Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.
Yhtiö: EAB Group
Suositus: Vähennä
Tavoitehinta: 3.20 EUR
Kurssi: 3.45 EUR
Kurssi hetkellä: 30.7.2021 - 7:16

EAB julkistaa H1-tuloksensa perjantaina aamulla. Kesäkuussa annetun tulosvaroituksen seurauksena suurin jännitys numeroiden osalta on poistunut ja yhtiön tulosparannus on jatkunut vahvasti. Raportissa huomio kohdistuukin liikevaihdon jakautumiseen sekä loppuvuoden näkymiin etenkin Pääomarahastojen ylösajon osalta.

Ennustamme EAB:n liikevaihdon kasvavan 21 %:lla 10,5 MEUR:oon. Liikevaihdon kasvun taustalla on arviomme mukaan etenkin perinteiset rahastot missä yhtiön AUM on kasvanut H1 aikana voimakkaasti markkinan vahvan vedon ansiosta. Myös transaktiopalkkiot ovat H1 aikana kehittyneet hyvin strukturoitujen tuotteiden sekä merkintäpalkkioiden johdosta. Pääomarahastojen osalta ylösajo on ollut edelleen hidasta ja yhtiön kommentit pääomarahastojen ylösajoon liittyen ovat kiinnostuksen kohteena. Kokonaisuutena yhtiön liikevaihdon mix on jatkanut parantumistaan ja arviomme mukaan jatkuvien tuottojen osuus on H1 aikana noussut ennätyksellisen korkealle 75 %:iin. Liikevaihdon mix on yksi raportin tärkeimpiä asioita, sillä kannattavuuskäänteen kestävyys on pitkälti tästä riippuvainen. Hallinnoitavan varallisuuden ennustamme olevan 3,6 miljardia, mutta tällä on suhteellisen vähän merkitystä, sillä yhtiön hallinnoitavasta varallisuudesta aidosti tuottava osuus on selvästi tätä pienempi.

Yhtiö kertoi kesäkuun tulosvaroituksessaan, että H1-tulos on selvästi positiivinen ja myös koko vuoden nettotuloksen arvioidaan olevan selvästi positiivinen (aik. positiivinen). Ennustamme H1-liiketuloksen olevan 1,3 MEUR. Tulos paranee merkittävästi vuodentakaiselta surkealta tasolta, mutta on samalla tasolla H2’20 kanssa. Arviomme mukaan yhtiön kulutaso tulee nousemaan jonkin verran H2’20 tasolta johtuen kertaluontoisten säästötoimien purkautumisesta sekä kasvupanostuksista. Näin ollen kulujen kasvu hautaakin alleen liikevaihdon kasvun.

EAB:llä on edelleen käyttämättä vuoden 2020 0,05e osinkovaltuutus ja vahvan kehityksen johdosta yhtiöllä ei ole ongelmia maksaa tätä ja odotamme yhtiön kertovan tästä H1-raportin yhteydessä.

EAB:n tulosparannus on edennyt vakuuttavasti viimeisen 12kk aikana. Keskeiset ajurit ovat olleet markkinan voimakkaan elpymisen myötä kasvuun kääntynyt liikevaihto sekä yhtiö toteuttamat kulusäästöt. Huomautamme, että vaikka yhtiön kannattavuus onkin parantunut merkittävästi, on se edelleen varsin vaatimattomalla tasolla. Yhtiöllä on edelleen hyvät edellytykset jatkaa selvää tulosparannustaan markkinatilanteen kestäessä ja ennustamme tuloksen paranevan seuraavan 12kk aikana vielä merkittävästi nykytasolta. Jatkossa tulosparannuksen vetovastuu tulee siirtymään yhä selvemmin Pääomarahastoille sekä kulukontrollin säilymiseen ja raportista etsitäänkin jälleen katetta tuloskasvuodotuksille.

Käy kauppaa. (EAB Group)

Analyytikko / Kirjoittaja

Sauli Vilén

Sauli Vilén

COO, analyytikko

Lisätiedot
Matias Arola

Matias Arola

Analyytikko

Lisätiedot
Tunnusluvut 2020 2021e 2022e
Liikevaihto 18,7 21,7 24,2
- kasvu-% 1,7% 16,1% 11,3%
Liikevoitto (EBIT) 0,6 3,1 4,8
- EBIT-% 3,2% 14,4% 19,9%
EPS (oik.) 0,02 0,16 0,27
Osinko 0,05 0,11 0,15
P/E (oik.) 144,9 21,1 12,8
EV/EBITDA 14,7 8,8 6,8
Osinkotuotto-% 1,6% 3,2% 4,3%
Uusimmat ennusteet

Elite Alfred Berg on vuonna 2004 perustettu sijoituspalveluyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen säästämis-, sijoitus- ja varainhoitopalveluja. Yhtiön yksityispankkiirit ja asiantuntijat palvelevat asiakkaita Suomessa henkilökohtaisesti 13 paikkakunnalla. EAB on keskittynyt erityisesti varakkaiden yksityishenkilöiden varainhoitoon ja yhtiöllä on noin 10 000 asiakasta. EAB:n liiketoiminnan ytimessä on asiakkaiden varallisuudenhoito, jota yhtiö toteuttaa varainhoitomalliensa mukaisesti.