Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Osakemarkkinoilla syyskuussa kasvanut epävarmuus heijastui rahastosijoittajien pääomavirtoihin, sillä Suomen Sijoitustutkimuksen julkaiseman rahastoraportin perusteella kotimaisten sijoitusrahastojen nettomerkinnät olivat syykuussa pitkästä aikaa pakkasella (9/21: -182 MEUR). Omaisuusarvojen laskun myötä rahastopääomat laskivat katsauskaudella 153,3 mrd. euroon (8/21: 156,1 mrd.)

Pääomamarkkinoiden kasvanut epävarmuus heijastui laaja-alaisesti syyskuun nettomerkintöihin. Kotimaiset rahastosijoittajat jatkoivat syyskuussa elokuun tapaan osakeriskin vähentämistä ja osakerahastoihin kohdistui noin 116 MEUR:n nettolunastukset. Pitkän ja lyhyen koron rahastoista pääomia vedettiin katsauskaudella pois puolestaan 347 MEUR:n edestä. Rahastoluokista positiivisiin nettomerkintöihin ylsivät syyskuussa vain yhdistelmärahastot (170 MEUR) ja kvartaalien lopussa merkinnöille ja lunastuksille tyypillisesti auki olevat vaihtoehtoiset sijoitusrahastot (111 MEUR).

Seuraamistamme yhtiöistä uusmyynti sujui syyskuussa hyvin etenkin eQ:lla, jonka avoimet kiinteistörahastot (Yhteiskuntakiinteistöt ja Liike) keräsivät vahvat noin 80 MEUR:n nettomerkinnät. Molempien rahastojen tuottotasot olivat myös kolmannella neljänneksellä vahvalla tasolla ja eQ tuleekin tulouttamaan rahastoista kohtuulliset tuottosidonnaiset palkkiot Q3-tulokseensa.

Titaniumin kiinteistörahastojen uusmyynti sujui syyskuussa kohtuullisesti, kun Hoivarahasto keräsi katsauskaudella noin 5 MEUR:n nettomerkinnät ja hiljattain lanseerattuun Baltia-rahastoon virtasi vastaavasti uutta pääomaa noin 3 MEUR:n edestä. Myös United Bankersin myynti sujui katsauskaudella kohtuullisesti, kun yhtiön Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahasto keräsi uusia merkintöjä noin 8 MEUR:lla. Alexandrian nettomerkinnät olivat syyskuussa edelliskuukauden tasolla 10 MEUR:ssa ja ne kohdistuivat yhtiön vaihtoehtoisiin sijoitusrahastoihin sekä yhdistelmärahastoihin. Aktian kohdalla positiivista oli, ettei yhtiön salkunhoidossa hiljattain tapahtuneet henkilöstövaihdokset johtaneet syyskuussa suurempiin lunastuksiin ja yhtiön nettomerkinnät olivat katsauskaudella hienoisesti plussalla (noin 8 MEUR). EAB oli seuraamistamme yhtiöistä ainoa, jonka sijoitusrahastojen nettomerkinnät jäivät yleisen markkinakehityksen mukaisesti syyskuussa negatiivisiksi (-17 MEUR) osakerahastoihin kohdistuneiden lunastusten johdosta.

Muiden seuraamiemme yhtiöiden osalta syyskuun kehitys ei tarjonnut oleellisia yllätyksiä. Muistutamme sijoittajia, että rahastopääomien kehitystä tulisi yksittäisten kuukausien lisäksi seurata myös pidemmällä aikavälillä. Sijoittajien on myös hyvä huomata, että sijoitusrahastopääomien merkitys vaihtelee yhtiöittäin merkittävästi.

Analyytikko / Kirjoittaja

Sauli Vilén

Sauli Vilén

COO, analyytikko

Lisätiedot
Matias Arola

Matias Arola

Analyytikko

Lisätiedot

Aktia Pankki on vuonna 1825 perustettu suomalainen finanssikonserni, joka tarjoaa asiakkailleen yksilöllisiä ratkaisuja laajasta pankki-, varainhoito- ja henkivakuutuspalveluiden valikoimastaan. Konsernin maantieteelliseen toiminta-alueeseen kuuluvat Suomen rannikko, pääkaupunkiseutu ja sisämaan kasvukeskukset.