonna 1988 perustettu henkilöstöpalveluyritys, joka tarjoaa laajan kattauksen henkilöstöpalveluita Suomessa valtakunnallisesti. Yhtiön liiketoiminta jakautuu kahteen palvelualueeseen, jotka ovat Henkilöstöpalvelut ja Asiantuntijapalvelut. Yhtiön tulovirrat muodostuvat kuitenkin neljästä erikseen raportoitavasta komponentista, jotka ovat Henkilöstöpalvelut liiketoiminta-alueen alle lukeutuvat Henkilöstövuokraus, Franchise-maksut, ja Kevytyrittäjäpalvelut sekä Asiantuntijapalvelut. Yhtiö toimii pääsääntöisesti Suomessa.