Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Yhtiötiedote, sisäpiiritieto, Helsinki, 7.4.2021 klo 20.05 (EEST)

Nexstim Oyj: Onnistuneen merkintäoikeusannin lopullinen tulos

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, SINGAPOREEN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA

Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) (”Nexstim” tai ”Yhtiö”) ilmoittaa, että 29.3.2021 Ruotsissa ja 31.3.2021 Suomessa päättyneen merkintäoikeusannin (”Osakeanti”) lopullisen tuloksen mukaan Osakeanti ylimerkittiin ja osakkeita merkittiin 178,13 %:sesti tarjottuihin osakkeisiin nähden. Osakeannissa tarjotuista 219 811 378 uudesta osakkeesta (”Antiosakkeet”) merkittiin merkintäoikeuksilla 209 141 144 Antiosaketta (noin 95,15% Antiosakkeista), jolloin loppuosa Antiosakkeista eli 10 670 234 Antiosaketta (noin 4,85 % Antiosakkeista) allokoitiin Osakeannin ehtojen mukaisesti merkintäoikeuksien perusteella tehneiden merkitsijöiden toissijaisille merkinnöille. Osakeannin lopullisen tuloksen mukaan yhtään Antiosakkeita ei allokoitu ilman merkintäoikeuksia Antiosakkeita merkinneille.

Lopullisen tuloksen mukaan merkintäsitoumuksen antaneiden eli Ossi Haapaniemen lähipiiriyhtiöineen, Kyösti Kakkosen lähipiiriyhtiöineen ja hallinnoimine ao-tileineen, Leena Niemistön edustaen Kaikarhenni Oy:tä sekä eräiden Yhtiön johtoryhmän ja hallituksen jäsenten, osakemerkinnät ovat yhteensä 105 130 993 osaketta, joka vastaa noin 47,83 prosenttia kaikista Antiosakkeista ja noin 3.15 miljoonaa euroa.

Nexstim keräsi Osakeannilla noin 6.6 miljoonan euron bruttovarat, jotka Osakeannin palkkioiden ja kulujen vähentämisen jälkeen ovat noin 6.4 miljoonaa euroa.

Osakeanti lyhyesti

  • Nexstimin merkintäoikeusannissa Yhtiön nykyisillä osakkeenomistajilla oli merkintäetuoikeus.
  • Jokainen Nexstimin osakkeenomistaja sai yhden (1) arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden ("Merkintäoikeus") jokaista Osakeannin täsmäytyspäivänä 10.3.2021 ("Täsmäytyspäivä") omistettua yhtä (1) osaketta kohden.
  • Kaksi (2) Merkintäoikeutta oikeutti merkitsemään yhden (1) Antiosakkeen merkintähintaan 0,03 euroa Antiosakkeelta ("Merkintähinta"). Niiden Antiosakkeiden, jotka rekisteröidään Euroclear Swedeniin ja listataan Nasdaq Stockholm AB:n ylläpitämällä First North Growth Market Swedenin markkinapaikalla, Merkintähinta oli 0,31 Ruotsin kruunua Antiosakkeelta.
  • Osakeannissa Yhtiö tarjosi täten osakkeenomistajilleen merkittäväksi yhteensä enintään 219 811 378 Yhtiön uutta osaketta.
  • Antiosakkeiden merkintäaika alkoi 15.3.2021 klo 9.30 Suomen aikaa (8.30 Ruotsin aikaa) ja päättyi 31.3.2021 klo 16.30 Suomen aikaa (15.30 Ruotsin aikaa) Suomessa ja 29.3.2021 klo 16.30 Suomen aikaa (15.30 Ruotsin aikaa) Ruotsissa.
  • Merkintäoikeudet olivat vapaasti luovutettavissa ja kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla (”First North Finland”) (kaupankäyntitunnus NXTMHU0121) ja Nasdaq Stockholm AB:n ylläpitämällä First North Growth Market Sweden -markkinapaikalla (”First North Sweden”) (kaupankäyntitunnus NXTMS TR) 15.3.2021 ja 24.3.2021 välisenä aikana.

             
Merkintöjen hyväksyntä ja Antiosakkeiden allokointi

Osakeannissa tehtiin merkintä yhteensä 391 543 431 osakkeen osalta, joten Osakeannissa osakkeita merkittiin noin 178,13 %: %:sesti tarjottuihin Antiosakkeisiin nähden. First North Finlandin osalta Merkintäoikeudet käytettiin noin 78,16 %:sesti ja First North Swedenin noin 16,98 %:sesti, jolloin kaikista Antiosakkeista merkittiin Merkintäoikeuksille noin 95,15 %.

Nexstimin hallitus hyväksyi 7.4.2021 Osakeannissa Merkintäoikeuksilla tehdyt merkinnät yhteensä 209 141 144 Antiosakkeen osalta sekä Osakeannin ehtojen mukaan hyväksytyt merkintäoikeuksilla osakkeita merkinneiden toissijaiset merkinnät yhteensä 10 670 234 Antiosakkeen osalta. Siltä osin, kun Yhtiö ei ylimerkinnän johdosta allokoinut sijoittajan merkintätoimeksiannon mukaan merkittyjä ja maksettuja Antiosakkeita ko. sijoittajalle, Yhtiö palauttaa saamatta jääneitä Antiosakkeita vastaavan merkintähinnan sijoittajalle Antiehtojen mukaisesti.

