Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.
Yhtiö: SSH
Suositus: Myy
Tavoitehinta: 0.80 EUR
Kurssi: 1.39 EURKurssi hetkellä: 22.7.2020 - 6:58

Korona iski SSH:n liikevaihtoon Q2:lla rajusti, mutta yhtiön tiukan kulukurin ansiosta tulosvaikutus jäi rajallisemmaksi. Yhtiön uusien näkymien perusteella loppuvuodesta on tulossa vaikea ja paluu kasvupolulle tapahtuu aikaisintaan ensi vuonna. Heikosta näkyvyydestä huolimatta odotamme yhtiöltä edelleen voimakasta kasvukäännettä ensi vuodesta alkaen uusien tuotteiden vetämänä. Siitä huolimatta osake näyttää lukujen valossa kalliilta ja mielestämme sijoittajat joutuvat kantamaan tuntuvaa riskiä liian korkealle venytetyistä odotuksista johtuen. Toistamme SSH:lle 0,80 euron tavoitehinnan ja myy-suosituksen.

Korona iski myyntiin Q2:lla odotuksiamme rajummin

SSH:n Q2-liikevaihto laski 34 % 2,6 MEUR:oon, kun ennusteemme odotti 3,6 MEUR:n liikevaihtoa. Yhtiön mukaan kaikkien muiden tuotteiden paitsi PrivX:n myynti laski Q2:lla. Lisenssimyynti heikkeni 63 % 0,6 MEUR:oon ja siihen vaikutti erityisesti UKM-tuotteen suurempien kauppojen lykkääntyminen. Jatkuvat tuotot laskivat 8 % 2,0 MEUR:oon. Koronatilanne on edelleen vaikea SSH:n suurimmalla markkinalla USA:ssa ja näkyvyys loppuvuoteen on heikko. Yhtiö antoi kuitenkin uudet näkymät ja ohjeistaa nyt tälle vuodelle laskevaa liikevaihtoa ja negatiivista käyttökatetta. SSH:n uudet tuotteet PrivX ja NQX eivät vielä olennaisesti näkyneet numeroissa Q2:lla, mutta SSH kertoi, että sillä on nyt yhteensä 50 PrivX-asiakasta. Olettaen yksittäisen asiakkuuden vuosilaskutuksen olevan 10-30 TEUR, olisi PrivX-liikevaihto nyt vuositasolla noin 0,5-1,5 MEUR, heijastellen tuotteen kaupallistamisen olevan vielä alkuvaiheessa.

Tiukka kulukuri tuki tulosta

SSH:n Q2-liiketulos heikkeni -0,4 MEUR:oon (Q2’19: 0,4 MEUR), ja jäi alle 0,0 MEUR:n ennusteemme matalammasta liikevaihdosta johtuen. Tiukan kulukurin ansiosta yhtiö onnistui kuitenkin jälleen taklaamaan todella hyvin heikon liikevaihdon kehityksen vaikutusta tulokseen. Myös koronan vuoksi luontaisesti vähentyneet matkustamisen ja myynnin kulut toivat väliaikaisia säästöjä Q2:lla. Yhtiö pystyy hyvän kassatilanteensa (Q2’20: 10,2 MEUR) ansiosta investoimaan tulevien vuosien kasvuun ja yhtiön näkymien perusteella H2:lla käyttökatetta painavat kasvavat panostukset tuotekehitykseen ja myyntiin.

Ensi vuoden kasvukäänteen kulmakertoimeen liittyy vielä merkittävää epävarmuutta

Tarkistimme Q2-raportin ja yhtiön uusien näkymien pohjalta ennusteitamme alaspäin ja odotamme SSH:n liikevaihdon laskevan tänä vuonna 14 % 12,3 MEUR:oon. Ensi vuodelle ennustamamme 28 %:n kasvupomppu koronakuopasta vaatisi vetoapua uusilta tuotteilta (PrivX ja NQX) lykkääntyneiden UKM-kauppojen realisoitumisen lisäksi. Kasvuun tarvittavat panostukset pitävät kannattavuuden lähivuosina todennäköisesti matalalla tasolla.

Arvostusta vaikea tukea pelkkään tarinaan laskevalla liikevaihtokäyrällä ja tappiollisella tuloksella

SSH:n lupaava pitkän aikavälin kasvutarina ei saanut taaskaan tukea osavuosikatsauksen numeroista, ja mielestämme osakkeen nykyinen arvostustaso vaatisi huomattavasti enemmän näyttöjä kasvun realisoitumisesta ollakseen kestävä. Kovaa kasvua odottavista ennusteistamme (lv:n kasvu CAGR 2021-2023 26 %) huolimatta osakkeen arvostus (2020-2021e EV/S: 4,7-3,8x) näyttää korkealta yhtiön kasvun ja kannattavuuden yhdistelmään nähden, joka tänä vuonna jää selvästi negatiiviseksi. Lisäksi kallis hybridilaina pitää lähivuosien tulokset tappiolla, vaikka liikevoitto pinnistäisi voitolle. Näin ollen arvostukselle ei löydy tukea tuloskertoimista.

Käy kauppaa. (SSH Communications Security)

Analyytikko / Kirjoittaja

Atte Riikola

Atte Riikola

Analyytikko

Lisätiedot
Mikael Rautanen

Mikael Rautanen

CEO, analyytikko

Lisätiedot

SSH.COM auttaa yrityksiä hallitsemaan ja turvaamaan digitaalista ydintään – kriittistä dataa, sovelluksia ja pal­veluita. Yli 3000 asiakkaamme joukossa on 40% Fortune 500 -yrityksistä, monet maailman johtavista rahoitusalojen yrityksistä ja johtavia yrityksiä monilta muilta toimi­aloilta. Autamme asiakkaitamme menes­ty­mään pilviaikakaudella tarjoamalla kitkattomia pääsynhallintaratkaisuja, jotka minimoivat pääsyoikeuksiin liittyvät riskit. SSH.COM myy sovelluksiaan maailmanlaajuisesti verkossa, toimipisteiden kautta sekä kat­tavan myynti­partneri­verkoston avulla.

inderesTV

Tunnusluvut 2019 2020e 2021e
Liikevaihto 14,4 12,3 15,8
- kasvu-% -21,6% -14,2% 27,8%
Liikevoitto (EBIT) -1,2 -2,6 -0,3
- EBIT-% -8,4% -20,7% -1,9%
EPS (oik.) -0,06 -0,09 -0,04
Osinko 0,00 0,00 0,00
P/E (oik.) -16,5 -15,3 -31,7
EV/EBITDA 97,8 -131,4 32,0
Osinkotuotto-% 0,0% 0,0% 0,0%
Uusimmat ennusteet