Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.
Etsi
Käyttäjätili

Hei!

Luo ilmainen tili jotta voit seurata yrityksiä, osallistua foorumin keskusteluun sekä kommentoida meidän sisältöä. Valitse sinulle sopivin tili.

Oliko sinulla jo tili?

Kirjaudu sisään
Yhtiö: Nokian Renkaat
Suositus: Vähennä
Tavoitehinta: 27.00 EUR
Kurssi: 27.33 EURKurssi hetkellä: 29.10.2019 - 6:53

Nokian Renkaat julkistaa Q3-raporttinsa keskiviikkona noin kello 14.00. Yhtiö on laskenut tänä vuonna ja kaksi kertaa ohjeistustaan ja tuorein tulosvaroitus tuli vasta viime viikolla. Koko vuoden haastavana jatkunut auto- ja rengasmarkkinoiden kilpailutilanne sekä tuore tulosvaroitus eivät lupaa hyvää Q3-numeroille ja odotuksemme ovatkin vertailukauden alapuolella.

Odotamme Q3-liikevaihdon laskeneen 0,8 % vertailukaudesta 354 MEUR:oon (konsensus 355 MEUR). Uusien autojen myyntiluvut ovat tänä vuonna olleet kaikilla Nokian Renkaiden suurimmilla toiminta-alueilla (Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Venäjällä) joko laskussa tai korkeintaan vertailukauden tasolla. Heikot uusien autojen myyntiluvut ovat heijastuneet rengasmarkkinoihin siten, että volyymien laskun lisäksi myös hinnoitteluympäristö on muuttunut kireäksi, kun jälkiasennusmarkkinoille on alkanut valua ylitarjonnan vuoksi myös ensiasennusmarkkinoille tarkoitettuja alemman hintaluokan renkaita. Yhtiö kertoi viime viikolla annetun tulosvaroituksen yhteydessä, että ohjeistuksen laskun taustalla oli auto- ja rengasmarkkinoiden heikentyminen, jonka yhtiö arvioi jatkuvan.

Odotamme Q3-liikevoiton laskeneen 15 % vertailukaudesta 72,7 MEUR:oon (konsensus 73,1 MEUR). Tämä tarkoittaa selvästi vertailukaudesta laskenutta liikevoittomarginaalia (20,5 % vs. 24,1 %). Rengasmarkkinoiden hitaat kasvunäkymät ja kireä hinnoitteluympäristö iskevät ison loven tulokseen, kun yhtiö joutuu laskevan myyntivolyymin ympäristössä tinkimään todennäköisesti myös myyntihinnoistaan (ja siten myös katteistaan). Heikon markkinatilanteen lisäksi kannattavuutta painaa myös se, että Nokian Renkailla on tänä vuonna käynnissä monia kasvuun liittyviä investointiohjelmia, jotka aiheuttavat merkittäviä liiketoiminnan kuluja vuoteen 2018 verrattuna. Näitä ovat mm. USA:n uusi tehdas, Espanjan testirata ja Raskaiden Renkaiden lisäkapasiteetin rakentaminen.

Nokian Renkaat alensi viime viikolla jo toiseen kertaan ohjeistustaan tänä vuonna, joten tuore ohjeistus tullaan toistamaan Q3-raportissa. Uusimman ohjeistuksen mukaan liikevaihdon vertailukelpoisilla valuutoilla odotetaan olevan noin vuoden 2018 tasolla (2018: 1596 MEUR) ja liikevoittoprosentin olevan noin 20 %:n tasolla (2018: 23,3 %). Ohjeistus on hyvin täsmällinen, eikä loppuvuodelle ole jätetty kovinkaan paljoa liikkumavaraa liikevaihdon tai liikevoiton osalta. Meidän ennusteemme ovat linjassa yhtiön ohjeistuksen kanssa. Odotamme liikevaihdon pysyvän vertailukauden tasolla 1596 MEUR:ssa ja liikevoiton olevan 320 MEUR (EBIT 20,0 %), mikä tarkoittaa oikaistun liikevoiton noin 14 %:n laskua edellisvuodesta. Liikevoiton laskusta huolimatta Nokian Renkaiden raportoitu osakekohtainen tulos kasvaa ennusteidemme mukaan selvästi edellisvuodesta (2019e: 2,90 euroa vs. 2018 toteutunut 2,15 euroa), sillä yhtiö kirjasi Q1-tulokseensa tulokseensa 150 MEUR:n positiivisen erän liittyen vuosien 2007-2011 verokiistojen päätöksiin.

Käy kauppaa. (Nokian Renkaat)

Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet.

Tunnusluvut 2018 2019e 2020e
Liikevaihto 1 595,6 1 595,8 1 640,7
- kasvu-% 1,5% 0,0% 2,8%
Liikevoitto (EBIT) 372,4 319,6 327,9
- EBIT-% 23,3% 20,0% 20,0%
EPS (oik.) 2,14 1,82 1,85
Osinko 1,58 1,58 1,60
P/E (oik.) 12,5 15,0 14,7
EV/EBITDA 7,3 7,8 7,7
Osinkotuotto-% 5,9% 5,8% 5,9%
Uusimmat ennusteet