Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.
Yhtiö: Gofore
Suositus: Lisää
Tavoitehinta: 20.00 EUR
Kurssi: 21.70 EUR
Kurssi hetkellä: 14.4.2021 - 6:06

Gofore julkistaa Q1-liiketoimintakatsauksen maanantaina. Gofore on kasvanut viime vuodet orgaanisesti selvästi markkinaa nopeammin ja erityisesti yritysostojen vauhdittamana. Lisäksi yhtiön kannattavuus on ollut sektorin parhaimmistoa. Yhtiön liikevaihto on jo tiedossa vuoden ensimmäiseltä kahdelta kuukaudelta julkaistujen kuukausikatsausten ansiosta. Näin mielenkiinto kohdistuu maaliskuun liikevaihtoon ja erityisesti Q1:n kannattavuuteen.

Arvioimme Goforen maaliskuun liikevaihdon kasvaneen 51 % 10,2 MEUR:oon. Kasvua vetävät Qentinel Finland- ja CEEA-yritysostot (CCEA konsolidoitu maaliskuusta) sekä tukee vertailukautta yhtä useampi työpäivä. Näin odotamme Q1-liikevaihdon kasvaneen 37 % 25,8 MEUR:oon. Arvioimme orgaanisen kasvun olleen noin 10 %. Gofore on jatkanut alkuvuonna myös rekrytointeja, mikä indikoi kysynnän lyhyellä aikavälillä olevan hyvää. Lisäksi yhtiö on viimeisen noin puolen vuoden aikana kertonut useista suurista julkisen puolen uusista ja jatkotilauksista, joka tukee orgaanisen kasvun jatkumista vahvana.

Kannattavuusmielessä vuoden ensimmäinen neljännes on perinteisesti ollut Goforen vahvin neljännes. Vahvoilla neljänneksillä palveluliiketoiminnassa sektorilla päästään yli 15 %:n ja jopa 20 %:n EBITA-tasoille. Goforen laskutusasteet laskivat hieman viime vuoden kesän tienoilla, mutta ollut ymmärryksemme mukaan nousevalla trendillä siitä lähtien, mitä myös kuukausittaiset tiedot indikoivat (liikevaihto per henkilö per työpäivä). Arvioimme EBITA-%:n olleen 16,3 % liikevaihdosta Q1:llä, mikä on hieman alle vahvan vertailukauden (Q1’20 EBITA-% oik. 16,8 %). Vertailukauden tuloksessa olemme oikaisseet Ison-Britannian liiketoiminnan 0,7 MEUR:n alasajokulut.

Arvioimme yhtiön toistavan ohjeistuksensa. Gofore ohjeistaa näkemyksemme mukaan hyvin varovaisesti liikevaihdon ja oikaistun liikevoiton kasvavan vuonna 2021. Toisaalta yhtiön kuukausittaiset liiketoimintakatsaukset antavat hyvän jatkuvan näkyvyyden liiketoiminnan kehitykseen. Ennustamme Goforen kasvavan 31 % yrityskauppojen vetämänä vuonna 2021. Arvioimme orgaanisen kasvun olevan noin 10 %. Ennustamme oikaistun EBITAn kasvavan 40 % ja olevan 14,8 % liikevaihdosta vuonna 2021 (2020: 13,8 %).

Käy kauppaa. (Gofore)

Analyytikko / Kirjoittaja

Joni Grönqvist

Joni Grönqvist

Analyytikko

Lisätiedot
Tunnusluvut 2020 2021e 2022e
Liikevaihto 78,0 102,1 110,3
- kasvu-% 21,7% 31,0% 8,0%
Liikevoitto (EBIT) 8,8 13,4 14,8
- EBIT-% 11,2% 13,1% 13,4%
EPS (oik.) 0,64 0,88 0,96
Osinko 0,24 0,30 0,35
P/E (oik.) 27,0 24,7 22,6
EV/EBITDA 18,5 16,7 15,0
Osinkotuotto-% 1,4% 1,4% 1,6%
Uusimmat ennusteet

Gofore Oyj on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntija. Meitä on Suomessa, Saksassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä lähes 700 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus - oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta tai koodauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 78 milj. euroa.