Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Investors House Oyj

Sisäpiiritieto 30.6.2021 klo 9.45

INVESTORS HOUSE SOLMINUT ESISOPIMUKSEN ASUNTOKEHITYSKOHTEEN MYYNNISTÄ VANTAALLA

Investors House Oyj on solminut esisopimuksen K Oy IVH Vantaan myynnistä Suomen Kaupunkikodit Oy:lle. Esisopimuksen kohteena oleva yhtiö omistaa asemakaavoituksen kohteena olevan maa-alueen Tikkurilan keskustassa.

Solmittu esisopimus on ehdollinen vahvistettavalle asemakaavalle ja sen sisällölle. Osapuolet arvioivat ja pyrkivät siihen, että kauppa voisi toteutua ennen vuoden 2024 loppua. Myytävän yhtiön osakkeiden tuleva kauppahinta määräytyy vahvistettavan asemakaavan asuntorakennusoikeuden, maankäyttömaksun ja yhtiölainojen perusteella. Investors House arvioi kaupasta tuloutuvan asemakaavasta, maankäyttömaksusta ja lainoituksesta riippuen suuruusluokkana noin 2-3 M€ tulos.

Investors Housen ohjeistamaan vuoden 2021 operatiiviseen tulokseen esisopimus vaikuttaa myönteisesti siten, että H1 2021 tulokseen syntyy noin 0,2 M€ suuruinen hankekehityspalkkio. Yhtiö pitää ennallaan ohjeistuksensa, jonka mukaan vuoden 2021 operatiivinen tulos on parempi kuin vuonna 2020.

Investors House hankki lokakuussa 2019 kiinteistökaupalla Tikkurilasta toimistokiinteistön ja asuntokehitysalueen yhdistelmän. Sen jälkeen kohteet on yhtiöitetty, niiden rahoitus järjestetty, toimitiloja vuokrattu sekä käynnistetty asuntorakennusalueen hankekehitys. Esisopimuksen jälkeen yhtiö jatkaa edelleen samassa korttelissa sijaitsevan toimistokiinteistön omistamista ja vuokraamista.

Esisopimus on ns lähipiirikauppa kun Suomen Kaupunkikodit on Investors Housen hallituksen puheenjohtaja Tapani Rautiaisen määräysvaltayhteisö.

Toimitusjohtajan Petri Roininen:

’’Investors Housen strategisena tavoitteena on tasainen osakekohtaisten osinkojen kasvu ja sitä tukeva tuloskehitys. Tässä olemme onnistuneet kuuden peräkkäisen vuoden ajan. Pyrkimyksenä on ns osinkoaristokraattiasema, mikä tarkoittaa 10 peräkkäistä vuotta nousevia osakekohtaisia osinkoja ja sitä tukevaa tuloskehitystä. Tehdyllä esisopimuksella pyrimme osaltaan varmistamaan tulevien vuosien tuloskehitystä sekä osinkoaristokraattiaseman saavuttamista’’.

Helsinki 30.6.2021

Investors House Oyj

Lisätiedot:        Petri Roininen, puh 040 761 9669

Jakelu:         Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.investorshouse.fi

Investors House luo omistaja-arvoa yhdistämällä osaamisensa kiinteistö- ja finanssimarkkinan koko arvoketjussa. Toimintamalli tarjoaa useita kasvu- ja ansaintamahdollisuuksia, minkä lisäksi yhtiö pystyy hyödyntämään tehokkaasti markkinoilla avautuvia mahdollisuuksia ja allokoimaan pääomia parhaaksi katsomallaan tavalla.


Investors House on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka toimii kiinteistö- ja finanssimarkkinan koko arvoketjussa. Kiinteistömarkkinalla yhtiö toimii aina tontin hankinnasta ja rakennuttamisesta kiinteistöjen omistamiseen ja kiinteistövarallisuuden hoitoon. Finanssimarkkinalla yhtiö pyrkii hakemaan pääomakevyttä ja skaalautuvaa kasvua erityisesti uusien kiinteistörahastojen ja erilaisten yhteissijoitusinstrumenttien avulla. Yhtiö on ollut listattuna Nasdaq Helsingin päälistalla vuodesta 1989.