Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.
Yhtiö: Loudspring
Suositus: Lisää
Tavoitehinta: 0.36 EUR
Kurssi: 0.43 EUR
Kurssi hetkellä: 27.11.2020 - 8:15

Loudspring kertoi eilen Eagle Filtersin kahdesta ensimmäisestä turbiinisuodattimen tilauksesta Kiinaan. Kiinan tilausten lisäksi Loudspring tiedotti Eaglen ensimmäisestä tilauksesta merkittävältä kansainväliseltä öljy- ja kaasualan (O&G) yhtiöltä. Loudspring kertoi nyt odottavansa Eaglen vuoden 2020 liikevaihdon ja tilausten olevan edellisvuoden tasolla. Lisäksi Loudspring antoi tietoa Eaglen viivästyneestä maskien CE-sertifiointiprosessista, ja kertoi sertifiointilaboratorion nyt ennakoineen prosessin valmistumista joulukuun aikana.

Turbiinien suodattimet ovat Eagle Filtersin ydinliiketoimintaa, ja niiden markkina hidastui koronapandemian alkuvaiheessa johtuen huoltoaikataulujen siirtymisestä. Kyseessä on Loudspringin mukaan ollut kuitenkin tilapäinen hidaste, ja yhtiö kertoi markkinatilanteen parantuneen kesän jälkeen. Ennusteemme huomioivat jo aiemmin turbiiniliiketoiminnan elpymisen eikä eilinen tiedote aiheuta ennustemuutoksia. Pidämme kuitenkin Kiinasta saatuja tilauksia merkittävinä markkinan avauksen kannalta, sillä näkemyksemme mukaan paikalliset referenssit ovat Kiinassa tärkeitä. Lisäksi nimeämättä jääneen merkittävän O&G-yhtiön tilaus on mielestämme hyvä merkki Eaglen kasvavasta uskottavuudesta markkinoilla. Loudspring kertoi nykyisillä O&G-asiakkailla olevan jopa satoja mahdollisia kohteita, joihin Eaglen turbiinisuodattimia voisi mahdollisesti hyödyntää. Tämän potentiaalin mahdollinen toteutuminen on nähdäksemme kuitenkin vielä matkan päässä, ja jäämme odottamaan myynnin etenemisestä lisää merkkejä.

Eaglen maskien CE-merkinnän osalta odotuksemme säilyvät ennallaan. Tiedotteessa huomionarvoista on Loudspringin viittaus Eaglen pyrkimykseen olla kilpailukykyinen FFP2- ja FFP3-maskien markkinalla myös pidemmällä tähtäimellä. Ennusteemme maskiliiketoiminnan taantumisesta viimeistään vuonna 2024 on selvästi tiedotetta konservatiivisempi. Mielestämme vielä puuttuvat merkittävät tilaukset sekä pandemian luoma väliaikainen maskien kysyntäpiikki kuitenkin puoltavat asiassa varovaista arviota.

Lähitulevaisuudessa merkittävin Loudspringin arvostukseen vaikuttava tieto on odotuksiemme mukaan edelleen Eaglen maskien CE-merkintä ja erityisesti sitä mahdollisesti seuraavat vahvistetut merkittävät tilaukset. Kommentoimme Loudspringin yleisiä näkymiä aiemmin tällä viikolla täällä ja viime viikolla täällä.

Käy kauppaa. (Loudspring)

Analyytikko / Kirjoittaja

Antti Luiro

Antti Luiro

Analyytikko

Lisätiedot
Tunnusluvut 2019 2020e 2021e
Liikevaihto 0,2 0,2 0,2
- kasvu-% 187,3% -4,4% 2,6%
Liikevoitto (EBIT) -0,9 -0,8 -0,7
- EBIT-% -448,0% -391,3% -360,0%
EPS (oik.) -0,14 -0,03 -0,02
Osinko 0,00 0,00 0,00
P/E (oik.) -2,4 -14,3 -19,1
EV/EBITDA -17,8 -25,5 -24,6
Osinkotuotto-% 0,0% 0,0% 0,0%
Uusimmat ennusteet

Loudspring on teollinen konserni, joka keskittyy luonnonvarojen säästämiseen. Omistamme ja johdamme Pohjoismaisia kasvuyrityksiä, joilla on suuri positiivinen ympäristövaikutus. Omistamme hajautetun salkun yrityksiä tasapainottaaksemme yksittäisten yhtiöiden kehityksen heilahduksia. Teknologiamme säästävät energiaa, vettä ja raaka-aineita teollisuudessa, kiinteistöissä ja jokapäiväisessä elämässä. Loudspring on listattu First North listalla tunnuksella LOUD ja First North Stockholm listalla tunnuksella LOUDS.