Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Teidän tulee lukea seuraavassa esitetty ennen kuin jatkatte eteenpäin. Seuraavassa esitetty soveltuu tämän sivun jäljessä esitettäviin tietoihin, minkä vuoksi Teidän tulee lukea huolellisesti ja hyväksyä tässä esitetty ennen sitä seuraavien tietojen lukemista, arvioimista tai muuta hyväksi käyttämistä.

Titanium Oyj:n (”Yhtiö”) listautumisantiin sovelletaan Suomen lakia. Yhtiön osakkeiden tai listautumisannin rekisteröimiseksi tai osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa sellaisissa valtioissa tai hallintoalueella tai muutoin olosuhteissa, joissa se olisi lainvastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia, mukaan lukien Yhdysvallat, Australia, Kanada, Hongkong, Japani, Singapore ja Etelä-Afrikka. Tällä sivustolla olevia asiakirjoja tai arvopaperimarkkinalain mukaista esitettä ei saa toimittaa henkilöille edellä mainittuihin maihin eikä sitä saa jäljentää millään tavoin. Yhtiö edellyttää, että asianomaiset henkilöt hankkivat asianmukaiset tiedot näistä rajoituksista ja noudattavat niitä. Yhtiöllä tai yhtiön edustajilla ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset yhtiön osakkeisiin sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät. Yhtiö pidättää itsellään oikeuden, omassa yksinomaisessa päätösvallassaan, hylätä minkä tahansa osakkeen merkinnän, jonka yhtiö uskoo aiheuttavan lain, säännön tai määräyksen rikkomisen tai rikkomuksen.

Yhtiön osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity tai vapautettu rekisteröinnistä Yhdysvaltain lain mukaisesti.

Siirtyäksenne listautumisantia koskeviin tietoihin tulee teidän hyväksyä seuraava:

(i) Olen tutustunut ja ymmärtänyt edellä mainitut ohjeet sekä rajoitukset ja hyväksyn ne itseäni sitoviksi painamalla ”Näytä Raportti” -painiketta.

(ii) En ole Yhdysvaltojen, Kanadan, Australian, Japanin, Hongkongin, Singaporen tai Etelä-Afrikan kansalainen enkä ole tällä hetkellä näissä maissa.

(iii) Mikäli olen muun maan kuin Suomen kansalainen tai olen tällä hetkellä muualla kuin Suomessa, olen hankkinut asianmukaiset tiedot ehdoista ja rajoituksista, jotka koskevat näiden tietojen jakelua sekä osallistumistani listautumisantiin ja sitoudun noudattamaan niitä.

Titanium Oyj - Yhtiöesittelytilaisuus 26.9.2017 video on tallenteena löydettävissä tästä linkistä. 

Lahjoita tämä sisältö kaverillesi. Premium-jäsenenä voit lahjoittaa Premium-sisällön luettavaksi myös ilmaisjäsenelle! Kopioi tämä lahjalinkki ja jaa se:

Käy kauppaa. (Titanium)

Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton konserni, joka keskittyy rahastoihin, sijoitus- ja omaisuudenhoitopalveluihin sekä vakuutusedustukseen. Titaniumin liiketoiminta perustuu asiakaslähtöi-syyteen, ammattitaitoon, näkemykseen ja luottamukseen. Konsernin kokenut asiantuntijatiimi palvelee yksityis-, yhteisö- ja instituutioasiakkaita ympäri Suomen. Titaniumin osakkeet ovat listattuna Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Growth Market Finland -markkinapaikalla.