Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.
Yhtiö: Sievi Capital
Suositus: Lisää
Tavoitehinta: 2.80 EUR
Kurssi: 2.23 EUR
Kurssi hetkellä: 2.9.2021 - 6:35

Sievi Capital tiedotti keskiviikkona, että Jussi Majamaa on nimitetty Sievi Capitalin uudeksi toimitusjohtajaksi ja työpesti on alkanut välittömästi. Yhtiö oli etsinyt toimitusjohtajaa kesästä lähtien, kun aiempi toimitusjohtaja Marttila kertoi kesällä omasta päätöksestään jättää yhtiö. Tiedotteessa kerrottiin myös talousjohtaja Markus Peuran jättävän Sievi Capitalin maaliskuussa 2022, kunhan vuoden 2021 tilinpäätökset on saatu valmiiksi.

Marttilan ja Peuran johdolla Sievi Capitalin oman pääoman tuotto on ollut jatkuvasti erinomainen ja kaksikon lähtö on selkeä menetys Sieville. Taustansa puolesta Majamaa vaikuttaa kuitenkin erittäin hyvältä valinnalta paikkaamaan tätä osaamisen poistumaa, sillä hänellä on kattava kokemus yrityskaupoista ja mm. fuusioiden läpiviennistä viimeisimpänä Origo Partnersin ja Sisu Partnersin kautta.

Majamaa toimii käsityksemme mukaan Sievin toimitusjohtajana ainakin siihen saakka, että Boreon ja Sievin todennäköiseksi arvioimamme yhdistyminen toteutuu. Tämän kokonaisuuden toimitusjohtajaksi on aiemmin kerrotun mukaisesti tulossa Boreon toimitusjohtaja Kari Nerg. Mikäli fuusio ei kelpaisi omistajille myöhemmin järjestettävässä Sievin yhtiökokouksessa (arvioimamme ajankohta marraskuussa), jatkaisi Majamaa käsityksemme mukaan itsenäisen Sievin johdossa myös tämän jälkeen.

Aiemmin tiedotetun mukaisesti Boreo ja Sievi ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen yhdistymisestä, ja jatkoselvitys fuusion toteuttamisen edellytyksistä on parhaillaan käynnissä. Odotamme kuulevamme lisää selvitysten etenemisestä lähiviikkoina, sillä tavoitteensa on allekirjoittaa yhdistymissopimus jo syyskuun aikana. Pidämme fuusion toteutumista todennäköisenä, vaikka tarkempiin ehtoihin voikin vielä tulla muutoksia. Uutisella ei ole vaikutusta näkemykseemme Sievi Capitalista.

 

Käy kauppaa. (Sievi Capital)

Analyytikko / Kirjoittaja

Olli Vilppo

Olli Vilppo

Analyytikko

Lisätiedot
Tunnusluvut 2020 2021e 2022e
Liikevaihto 3,2 3,8 2,0
- kasvu-% 540,0% 18,8% -47,4%
Liikevoitto (EBIT) 11,7 19,1 15,1
- EBIT-% 365,6% 502,6% 752,6%
EPS (oik.) 0,17 0,27 0,21
Osinko 0,04 0,05 0,05
P/E (oik.) 6,3 8,2 10,7
EV/EBITDA 4,6 5,9 7,4
Osinkotuotto-% 3,7% 2,2% 2,2%
Uusimmat ennusteet

Sievi Capital on vuonna 1976 perustettu pörssilistattu pääomasijoitusyhtiö, joka tekee sijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin. Sievi Capital on kohdeyritysten johdon ja kanssaomistajien kumppani, joka aktiivisena omistajana tukee kohdeyritysten kasvua, tuloksellisuutta ja arvon rakentamista. Yhtiöllä on omistuksia tällä hetkellä Indoor groupissa, KH-koneissa, NRG:ssä ja Logisticasissa.