Toivo Group Oyj, Yhtiötiedote, 9.3.2023 klo 13:05
Toivo Group Oyj:n ("Toivo tai Yhtiö") rahoitus- ja riskienhallintajohtaja Aleksi Kallio jättää tehtävänsä maaliskuussa 2023 ja siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Kallio on toiminut Toivon rahoitus- ja riskienhallintajohtajana vuodesta 2019.
"Kiitän Aleksi Kalliota hänen ansiokkaasta työpanoksestaan Toivon hyväksi ja toivotan hänelle menestystä tulevaisuuteen," sanoo Toivon toimitusjohtaja Markus Myllymäki.
Samassa yhteydessä Toivo nimittää Lauri Rekolan Yhtiön rahoituksesta ja riskienhallinnasta vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Rekola aloittaa tehtävässään 9.3.2023.
Kauppatieteiden maisteri Lauri Rekolalla on pitkä ja monipuolinen kokemus yritysrahoituksesta muun muassa Nordean ja Handelsbankenin palveluksessa. Vuodesta 2022 lähtien Rekola on toiminut Toivon suurimman osakkeenomistajan, Raatihuone Oy:n ("Raatihuone"), palveluksessa vastaten yhtiön taloudesta, rahoituksesta ja hallinnosta, sekä osallistuen Raatihuoneen osakkuusyhtiöiden strategiseen kehittämiseen.
"Olen iloinen voidessani nimittää Laurin Toivon rahoituksesta ja riskienhallinnasta vastaavaksi johtajaksi ja toivotamme hänet tervetulleeksi johtoryhmään. Lauri tuntee Toivon yhtiönä ja on organisaatiossamme osalle tuttu jo entuudestaan" toteaa Toivon toimitusjohtaja Markus Myllymäki.
"On todella mahtavaa, että Toivo sai työni jatkajaksi juuri Lauri Rekolan. Kun mietimme eri vaihtoehtoja, Lauri oli ylivoimainen ykkönen. Hänellä on erinomainen osaaminen ja lisäksi hän tuntee Yhtiön, Toivon luottosalkun sekä Toivon strategian hyvin", sanoo Toivon jättävä rahoitus- ja riskienhallintajohtaja Aleksi Kallio.
Toivo Group Oyj
Lisätietoja
Markus Myllymäki
Toimitusjohtaja
Toivo Group Oyj
Puh. 040 847 6206
Hyväksytty neuvonantaja: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, +358 50 575 4422
Tietoa Toivosta
Toivo on suomalainen vuonna 2015 perustettu kiinteistötalo, jonka liiketoiminta koostuu hankekehityksestä ja kiinteistöjen pitkäaikaisesta omistamisesta. Yhtiön liiketoimintamalli on ainutlaatuinen, sillä Toivon liiketoiminta yhdistää koko kiinteistöliiketoiminnan arvoketjun aina kiinteistökehityksestä rakennuttamiseen ja valmiin kiinteistön omistamiseen, hallinnointiin ja vuokraukseen. Toivo hoitaa omalla tiimillään kiinteistön koko elinkaaren aina raakamaasta vuokrasopimusneuvotteluihin ja kiinteistön ylläpitoon. Näin toimimalla Toivo pystyy tuottamaan lisäarvoa asiakkailleen, osakkeenomistajilleen ja sidosryhmilleen.
Toivon strategiana on kehittää Toivo-konseptin mukaisia kiinteistöjä, joiden tavoitteena on vahva kehitysmarginaali sekä vakaa ja houkutteleva tuotto, ja jotka mahdollistavat näin kiinteistöjen pitkäaikaisen omistajuuden sekä korkeamman lisäarvon tuottamisen Toivon asiakkaille. Toivolla on taustallaan osaava ja kokenut asiantuntijajoukko, jolla on vahvat ansiot kiinteistötoimialalla. Toivon tiimin jäsenet ovat olleet mukana kehittämässä ja rakentamassa yhteensä yli 17 000 asuntoa, ja heillä on keskimäärin kymmenen vuoden kokemus kiinteistöalalta.
Toivon liikevaihto vuonna 2022 oli 20,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto 15,6 miljoonaa euroa.