Nokia Q4 torstaina: Näkymät ja voitonjakoehdotus erityisen mielenkiinnon alla
Nokia raportoi Q4-tuloksensa torstaina klo 8.00. Tuloksen perinteinen live-seuranta alkaa klo 7.55 inderes.fi-palvelussa sekä YouTube-kanavallamme. Odotamme Nokian Q4-tuloksen jääneen aavistuksen vertailukaudesta tälle vuodelle lykkääntyneiden patenttitulojen vuoksi. Nämä tukevat kuitenkin kuluvan vuoden tulosta ja Nokian näkymien pitäisi heijastella tälle vuodelle tuloskasvua, jonka ylle Ericssonin Q4-raportti loi näkemyksemme mukaan kuitenkin lisää epävarmuutta. Voitonjakoehdotus on myös mielenkiinnon kohteena, sillä Nokian vahva tase mahdollistaisi melko vuolaankin osingonjaon tai omien osakkeiden ostot.
Matkapuhelinverkoissa vauhdikasta kasvua loppuvuodesta valuuttakurssien ja Intian 5G-investointien siivittämänä
Ennustamme Nokian Q4-liikevaihdon kasvaneen 14 % 7,3 miljardiin euroon, kun konsensusodotus on 7,2 miljardissa eurossa. Kasvun ajurina toimii erityisesti Matkapuhelinverkot (+25 %), missä Intian 5G-investointien lisäksi raportoitu kasvu saa tukea vahvasta dollarista. Verkkoinfrastruktuurin ennustamme yltävän vielä 6 %:n kasvuun vahvan vertailukauden päälle ja Pilvi- ja verkkopalveluiden kasvavan 12 % yksikön kausiluonteisesti selvästi vahvimmalla neljänneksellä. Teknologia-yksikössä Nokia ei saanut vielä viime vuoden puolella uusittua lisenssisopimuksia Oppon ja Vivon kanssa, jonka vuoksi odotamme liikevaihdon (Q4’22e 313 MEUR, -15 %) laskeneen edellisten neljännesten tavoin selvästi vertailukaudesta. Tammikuussa päivitetyillä ennusteillamme odotamme sopimusten syntyvän Q1’23 aikana, jolloin näistä tuloutuu maksuja myös takautuvasti.
Ennustamme tuloksen laskeneen aavistuksen vertailukaudesta puuttuvien patenttitulojen vuoksi
Odotamme Nokian vertailukelpoisen Q4-liikevoiton olleen 875 MEUR (Q4’21: 909 MEUR). Ennusteemme on konsensusodotuksen (934 MEUR) alapuolella, joka ei nähdäksemme ole täysin päivittynyt huomioimaan Q4:ltä tälle vuodelle siirtyneitä patenttituottoja. Ennustamme Verkkoinfrastruktuurin tekevän jälleen erittäin vahvan vertailukelpoisen liikevoiton (Q4’22e: 268 MEUR). Pilvi- ja verkkopalveluiden tuloksen (Q4’22e: 130 MEUR) odotamme lievästi heikentyvän vertailukaudesta heijastellen viime neljänneksinä hieman tahmeasti edennyttä tuloskäännettä. Matkapuhelinverkoissa odotamme liikevoiton kasvavan 328 MEUR:oon (Q4’21: 270 MEUR) liikevaihdon kasvun vetämänä, mutta liikevoittomarginaalin (Q4’22e: 9,5 %) laskevan hieman myynnin alueellisen painopisteen alkaessa painottua enemmän Pohjois-Amerikasta heikompikatteiselle Intian markkinalle. Teknologia-yksikön liikevoiton (Q4’22e: 214 MEUR) odotamme laskeneen vertailukaudesta puuttuvien patenttitulojen vuoksi. Kustannusinflaatio ja toimitusketjuhaasteet luovat edelleen jonkin verran painetta Nokian kannattavuuteen, mutta yhtiön strategian eteneminen ja sitä kautta operatiivisen tehokkuuden parantuminen yhdessä liikevaihdon kasvun kanssa kompensoivat näitä vastatuulia.
Nokialla olisi varaa kasvattaa selvästi osinkoaan tai lisätä omien osakkeiden ostoja
Q4-raportissa voitonjakoehdotus tulee olemaan mielenkiintoinen, sillä Nokian vahva tase mahdollistaisi selvästi nykyistä suuremman osingonmaksun tai omien osakkeiden takaisinostot. Ennusteemme odottaa Nokian hallituksen ehdottavan 0,12 euron osakekohtaista osinkoa (2021: 0,08 EUR) päättyneeltä tilikaudelta. Tämä vastaisi nykykurssille vajaan 3 %:n osinkotuottoa.
Näkymät erityisen mielenkiinnon kohteena
Vuoden 2023 osalta odotamme Nokialta 25,6 miljardin euron liikevaihtoa (+3 %) ja 12,4 %:n liikevoittomarginaalia (konsensus 25,4 mrd. ja 12,7 %), joten absoluuttisesti odotuksissa on noin 3,2 miljardin euron vertailukelpoinen liikevoitto. Kannattavuusparannuksesta valtaosa selittyy ennustamillamme Teknologia-yksikön takautuvilla patenttituotoilla ja muuten olemme kannattavuuskehityksen suhteen varovaisia. Tämän taustalla on Matkapuhelinverkkojen marginaalipaine johtuen myynnin alueellisesta jakaumasta. Samalla ennustamme Verkkoinfrastruktuurin tulosparannusten sarjan haukkaavan happea vertailukausien ollessa todella vahvoja. Nokia tavoittelee strategiassaan pitkällä aikavälillä yli 14 %:n vertailukelpoista liikevoittomarginaalia ja on mahdollista, että tälle vuodelle annettavan ohjeistushaarukan ylälaita kolkuttelee jo näitä tasoja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokia
Nokia on vuonna 1865 perustettu globaali suomalainen tietoliikennealalla toimiva yhtiö, jonka liiketoimintoihin lukeutuu teknologiakehitys ja sen lisensointi. Nokia kuuluu alansa suurimpiin yrityksiin ruotsalaisen Ericssonin ja kiinalaisen Huawein rinnalla. Nokia toimii lähes jokaisella mantereella ja sillä on maailmanlaajuinen johtoasema mobiili- ja kiinteiden verkkojen infrastruktuurissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.01.2023
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 22 202,0 | 24 751,7 | 25 594,3 |
kasvu-% | 1,60 % | 11,48 % | 3,40 % |
EBIT (oik.) | 2 775,0 | 2 828,7 | 3 183,2 |
EBIT-% (oik.) | 12,50 % | 11,43 % | 12,44 % |
EPS (oik.) | 0,37 | 0,39 | 0,44 |
Osinko | 0,08 | 0,12 | 0,18 |
Osinko % | 1,44 % | 3,42 % | 5,14 % |
P/E (oik.) | 15,27 | 8,95 | 8,01 |
EV/EBITDA | 8,41 | 4,49 | 3,59 |