Nexstimin toimitusjohtaja Mikko Karvinen kommentoi: ”Kiitän osakkeenomistajia luottamuksesta tässä merkintäoikeusannissa. Olemme hyvin iloisia osakeannin lopputuloksesta sekä kerättyjen varojen tarjoamasta mahdollisuudesta jatkaa uudistetun strategiamme toimeenpanoa. Uskomme, että ainutlaatuista, sähkökenttänavigointiin perustuvaa transkraniaalista magneettistimulaatio (nTMS) -teknologiaamme tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan mahdollistamaan yksilöllisiä ja tehokkaita hoitomuotoja vaikeiden aivosairauksien hoidossa.”

Antiosakkeiden rekisteröinti ja kaupankäynnin alkaminen

Antiosakkeet tuottavat osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä alkaen, kun ne on rekisteröity kaupparekisteriin, mikä tapahtuu arviolta 12.4.2021. Antiosakkeet toimitetaan ja yhdistetään Euroclear Finlandin ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä arviolta 13.4.2021 ja Antiosakkeet ovat kaupankäynnin kohteena First North Finlandissa yhdessä Yhtiön olemassa olevien osakkeiden kanssa arviolta 13.4.2021. Antiosakkeet toimitetaan ja yhdistetään Euroclear Swedenin ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä arviolta 16.4.2021 ja Antiosakkeet ovat kaupankäynnin kohteena First North Swedenissä yhdessä Yhtiön olemassa olevien osakkeiden kanssa arviolta 14.4.2021.

Osakeannin seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 219 811 378 osakkeella 439 622 756 osakkeesta yhteensä 659 434 134 osakkeeseen.


NEXSTIM OYJ

Leena Niemistö, hallituksen puheenjohtaja


Lisätietoja saatavissa verkkosivuilla www.nexstim.com tai seuraavilla yhteystiedoilla:

Leena Niemistö, Hallituksen puheenjohtaja
+358 9 2727 170
[email protected]

Erik Penser Bank AB (Hyväksytty Neuvonantaja)                        
 +46 8 463 83 00
[email protected]


Tietoja Nexstim Oyj:stä

Nexstim on suomalainen, kansainvälisillä markkinoilla toimiva lääkintäteknologiayritys. Missionamme on mahdollistaa haastavien aivosairauksien yksilöllinen ja tehokas  diagnostiikka ja hoito.

Nexstim on kehittänyt uraauurtavan noninvasiivisen aivostimulaatioteknologian nimeltä SmartFocus®. SmartFocus® perustuu kallon ulkopuoliseen aivostimulaatioon (TMS eli transcranial magnetic stimulation), johon on yhdistetty 3D-navigointijärjestelmä. Uniikki teknologia mahdollistaa halutun aivoalueen tarkan ja yksilöllisen stimuloinnin.

SmartFocus® TMS teknologiaa käytetään Nexstimin kehittämässä NBT® (Navigated Brain Therapy) -laitteistossa, jolla on FDA:n markkinointi- ja jakelulupa vakavan masennuksen hoitoon Yhdysvalloissa. NBT®-laitteisto on CE-hyväksytty Euroopassa käytettäväksi vakavan masennuksen ja kroonisen neuropaattisen kivun hoidossa.

Lisäksi Nexstim markkinoi kehittämäänsä,  SmartFocus® TMS teknologiaan perustuvaa NBS (Navigated Brain Stimulation) -laitteistoa. Nexstimin NBS-laitteisto on ainoa FDA:n hyväksymä ja CE-merkitty navigoiva TMS-laitteisto liikeaivokuoren ja aivojen puhealueiden leikkausta edeltävää kartoitusta varten. Nexstimin osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finlandin ja Nasdaq First North Growth Market Swedenin markkinapaikoilla.

Lisätietoja on osoitteessa www.nexstim.com

Huomautus

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Hongkongiin, Japaniin, Kanadaan, Uuteen-Seelantiin, Singaporeen tai Yhdysvaltoihin. Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Nexstim Oyj:n ("Yhtiö") tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Yhtiö ei vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.

Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta missä tahansa muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, tämä tiedote on osoitettu ainoastaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseessa (EU) 2017/1129, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2017 (ns. esiteasetus) määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville henkilöille.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaa-ville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "Relevantit Henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Liite


Nexstim on maailmanlaajuisesti toimiva suomalainen lääkintäteknologiayritys, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä kallon läpäisevän, noninvasiivisen aivostimulaation kehittämisessä. Yhtiön kehittämää ainutlaatuista kallon läpäisevää, noninvasiiviseen navigoivaan aivostimulaatioon (nTMS) perustuvaa SmartFocus®-teknologiaa käytetään diagnostiikka- ja hoitosovelluksissa.