Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.11.2019 KLO 19.50

Tiedoteluokka: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Venäjän hallituksen ulkomaisia investointeja valvova komissio on tänään hyväksynyt ehdollisena Fortumin Elliott Management Corporationin ("Elliott") ja Knight Vinke Energy Advisors Limited'in ("Knight Vinke") ja niiden tytäryhtiöiden kanssa Uniper SE:n osakkeista sopimien kauppojen päätökseen saattamisen. Venäjän kilpailuviranomaisen johtaja Igor Artemyev kertoi päätöksestä venäläiselle medialle aiemmin tänään. Fortum ei ole toistaiseksi saanut asiasta virallista päätöstä kilpailuviranomaiselta. Fortumin käsityksen mukaan kilpailuviranomainen tulee kertomaan päätöksen yksityiskohdat ja olennaiset ehdot noin 10 päivän kuluessa, minkä jälkeen yhtiö voi antaa asiasta lisätietoa.

Osakekauppojen loppuunsaattaminen edellyttää tavanomaista kilpailuviranomaisten hyväksyntää Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Fortum odottaa saavansa kaupat päätökseen vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä.

8.10.2019 Fortum ilmoitti sopineensa järjestelystä, jossa yhtiö hankkii kaikki Elliottin ja Knight Vinken hallinnoimat Uniperin osakkeet, yhteensä yli 20,5 % osakekannasta. Toteutuessaan järjestely kasvattaa Fortumin omistusosuuden Uniperissa yli 70,5 %:iin.

Fortum Oyj

Ingela Ulfves, Sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja

Lisätiedot:

Sijoittajat ja analyytikot:

Ingela Ulfves, puh. 040 515 1531
Måns Holmberg, IR päällikkö, puh. 044 518 1518
Rauno Tiihonen, IR päällikkö, puh. 010 453 6150

Media:

Pauliina Vuosio, johtaja, projektiviestintä, puh. 050 453 2383

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi

Edistämme asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Meidän tehtävämme on vauhdittaa muutosta uudistamalla energiajärjestelmää, parantamalla resurssitehokkuutta ja tarjoamalla älykkäitä ratkaisuja. Näin tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme.

Fortumin ydinosaamista on hiilidioksidipäästötön sähköntuotanto ja vankka asiantuntemus voimalaitosten käytössä. Lisäksi yhtiö on sähkömarkkinoiden, sähkökaupan ja sähkön ja lämmön yhteistuotannon asiantuntia. Tälle perustalle rakennamme tulevaisuutemme.